”Minä akkaan suoraan tämän kirjan ja sivumennen sanottuna loppuelämänkin läpi. Tarkoitan: en ole enää hienotunteinen. Tästä lähtien minä, nainen, paskat välitän käytöstavoista. En ole miellyttävä. En halua jämähtää rakkaussuhteiden pysyviin neuvotteluasetelmiin, joissa nainen vetää aina lyhyemmän korren.”
Ja niinpä täältä pesee -asenteella Aase Berg perkaa ”toisen naisen” -kokemuksen kirjassaan Akka (Siltala 2020). ”Akka” on substantiivi ja verbi, ”akka” on asenne. Autofiktio, juu, kyllähän kirjan tarina omakohtaiselta vaikuttaa. Runoilija-esseisti-kriitikko-minä kertoo, miten hän hullaantuu valokuvaajaan ja miten heidän seksinsä on taidetta. Kumpikin lupaa erota tahoillaan, mutta vain kertojanainen eroaa. Kuumaa suhdetta kestää pari vuotta. Mies vetäytyy, ja sitten akka nousee siivilleen suhteen tuhkasta akkaamaan.
Kertoja antaa ymmärtää, ettei tässä nyt henkilökohtaista likaämpäriä kaadeta vaan rakenteita. Rakenteiden seinät on pykätty patriarkaatista ja luokkajaosta. Tähän liittyy kommentteja tyyliin: ”Miehet pettävät aina.” Ymmärrän yleistykset, kun pettymys korventaa, mutta… (Minäkertojan aviomieshän ei petä vaan kertoja.)
Suorasukaisuuden lisäksi kirjassa on sillisalaattia kaunokirjallisesta ja lyyrisestä ilmaisusta esseistiiseen tyyliin ja pamflettiin. Eniten minua kiehtoo kertojan jakautuminen minäkertojaksi ja Thelmaksi. Kirjassa rakkaussuhteen osapuolet on nimetty, ja Thelma nähdään ulkopuolelta, ”minä” sisäpuolelta:
”Mutta en ollut epäluuloinen luonne, niin kuin ei Thelmakaan, ja mies lensi korkealla, kauniin värinen, perhoslepattava henkilö, niin vilpitön voimassaan ja heikkoudessaan, ihastuttavan itseironinen, suorastaan kyyninen, metanarsisti.”
Siinä se tuli! Lupauksistaan luikerteleva rakastaja luokittuu narsistiksi. Ok, se selittää paljon. Narsismi nähdään yhdeksi miehen petturuuden perusteeksi, toisena on miehen vaimon painostus. Mies siis nysvää ydinperhessään ja sliipatussa kodissaan. Minun puolestani petetty rakastajatar saa sylkeä vihaansa ja pettymystään mieheen, mutta se minua nyppii, että minäkertoja pilkkaa ja tölvii petettyä vaimoa. Oli miten oli: mies jäi vaimon luo, se oli miehen valinta, miehen syy – miksi Akka syytää sappeaan vaimoon?
No, vihaisessa kerronnassa virkistää suorasukaisuus ja tyyli. Asia kuitenkin toistuu niin tautologisesti, että en koe uskottavana rakenteiden kritisointia, ja lopulta anniksi jää kertojan katkeruus ja kyvyttömyys itsearviointiin. Mieleeni tulee toinen ruotsalaiskirjailija Lena Andersson jonka suhdepettymyskirjoissa on itseironiaa ja muitakin sävyjä, ja siksi ne toimivat minulle Akkaa paremmin.
Mutta kaiken kaikkiaan: osuuhan tämä kirja naistenviikolle. Akkuutta on kiinnostava pohtia, vaikkei Akka sytytäkään.
Katso lista blogeista, jotka ovat mukana haasteessa: tässä.
Aase Berg
Akka
Suomennos Jyrki Kiiskinen
Siltala 2020
311 sivua.
Lainasin kirjastosta.
Muita lukijoita muun muassa Maailmankirjat ja Omppu.
Muita naistenviikon 2020 kirjojani ovat Tytön huone, Kamarineitsyt, Morsiusmalja, Lähikaupan nainen, Reissunaisia ja Kalevalan naiset.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 