Aihearkisto: haaste

Aase Berg: Akka

”Minä akkaan suoraan tämän kirjan ja sivumennen sanottuna loppuelämänkin läpi. Tarkoitan: en ole enää hienotunteinen. Tästä lähtien minä, nainen, paskat välitän käytöstavoista. En ole miellyttävä. En halua jämähtää rakkaussuhteiden pysyviin neuvotteluasetelmiin, joissa nainen vetää aina lyhyemmän korren.”

Ja niinpä täältä pesee -asenteella Aase Berg perkaa ”toisen naisen” -kokemuksen kirjassaan Akka (Siltala 2020). ”Akka” on substantiivi ja verbi, ”akka” on asenne. Autofiktio, juu, kyllähän kirjan tarina omakohtaiselta vaikuttaa. Runoilija-esseisti-kriitikko-minä kertoo, miten hän hullaantuu valokuvaajaan ja miten heidän seksinsä on taidetta. Kumpikin lupaa erota tahoillaan, mutta vain kertojanainen eroaa. Kuumaa suhdetta kestää pari vuotta. Mies vetäytyy, ja sitten akka nousee siivilleen suhteen tuhkasta akkaamaan.

wp-1593543443235.jpg

Kertoja antaa ymmärtää, ettei tässä nyt henkilökohtaista likaämpäriä kaadeta vaan rakenteita. Rakenteiden seinät on pykätty patriarkaatista ja luokkajaosta. Tähän liittyy kommentteja tyyliin: ”Miehet pettävät aina.” Ymmärrän yleistykset, kun pettymys korventaa, mutta… (Minäkertojan aviomieshän ei petä vaan kertoja.)

Suorasukaisuuden lisäksi kirjassa on sillisalaattia kaunokirjallisesta ja lyyrisestä ilmaisusta esseistiiseen tyyliin ja pamflettiin. Eniten minua kiehtoo kertojan jakautuminen minäkertojaksi ja Thelmaksi. Kirjassa rakkaussuhteen osapuolet on nimetty, ja Thelma nähdään ulkopuolelta, ”minä” sisäpuolelta:

Mutta en ollut epäluuloinen luonne, niin kuin ei Thelmakaan, ja mies lensi korkealla, kauniin värinen, perhoslepattava henkilö, niin vilpitön voimassaan ja heikkoudessaan, ihastuttavan itseironinen, suorastaan kyyninen, metanarsisti.”

Siinä se tuli! Lupauksistaan luikerteleva rakastaja luokittuu narsistiksi. Ok, se selittää paljon. Narsismi nähdään yhdeksi miehen petturuuden perusteeksi, toisena on miehen vaimon painostus. Mies siis nysvää ydinperhessään ja sliipatussa kodissaan. Minun puolestani petetty rakastajatar saa sylkeä vihaansa ja pettymystään mieheen, mutta se minua nyppii, että minäkertoja pilkkaa ja tölvii petettyä vaimoa. Oli miten oli: mies jäi vaimon luo, se oli miehen valinta, miehen syy – miksi Akka syytää sappeaan vaimoon?

No, vihaisessa kerronnassa virkistää suorasukaisuus ja tyyli. Asia kuitenkin toistuu niin tautologisesti, että en koe uskottavana rakenteiden kritisointia, ja lopulta anniksi jää kertojan katkeruus ja kyvyttömyys itsearviointiin. Mieleeni tulee toinen ruotsalaiskirjailija Lena Andersson jonka suhdepettymyskirjoissa on itseironiaa ja muitakin sävyjä, ja siksi ne toimivat minulle Akkaa paremmin.

Mutta kaiken kaikkiaan: osuuhan tämä kirja naistenviikolle. Akkuutta on kiinnostava pohtia, vaikkei Akka sytytäkään.

naistenviikko 2020

Katso lista blogeista, jotka ovat mukana haasteessa: tässä.

Aase Berg
Akka
Suomennos Jyrki Kiiskinen
Siltala 2020
311 sivua.
Lainasin kirjastosta.

Muita lukijoita muun muassa Maailmankirjat ja Omppu.

Muita naistenviikon 2020 kirjojani ovat Tytön huone, Kamarineitsyt, Morsiusmalja, Lähikaupan nainen, Reissunaisia ja Kalevalan naiset.

2 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Naistenviikko

Päivi Laitinen: Reissunaisia

Kevään matkustuskielto ehkä korvensi kaikkia reissuleenoja ja matkamatleenoja. Minä vietin kotoiluhetkiä reissunaisista lukien. Sitä sopii muistella naistenviikolla Leenan ja Matleenan päivänä (ks. naistenviikkohaasteeni).

naistenviikko 2020

Katso lista blogeista, jotka ovat mukana haasteessa: tässä.

Päivi Laitinen esittelee kirjassaan Reissunaisia (Tammi 2019) 10 maailmanmatkaajaa 1800-luvulta nykyaikaan. Reipashenkisiksi esikuviksi rohkeudesta ja ennakkoluulottomuudesta sopivat kaikki.

Laitinen jaksottelee naiset viideksi pariksi otsikoin Tutkijat, Etsijät, Kirjoittajat, Kilpailijat ja Seikkailijat. Laitinen on valinnut joukkonsa omien intressiensä perusteella.

’Monet näistä reissunaisista olivat luonteiltaan melkoisia monitahokkaita: he samanaikaisesti sekä ylläpitivät että rikkoivat oman aikansa normeja. Se että vaatimattomasta ikäneidosta tuli kuuluisa tutkimusmatkailija, että pastorin tytär ihastui revolverisankariin tai pienten lasten äiti lähti lähes puolitoista vuotta kestäneelle maailmanympärysmatkalle, kertoo vastakohtaisuuksista, ja ne jos mitkä kiinnostavat aina.”

Osa naisista on tuttuja Mia Kankimäen kirjasta Naisia joita ajattelen öisin. Siinä matkustajanaisista suosikikseni nousi Isabella Bird, ja taas säväyttää tämän naisen suoraselkäinen matkanteko ja ehkä pieni romanssinpoikanenkin pyssymiehen kanssa. Mukana on myös Suomen-seikkailija Ethel Tweedie, jonka kirjan Suomi-reissusta olen lukenut aikoja sitten. Kotimaisista kulkijaleideistä oman lukunsa saa Helinä Rautavaara.

wp-1583944585597.jpg

Uusista tuttavuuksista kiinnostun kahdesta naisesta. Huvitun ökyrikkaasta Louise Arner Boydista, jonka perintö palaa arktisten alueiden tutkimusretkillä. Uskomatonta, että kouluttamaton raharikas on oikuillaan mahdollistanut tutkimusmatkat, joiden kuvien ansiosta voidaan nyt seurata ikijään katoa. Toinen hätkähdyttävä rajojen rikkoja on Isabella Ebenhardt, joka tekeytyi arabinuorukaiseksi ja esihippityyliin vaihtoi paikkaa ja paria vapaana sieluna. Seikkailujen lopun traagisuus hätkähdyttää.

Omat yksin matkustamiset vaikuttavat kirjan naisten reissuihin verrattuina säälittäviltä hyvinvointihyppäyksiltä. Olen lentänyt kätevästi muutaman tunnin kohteeseen, kun yli sadan vuoden takaiset kulkupelit ja maailmankolkkien infrastruktuuri ovat olleet tyystin toista. Eikä eurooppalaisissa suurkaupungeissa törmää sellaisiin seikkailuihin kuin esimerkiksi kirjan nykyaikaedustaja, yksinjuoksija Rosie Swale Pope Siperian tai Alaskan metsissä.

Kirja on viihdyttävä esittely erikoisnaisista. Laitinen kirjoittaa virkeää asiatyyliä, sujuvaa ja selkeää, silti persoonallista. Mukava on näinä maailmanaikoina matkailla kirjakeinoin.

– –

Päivi Laitinen
Reissunaisia. Seikkailijoita, tutkijoita ja edelläkävijöitä
Tammi 2019
tietokirja
383 sivua.
Lainasin kirjastosta.

Muita naistenviikon 2020 kirjojani ovat Tytön huone, Kamarineitsyt, Morsiusmalja, Lähikaupan nainen, Akka ja Kalevalan naiset.

2 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Elämäkerta, haaste, Kirjallisuus, Naistenviikko, Tietokirja

Sayaka Murata: Lähikaupan nainen

Naistenviikko on puolivälissä. Haasteviikossa olen siinä vaiheessa, että on kevään kummallisimman naistuttavuuden aika.

naistenviikko 2020

Katso lista blogeista, jotka ovat mukana haasteessa: tässä.

Lähikaupan nainen (Gummerus 2020) upottaa kertojansa maailmaan. Romaanin minäkertoja Keiko tekee osa-aikatyötä 18 vuotta kauppaketjun rivityöntekijänä. Ja se on hänelle kaikki.

Keiko on akateemisesti kouluttautunut mutta sosiaalisesti rajoittunut, sanatarkasti asioita tulkitseva nainen, joka kyllä ymmärtää ympäristön paineet naiselle. Ympäristö ei todellakaan anna hänen niitä unohtaa: pitäisi olla mies ja lapsia, ja jos ei niitä, ainakin työn pitäisi olla toisenlainen. Kirpeästi ja kipeästi Keiko välittää, millaista vaivaa hän joutuu näkemään peittääkseen kaikki omituisuutensa.

wp-1583914659665.jpg

Keikon koko elämän täyttää myymälätyö, ja hän on ohjelmoinut kaikki elintoimintonsa siten, että ne palvelevat työnantajaa. Se ei riitä, harvoin elämässä mikään riittää. Keiko tulee ymmärtämään, että työssä hänet voi korvata hetkessä. (Läksiäislahjana työkavereilta on keksipaketti.) Työn varaan ei siis voi laskea, entä kanssaihmisten? Keiko päätyy järjestelyyn täydellisen hylkiömiehen kanssa täyttääkseen ympäristön odotukset oikeanlaisesta elämästä. Silkkaa satiiria!

Juonen jorinointini tuntuu turhalta, sillä oleellisinta on kertojan tapa ilmaista sisäistä ja ulkoista. Se sopii mainiosti osoittamaan, että omituisempia kuin rajoittunut kertoja ovat oletukset oikeanlaisesta naisen elämästä ja siitä, miten ne edelleen palvelevat patriarkaattia.

Muratan pieni, vinksahtanut tarina virkistää, ja romaanin loppu riemastuttaa. Näinkin joku voi löytää tarkoituksensa. Lue – tai kuuntele, sillä kirja sopii hyvin äänikirjaksi.

– –

Sayaka Murata
Lähikaupan nainen
suomentanut Raisa Porrasmaa
Gummerus 2020
äänikirjana 3 tuntia, 50 minuuttia,
lukija Vuokko Hovatta.
Kuuntelin BookBeatissa.

Muita naistenviikon 2020 kirjojani ovat Tytön huone, Kamarineitsyt, Morsiusmalja, Reissunaisia, Akka ja Kalevalan naiset.

2 kommenttia

Kategoria(t): Äänikirja, haaste, Kirjallisuus, Naistenviikko, Romaani

Sara Medberg: Kamarineitsyt 

Nyt niuhotus pois, on aika historiaviihteen. Sellaisen hupsun romanttisen, jossa toisilleen luodut parit ovat heti selvillä, mutta suhteiden sinetöimistä saa odottaa loppusivuille. Naistenviikon haasteeni Saran-päivän kirja vie humputtelemaan!

naistenviikko 2020

Katso lista blogeista, jotka ovat mukana haasteessa: tässä.

Sara Medberg on aiemminkin viihdyttänyt Turkuun sijoittuvalla menneen maailman salonkimeiningillä, Kultaportin kaunottaret. Nyt romaanissa Kamarineitsyt (Otava 2020) miljöönä on saari Turun kupeessa ja siellä rapistunut kartano. Sattuman sanelemana kartanon neidin kamarineidoksi päätyy köyhtynyt porvarisneito Charlotta. Ei hän oikeastaan mikään tyttönen ole vaan kolmikymppinen nainen.

wp-1590302671243.jpg

Samaan aikaan toisaalla: Tukholmassa itsellinen pitsimatami Emilie liikkuu luvattomilla teillä, mutta hänkin päätyy Turkuun. Charlottalla ja Emiliellä on kummallakin menneisyyden salaisuuksia, ja juonta kuljetellaan niitä kohti romanttisin virityksin.

Nyt ei ole nokon nuukaan sattumilla, niitä piisaa. Lisäksi saa noukkia lukuisia luonnehdintoja hiusten ja silmien väristä, naisten söpöydestä sekä aatelisherrojen salskeudesta, sillä päähenkilönaisten liepeillä liikuskelee synkeä, tumma, salaperäinen paroni Ridderlöv ja valoisa, viehättävä kapteeni Nordfelt. Ihan pöhköhän tämä tarina on. Eikä jää epäselväksi, että perinteet velvoittavat:

”Iltahämyn hiljalleen hiipiessä esiin, kastehelmien tiivistyessä korsiin ja usvanhaiventen kohotessa maasta otti Charlotta esiin neiti Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon ja luki sitä ääneen.”

Ei ole kiitollisin tilanne tämänsorttiselle kirjalle, että luen sen heti Jane Austenin Järki ja tunteet -uuskäännöksen perään. Kamarineitsyen kesy ote pysyy kaukana austenmaisesta tapakulttuurisatiirisuudesta, eikä kielellisesti kerronta saavuta esikuvansa sävytyksiä. Medbergin tekstiin myös pujahtaa ilmaisuja, jotka ovat tätä päivää eikä 1810-lukua, ja välillä tapojen ja aikojen ominaispiirteiden osoittelu ei ihan liu’u kaunokirjalliseksi. Austenilaista toki on romanssivirityksissä ja sankarihahmoissa, jotka ovat vuosisatoja jo olleet romanttisen viihteen toimivia konventioita.

Harmitonta huvia silti. Sillekin on aikansa ja paikkansa, ja kyllä minä tästä huvituinkin.

– –

Sara Medberg
Kamarineitsyt
Otava 2020
romaani
274 sivua eKirjana.
Luin BookBeatissa.

Kirjailijan kotisivujen otsikko on osuva: http://austenstyle.blogspot.com/

Muita naistenviikon 2020 kirjojani ovat Tytön huone, Kamarineitsyt, Morsiusmalja, Lähikaupan nainen, Reissunaisia, Akka ja Kalevalan naiset.

8 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Hömppä, Kirjallisuus, Naistenviikko, Romaani

Helena Sinervo: Tytön huone

Naistenviikolla 2020 postaan naiskirjoja tytöstä akkaan (haaste: tässä, ja ilmoittautuneet blogit olen listannut tänne). Tytön ja äidin tarinalla aloitan.

naistenviikko 2020

Helena Sinervon yhdenpäivänromaani Tytön huone (WSOY 2020) kertoo kuusikymppisestä Saarasta, jonka ylioppilaaksi päässyt ainoa Sofia-tytär muuttaa pois kotoa. Ilmastotiedostava tytär on lähdössä illalla laivalla Tallinnaan, sieltä bussimatkaamaan Euroopan halki Havren ja sieltä laivalla Kanadaan. Lähtöpäivän aikana äiti poukkoilee luopumisen tuskasta ja huolesta eletyn elämän moninaisiin mietteisiin. Lapsen konkreettinen matka on äidille mentaalimatka itseensä.

”Luoja, miten kukkuroillaan minä olen, Saara nauroi. Kosminen pursotin, eräänlainen!”

Näkökulma pysyy Saarassa, mutta välillä häntä tarkastellaan ulkopuolisen kertojan keinoin, välillä minämuotoisesti. Yhdistelmä virkistää vellontaa, jossa Saara päivän aikana vuorotellen kelluu ja uppoaa. Tunnekuorma heiluttaa Saaraa surusta iloon, tuskallisista muistoista elähdyttäviin. Siihen sekoittuu paljon konkreettista vanhenemiseen ja muutokseen liittyvää sekä paljon konkretiasta irtoavaa ajattelua.

Pidän siitä, että saan lukijana palapelipaloja, joiden paikkaa etsin tarinassa. Kaikki Saaran kokema ei selity heti. Etenkin minua miellyttää päähenkilön tunnevaihtelu. Saaran koomisuutta ei peitellä, ei myöskään epävarmuutta eikä vuosikymmeniin mahtuvia tragedioita.

Ja Saaran nauru! Sinervo kirjottaa kirjaan kerroksia, joissa selityksiä saa hakea kulttuuriperinnöstä. Raamatun Saara nauruineen kietoutuu kirjan päähenkilöön. Sofia-nimi tarkoittaa puolestaan viisautta.

”Sofia on viisas nuori aikuinen, Saara ilahtui, viisaampi kuin olen koskaan ollut. Ehkä en ole tullut vielä siksi joka olen. Ehkä olen vasta matkalla.”

”Jeanin tapaus on järkytyksen aluetta syvällä matelijan aivoissa.”

Miten huolehtia oikein? Tai oikeastaan: olenko elänyt oikein ja miten elää oikein? Miten sattuman sanelevat kokemukset muokkaavat ihmisen sellaiseksi kuin hän on? Siinäpä Saaran pulmat – kaikkien.

wp-1589701122616.jpg

Saaralla on yksi nuoruuden ydinkokemus, joka on vaikuttanut häneen siitä eteenpäin. Tapaus Jean. Vaarojen maailma näyttäytyy varomattomasta ensin vaarattomalta. Miten siihen pitäisi valmistautua ja valmistaa? Ja miten silti säilyttää pelottomana mahdollisuudet?

Sinervon romaanissa sukupuolen, seksuaalisuuden ja identiteetin rakentuminen on liikkeessä, koska Saaran ja Sofian sukupolvilla on aivan eri ote niihin. Sofian sukupolvella on paljon enemmän harmaata aluetta kuin ennen on ollut.

”Musiikin avulla voi selvitä mistä tahansa, niin se vain on, Saara vakuutti.”

Saara on musiikin ammattilainen, ja siksi musiikin merkitys korostuu romaanissa. Esimerkiksi viheltyy kepeä Schubertin Forelli vaaran säveleiksi, lämpimiä muistoja koskettaa Ravelin Pavanese. Niitä kuuntelin lukemisen lomassa. Mutta lavennan Saaran selviytymiskeinon: joillekin pelastus on musiikki, joillekin ehkä esimerkiksi kirjallisuus.

Yllätyn, etten meinaa saada juttuani kirjasta tyrehtymään. En ensin lukiessani ollut romaanista erityisen täpinöissäni. Mutta kun mietin sen sisältöä, mieleeni tupsahtaa uusia, aina uusia puolia. Olen myös liputtanut pieniä liimalappuja suhteellisen paljon pitkin sivuja: sanailun taitoa siis löytyy.

Minusta romaanin aihe on tärkeä. Äitiyden ja siitä erillisten yksilöominaisuuksien kysymyksiin Tytön huone antaa paljon ajateltavaa. Harvoin näin nävertävästi romaanissa on käsitelty äidin ajatuksia lapsen lehahtaessa kotipesästä.

– –

Helena Sinervo
Tytön huone
WSOY 2020
romaani
250 sivua.
Lainasin kirjan kirjastosta.

Muita naistenviikon 2020 kirjojani ovat Kamarineitsyt, Morsiusmalja, Lähikaupan nainen, Reissunaisia, Akka ja Kalevalan naiset.

4 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Naistenviikko, Romaani

Heine Bakkeid: Paratiisin kutsu

Dekkariviikon kunniaksi yksi kustantaja yllätti minut iloisesti lähettämällä uuden norjalaistuttavuuden. Heine Bakkeidiltä on suomennettu nyt kaksi jännäriä, ja minä syöksyin heti uusimpaan: Paratiisin kutsu (Into 2020).

dekkariviikkologo2020

Dekkariviikon juttuja kokoaa blogi luetut.net.

Kakkososa on kirjoitettu taitavasti siten, että siinä viitataan ensimmäiseen osaan, ei selitellä turhia, mutta uusi lukija saa tarvittavaa pohjatietoa. Se avittaa ymmärtämään päähenkilö Thorkild Asken persoonaa ja tilannetta. Kirjan pointti pitkälti on kertojapäähenkilö, ja tietysti jännärijuonellakin on osuutensa.

Tiivistän tapahtumat näin: keski-ikäinen dekkarikirjailija Milla tarvitsee etsivän taustoittamaan suosikkisarjansa uusinta osaa. Todellisuudessa hän tarvitsee etsivää löytämään kadonneen tyttärensä. Taustalla lymyää henkilökohtaisia tragedioita ja sarjamurhaaja tai sarjamurhaajia.

wp-1591426219392.jpg

Pääasiassa kirja etenee rouhean Thorkildin minäkerrontana, mutta nykytyyliin välillä on kadonneen tytön tajunnanvirtaa. Keino on tehokkaaksi todettu, ja toimii se nytkin. Minun makuuni kirjassa murhataan ja kadotaan liikaa. Toisaalta minun makuuni sopii rouheus ja groteskius sekä merkillisten ihmissuhteiden tragikoomisuus. Etenkin Thorkildin ja hänen entisen pomonsa Gunnarin suhde hyrisyttää, ja myös terapeuttiin hänellä on veikeä suhde.

Pidän toisaalta siitä, miten Bakkeid todella tietoisena esikuvistaan tai edeltäjistään varioi lajin kaavoja ja tyyppejä. Nesbøn Harry Holen varjo on silti välillä pimittää Thorkildin. Eli taas synkeänä häärii murjottu, yksinäinen, päihderiippuvainen ex-poliisi joka sanailee tylysti, hoksaa kaiken, näkee kulissien taa ja tihkuu rähjäromanttista vetovoimaa. Voi ei, miksi kaikki naiset lankeavat tähän kolhoon, itsetuhoiseen tyyppiin kuten Holeen? Antaa Thorkildin itse vastata:

” ’Minussa he tietävät mitä saavat.’
’No mitä?’ Gunnar tivaa ja tuijottaa minua katseella, josta kuvastuu yhtä aikaa halveksuntaa ja vilpitön hämmennys.
’Miehen, joka loukkaa heitä yhä uudelleen ja pettää hädän hetkellä. Sekin luo omanlaistaan turvaa. Että tietää sen heti kättelyssä. Olen turvallinen kärsimyksen lähde. Sekä heille että sinulle.’ ”

Oi, dekkareiden tekijät, antakaa minulle norjalainen rujonkomea poliisi, jota kirjojen ohikiitävät naiset eivät kaikki ja siinä siunaamassa hamua vällyihinsä!

Psykologisella tai tunnepuolella kirjan kuvaus ei erityisemmin loista, joskin Chandler-henkinen kovistyyli sellaista ehkä edellyttääkin. Esimerkiksi Millan mielenkiintoisen särmikäs hahmo ja hänen eräänlainen mieshaareminsa jäävät aika ohuelle kuvaukselle. Mutta kyllä teksti vetää ja siinä on viistoa menoa, joka pitää matkassaan. Olin aika alkuvaiheessa varma syyllisestä ja hieman pettynein mielin jatkoin hamaan loppuun, jossa minut reippaasti yllätettiin.

– –

Heine Bakkeid
Paratiisin kutsu
suomentanut Jonna Joskitt-Pöyry
dekkari
Into 2020399 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.


Dekkariviikolla 2020 julkaisen jutut näistä jännäreistä:

8.6. Håkan Nesser: Vasenkätisten seura
9.6. Elizabeth Kay: Seitsemän valhetta
10.6. Heine Bakkeid: Paratiisin kutsu
11.6. Ninni Schulman: Älä kerro kenellekään
12.6. Max Seek: Uskollinen lukija
13.6. Leena Lehtolainen: Valapatto
14.6. Camilla Grebe: Horros.

9 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, haaste, Kirjallisuus

Elizabeth Kay: Seitsemän valhetta

Dekkariviikko jatkuu! Nyt on vuorossa uutta brittijännistystä. Viikon ensimmäinen dekkarini on taas kerran laatua loihtiva Håkan Nesserin Vasenkätiseten seura.

dekkariviikkologo2020

Dekkariviikon juttuja kokoaa blogi luetut.net.

Seitsemän valhetta -trillerin (Otava 2020) mielenkiintoisuus liittyy minäkerrontaan. Elizateth Kay rakentaa romaanin siten, että minäkertoja Jane kertoo takautuvasti seitsemän valheensa vaiheet. Heti alkuun lukija tietää, että Jane on syyllinen johonkin. Vähitellen selviää mihin, miten ja miksi – ja mitä siitä vielä seuraa. Entä kenelle hän tätä kertoo, sillä Jane aina välillä sinuttelee?

Eli Kay ripottelee kiinnostavia koukkuja ja siten jotain uudenlaista virettä lajityyppiin. Harmillisesti jännite aina välillä löpsähtää, ja olenkin sitä mieltä, että pieni tiivistäminen tekisi kirjalle terää. Ja hiukan minulle jää perustelemattomaksi, miksi mukana juonessa on pakkomielteinen bloggaaja…

wp-1591338722282.jpg

Jane hallitsee kaikkea. Hän ei ole varsinaisesti epäluotettava kertoja, vaikka sitäkin välillä epäilen. Ei, hän rehellisesti selostaa kohtalokkaat valheensa. Kohtalokkaita ne ovat hänen elämänsä tärkeimmälle ihmissuhteelle. Jane on traaginen hahmo, jonka perhesuhteet ovat kompleksisia ja rakkaussuhde Jonathaniin on saanut murheellisen lopun, mutta hänen koko elämäänsä on tukenut ystävyys Marnieen.

”Aikoinani ennen Jonathanin kuolemaa, mietin joskus, tulisiko suuren menetyksen kärsineestä ihmisestä väistämättä myötätuntoisempi. Nyt kun olen kokenut oma suuren tragediani, minusta tuntuu aivan varmalta, että – sikäli kuin tämä on mahdollista – vastaus on sekä ehdottomasti kyllä että ei todellakaan. Kykyni tuntea sääliä on vahvistunut, mutta olen vähemmän empaattinen.”

Kirja tutkii psykologisin tuntosarvin yksinäistä naista, jonka pään sekoittavat elämänpettymykset ja rakkaudettomuus. Sitten seuraa jotain peruuttamatonta, minkä Jane voi selittää itselleen ystävyyden säilyttämisenä. Lukija näkee toisin. Siinä roikkuu kirjan koukku, josta välillä kiemurtelen irti mutta riipun kirjan loppuun asti.

– –

Elizabeth Kay
Seitsemän valhetta
suomentanut Pirkko Biström
Otava 2020
trilleri
367 sivua.
Sain ennakkokappaleen kustantajalta.


Dekkariviikolla 2020 julkaisen jutut näistä jännäreistä:

8.6. Håkan Nesser: Vasenkätisten seura
9.6. Elizabeth Kay: Seitsemän valhetta
10.6. Heine Bakkeid: Paratiisin kutsu
11.6. Ninni Schulman: Älä kerro kenellekään
12.6. Max Seek: Uskollinen lukija
13.6. Leena Lehtolainen: Valapatto
14.6. Camilla Grebe: Horros.

5 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, haaste, Kirjallisuus

Håkan Nesser: Vasenkätisten seura

Dekkariviikko on ilo aloittaa laatudekkarilla. Håkan Nesserin uusin suomennos Vasenkätisten seura (Tammi 2020) on jännityskirjallisuutta minun makuuni. Pääosia näyttelevät herkulliset henkilöhahmot, ihmisuhteet ja menneisyyden jäytäminen. Vaikka juoni rakentuu murhien selvittämiseen, oleellista on motiivi, joka liittyy inhimillisiin erehdyksiin ja niiden seurauksiin.

dekkariviikkologo2020

Dekkariviikon juttuja kokoaa blogi luetut.net.

Hienosti Nesser jälleen kutoo tarinaverkkoa sen ympärille, että tapaus kaukana menneisyydessä laukaisee toisaalla kohtalokkaan tapahtumaketjun. Eli kun Maasdamilainen nainen ja jenkkisotilas kohtaavat sota-aikana, ratkaistaan vuonna 2012 usean ihmisen surmaketju. Enempää en juonesta kerro kuin sen, että kirjassa kulkevat rinnan 60-luku, 1990-luvun alku ja marraskuu 2012.

Tapahtumat käynnistyvät siitä, kun Van Veeteren lähestyy kärttyisästi 75-vuotispäiväänsä ja saa tiettäväksi vanhan tuhopolttotapauksen uudet käänteet. Lukijaa todella hemmotellaan, sillä tapaus mutkistuu siten, että selvitystyöhön osallistuu myös ruotsalaispoliisi Barbarotti. ”Monimutkainen sopusointu”, toteaa muussa yhteydessä Barbarotti ja pukee sanoiksi tunnelmani. Ja Nesserille tyypillisesti lukija saa odottaa yli puolenvälin, että rikostutkinnassa tapahtuu jotain. Se sopii minulle.

wp-1591338700629.jpg

Oi, salarakkaani Barbarotti (sori, Adamsberg)! Miehen paluu ilahduttaa (eikä minulla ole mitään Van Veetereniäkään vastaan). Barbarotti möyrii leskeydessä mutta hän uskaltaa jo katsoa tulevaisuuteen. Jumala-jutut putkahtelevat päähän entiseen malliin, ja ne ovat eräänlainen peili sille, miten toisaalla konkari Van Veeteren filosofeeraa tukeutuen maallisiin päättelyketjuihin. Tämä on herkkua!

Taustalla jyskivät traagiset ihmiskohtalot itse rikosjuonessa. Romaanissa on silti paljon hyväntuulista sanailua, hykerryttäviä tilanteita, havaintoja ja kohtaamisia. Pääpaino on pariskuntadialogeilla. Van Veeteren vaimoineen ja Barbarotti työpareineen tarjoillaan lukijalle lämmöllä; he ovat malli pariskunnista, joiden välillä toimii tajunnanvirtamainen vuorovaikutus, puoliskon kunnioitus omana itsenään ja yhteisen ajan arvostus. Se lämmittää, vaikka:

”Jos tätä keskustelua ei olisi käyty, Van Veeteren mietti, olisiko sillä ollut maailman tulevaisuuden kannalta mitään merkitystä?

Ei tietenkään. Eihän perhosen siiveniskulla ollut melkein ikinä vaikutusta. Sama päti haluumme löytää elämästä kaavoja: tarpeellista ja äärimmäisen vaarallista silloin kun luulemme löytävämme niitä.

Kyllä perkele täsmälleen niin.”

– –

Håkan Nesser
Vasenkätisten seura
suomentanut Aleksi Milonoff
Tammi 2020
dekkari
326 sivua eKirjana.
Luin BookBeatissa.


Dekkariviikolla 2020 julkaisen jutut näistä jännäreistä:

8.6. Håkan Nesser: Vasenkätisten seura
9.6. Elizabeth Kay: Seitsemän valhetta
10.6. Heine Bakkeid: Paratiisin kutsu
11.6. Ninni Schulman: Älä kerro kenellekään
12.6. Max Seek: Uskollinen lukija
13.6. Leena Lehtolainen: Valapatto
14.6. Camilla Grebe: Horros.

7 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, haaste, Kirjallisuus

Blogistania-kirjani 2019

Bologgaajaporukka äänestää jälleen vuoden kirjasuosikeistaan. Ja aina on sama tuska: yksi ihminen voi lukea rajallisesti ja äänestää siten vain lukemastaan kirjajoukosta. Monta helmeä on lukematta. Minulla on myös toinen ongelma, sillä luetut kirjat loksahtelevat eri suosikkisijoille nyt kuin esimerkiksi viime lokakuussa tai joulukuussa. Aika muuttaa mieltä.

Äänestän tällä kertaa vain kahdessa kategoriassa, eli kotimaisten ja käännettyjen kirjojen sarjoissa.

blogistanian_kaikki_2018_vaaka2


Blogistania Finlandia

3 pistettä
Monika Fagerholm: Kuka tappoi bambin?
Verenkiertomainen kerronta hiussuonineen (juonineen) tempaa mukaansa ja saa kananlihalle, kun ajattelee henkilöitä, pikkukaupungin toimintatapoja ja tapahtumia. Velhomaista kerrontaa.

2 pistettä
Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys
Tämä kirja on riematusvonkale proosavirrassa. En ole erityisesti spefi-fani, mutta tällä tavalla ympättynä ihan mikä tahansa arktisen hysterian höyre nappaa pyydykseeni.

1 piste
Pajtim Statovci: Bolla
Onhan tämä hieno, järisyttävä kirja ihmisestä, ihmisistä, olosuhteista, teoista.

Blgistania Finlandin postaukset kokoaa tänä vuonna Amman lukuhetki.


Blogistania Globalia

3 pistettä
Sara Stridsberg: Rakkauden Antarktis
Kun kaikki mahdolliset sosiaaliset ongelmat ja sen päälle murha iskevät yhteen henkilöön, sen voi kertoa myös näin. Mestarillista proosakerrontaa!

2 pistettä
Ian McEwan: Kaltaiseni koneet
Aika sulloutuu kertojan kuivausrumpuun, jossa sotketaan surutta ennen eläineitä tulevaan tekoälyyn niin, että kertojan osa on olla osallinen, tulkki ja hölmö. Kerronnan kirjopyykki tekee puhdasta jälkeä ainakin minun makuuni.

1 piste
Domenico Starnone: Kepponen
Tarkka, riipivä kuvaus vieraantuneen miehen havainnoista, ajattelusta ja toiminnasta suhteessa läheisiinsä.

Blogistania Globalian postaukset kokoaa tänä vuonna Todella vaiheessa -blogi.


Muihin sarjoihin en tänä vuonna osallistu. Blogistania Tiedon postaukset kerää Kirjamies, ja Blogistania Kuopuksen blogi Yöpöydän kirjat. Kaikkien kategorioiden äänestystulokset julkistetaan 2.3.2020.

28 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Listaus, Romaani

Anne Frankin päiväkirja: klassikkohaaste 10

Kirjabloggaajien klassikkohaaste käy jo kymmenettä kierrosta. Tarkoituksena on lukea klassikko, joka on syystä tai toisesta jäänyt välistä. Haastetta emännöi Taikakirjaimet-blogi, josta voi 31.1.2020 jälkeen lukea postauskoosteen.

Klassikkohaaste10

Olen tähän asti ohittanut Anne Frankin päiväkirjan. Se tuntui nyt ajankohtaiselta Auschwitzin vapautumisen 75-juhlaviikolla. Syy on yksinkertainen: historiasta on opittu valitettavan vähän, mutta pitää silti yrittää – muistaa ja muistuttaa.


Anne Frankin päiväkirja on teos, jonka tietää aika tarkkaan, vaikkei sitä olisi lukenut. Valitsin kirjasta mukaelman, Ari Folmanin ja David Polonskyn sarjakuvan (Tammi 2019), joka on tehty yhteistyössä Anne Frank Fonds -säätiön kanssa. Se samalla tukee Unicefin lapsen oikeuksien työtä.

Anne alkoi kirjoittaa päiväkirjaa nimeltä Kitty 13-vuotispäivänään, ja hän jatkoi sitä siihen, kunnes natsit löysivät Frankin perheen ja heidän tuttavaperheensä ullakkopiilon ilmiannon perusteella elokuussa 1944. Anne oli silloin 15-vuotias. Hän kuoli keskitysleirillä lavantautiin keväällä 1945.

Kirjan loppusanojen perusteella sarjakuva on uskollinen Annen isän toimittamien päiväkirjojen teksteille. Mukana on joitain pitkähköjä osuuksia päiväkirjoista, mutta valtaosa etenee kuvakerrontana, joka tukeutuu päiväkirjatekstiin, osin myös puhekupladialogeihin.

wp-1580273995478.jpg

Sarjakuva esittää Annen pirskahtelevana teininä, väkevästi tuntevana, voimakastahtoisena ja herkkänä tyttönä, joka havainnoi muita tarkasti, eikä säästele itseään.

”Minulla on eräs silmiinpistävä piirre, jonka kaikki ovat varmasti huomanneet, nimittäin itsetarkkailuni. Voin tarkastella itseäni aivan kuin olisin vieras ihminen. Voin tarkastella arkipäivän Annea täysin ennakkoluulottomasti ja puolustelematta, katsellen, mitä hyvää ja mitä huonoa hän tekee.”

Annen päiväkirja on arvokas tallenne eristyksissä olemisesta, perhesuhteista ja muista ihmissuhteista jatkuvan ulkoisen pelon ympäröimänä. Siitä huolimatta ullakkoporukka yrittää elää tavattomissa oloissa mahdollisimman tavallisesti. Ja tavallista onkin pieni tora, ihmisten hyvien ja huonojen puolien arki-ilmeneminen. Lisäksi päiväkirja valaisee järisyttävän aidosti teinivuosien tuntoja: nuoren tytön mielenliikkeitä, mielialavaihteluita, unelmia ja ajattelun kehitystä. Ja lukijana puristaa koko ajan tieto, miten elämää pursuavan tytön tulee käymään.

”On suuri ihme, että en ole luopunut kaikista odotuksistani, sillä ne näyttävät mielettömiltä ja mahdottomilta toteuttaa. Pidän niistä kuitenkin kiinni, koska uskon yhä ihmisen sisäiseen hyvyyteen.”

Kuvitustyyli tukee tekstiä hienosti. Hahmot ovat selkeitä, ja väritys heijastelee tilanteiden tunnelmia. Kuvakokojen vaihtelevuus tuo rytmiä ja eloisuutta kerrontaa, ja Annen mielikuvituksen lennon kuvitus välittyy erityisen sävykkäästi.

En ihmettele Anne Frankin päiväkirjojen suosiota. Kirja huokuu elämän voimaa. Se konkretisoi, miten miljoonat erilaisuuttaan tapetut ihmiset ovat olleet vereviä, ajattelevia ja tuntevia yksilöitä tulevaisuus edessään – ja joku on ottanut oikeudekseen sen riistää. Ja joku tällä viikolla ampui väripatruunoita suomalaisen synagogan seiniin.

wp-1580273969494.jpg

– –

Ari Folman & David Polonsky
Anne Frankin päiväkirja
suomentanut Anita Odé
Tammi 2019
sarjakuva
157 sivua.
Lainasin kirjastosta.


Aiemmat klassikkohaastejuttuni:
Halldór Kiljan Laxness: Salka Valka (Klassikkohaaste 9)
Minna Canth: Salakari (Klassikkohaaste 8)
Goethe: Faust (Klassikkohaaste 7)
Oiva Paloheimo: Tirlittan (Klassikkohaaste 6)
John Galsworthy: Omenapuu (Klassikkohaaste 5)
Anna Ahmatova: Valitut runot (Klassikkohaaste 4)
Jane Austen: Neito vanhassa linnassa (Klassikkohaaste 3)
William Shakespeare: Romeo ja Julia (Klassikkohaaste 2)
Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan (Klassikkohaaste 1)

24 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Romaani, sarjakuva

Runohaasteen 2019 tulos

Kiitos Ompun runohaasteen (+ Ompun koontijutun) summaan viime vuoden 20 lukemaani runokirjaa. Yksikään ei ollut liikaa tai tarpeeton. Kieltä sopii kiteyttää ja sanottaa maailmaa niin, että syntyy aina uusia merkityksiä.

Hups, olen tuhma ja toimin toisin kuin haasteohjeissa. En poimi suosikkisitaatteja (ne löydät runojutuistani), poimin vain yhden Aki Salmelan kokoelmasta Eläimen varjo: ”Jokainen lause johtaa omanlaisensa ilon äärelle.” Muuten koostan runokokoelmien nimistä runontapaisen. Runokirjojen otsikoiden typografia erottuu omista sidontasanoistani.


Kiitos eilisestä:
Ihmeitä täynnä on syntymä ja kuolema.
Huminaa. Kuulen tuulessa: Ä nim ling.
Sen voimasta liikkuu Tuhat purjetta.

Tunne Painovoiman vaikutus, Eläimen varjo, Kiiskiset.
Tunne Jalkapohja Taikkarin mäellä.

Kultapoika, kuplapoika
ota Aurinkotuoli, istu Yksin ja toisin, muista Harry Harlow’n rakkauselämät,
sillä tämä Terra Nova on Jäätyväinen,
Alepala niin kauan Kun elän.
Niin kauan Aurinko. Porkkana. Vesi.


Vuoden kirjalistauksestani riivin tähän luetut runokokoelmat. Olen numeroinut kirjoja sitä mukaan, kun niitä vuoden aikana olen lukenut:

3. Tuukka Pietarinen: Yksin ja toisin (runokuvajaisia), WSOY 2018, 61 s.
7. Silene Lehto: Kultapoika, kuplapoika (runoissa tarinaa), WSOY 2019, 80 s.
11. Aki Salmela: Eläimen varjo (hieno), Tammi 2019, 92 sivua.
21. Henriikka Tavi: Toivo (kuolemaa, lepatusta), Teos 2011, 75 s.
36. Eeva Kilpi: Kiitos eilisestä (runosävyjä), WSOY 1996, 126 s.
42. Sanna Karlström: Alepala (hieno, hieno), Otava 2029, 54 s.
43. Jyrki Kiiskinen: Kun elän (katkelmia), Tammi 1999, 59 s.
45. Risto Rasa: Tuhat purjetta (kootut runot), Otava 2013.
62. Sanna Karlström: Harry Harlow’n rakkauselämät (arvioituksia), Otava 2009
72. Tiina Lehikoinen: Terra Nova (fragmenttirunoutta), Poesia 2019, 111 s.
78. Kolkkokollektiivi: Painovoiman vaikutus, (runovihko), Aseman Taidelaiturin teosteksti, n. 30 s.
79. Anni Mäentie: Aurinkotuoli (runoja), Kulttuurivihkot 2019, 70 sivua (PDF).
90. Stina Saari: Ä nim ling (kielikikkoja), Teos 2018, 71 s
91. Kirsi-Maria Hiltunen: Ihmeitä täynnä on syntymä ja kuolema (rukouksia kaipaaville), Koikkela Kustannus 2018, 32 s.
92. Susu Petal: Taikkarin mäellä (väkevää nuoruutta), Susu Petal 2018, 80 s.
114. Heli Laaksonen: Aurinko. Porkkana. Vesi. (viehätyn), WSOY 2019, 1 h 6 min äänikirjana.
115. Katja Seutu: Jäätyväinen (runoja luonnosta nyt), WSOY 2019, 65 s.
139. Jyrki Kiiskinen: Kiiskiset (elämästä ja kuolemasta), Teos 2019, 59 s.
153. Jouni Teittinen: Sydäntasku (osuu sydämeen) Poesia 2019, 93 s.
157. Nillas Holmberg: Jalkapohja (runoutta), Gummerus 2019.

Jätä kommentti

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Runot

Kirjabloggaajien joulukalenteri 2019: 23. luukku

Lukeminen on lahja ja kirjat paketteja, joista riittää avaamista kerta toisensa jälkeen. Tarkoitan kaikenikäisiä.

Kouluikäisen kirjan sivut kääntyvät ketterästi, kun niitä hänen kanssaan selaa luottoaikuinen: sinä. Myös sinä olet lahja. Lukemispakettiin on tarvittu sinua, jotta ylipäätään kirja löytyy lapsen ja nuoren kädestä, eli olet osannut hankkia ja vinkata mielekästä luettavaa.

Seuraavassa tarjoan sinulle yhden kirjaidean, ja samalla avautuu kirjabloggaajien joulukalenterin aatonaaton luukku.

*

Vuokko Hurme: Kiepaus (selkomukautuksena)

Vuokko Hurmeen lasten fantasiaromaani Kiepaus ilmestyi 2017 (S&S), ja nyt sen rinnalla tai tilalla voi lukea selkokielisen version (mukauttaja Hanna Männikkölahti, Pieni Karhu 2019). Selkomukautuksen merkitys on juuri siinä, että sama kirja helppolukuisena versiona saa uusia lukijoita – etenkin heitä, joille voi paksuun kirjaan keskittyminen olla vaikeaa, vaikka lukeminen muuten kiinnostaisi.

Kirjan kertoja Lenna on kahdeksanvuotias tyttö Kardumista. Siellä kaikki on kääntynyt ylösalaisin ja kärsitään vesipulaa. On siis kyse harvinaisesta lasten dystopiakirjasta, mutta tarina on toteutettu siten, että jännityksen ohella säilyy selviytymisen toivo.

”Kardum oli aika erikoinen
ja varallinen paikka.
Kardumissa oli selvää,
että tuntemattomia piti varoa.
Minun elämäni oli kuitenkin
yleensä ihan tavallista.”

Kirjassa kuvaillaan mielikuvitusta innostavasti erikoinen maailma sekä siihen liittyvät vaikeudet ja uhat. Kirjassa tärkeitä teemoja ovat jakaminen, luopuminen sekä vaikeiden tosiasioiden tunnustaminen.

”- Täällä on tapana,
että kaikki jaetaan muiden kanssa,
mutta meillä on vain vähän ruokaa, isä sanoi.
Muistin lupaukseni enkä valittanut.”

Selko-Kiepaus sisältää paljon henkilöitä ja tarinan polveilevuutta, joten ihan superhelppo kirja se ei ole. Sujuvassa selkokielessä ja oikein onnistuneissa kerrontaratkaisuissa on joitain mutkikkaita kohtia, jotka ovat hitusen helpotettavissa (esimerkiksi sana ”haastava” vaikkapa sanaksi ”vaikea”). Jollekin lukijalle ongelmaksi voi muodostua kirjan pituus, vaikka 250-sivuinen romaani onkin supistunut selkokirjana noin 150 sivuun.

wp-1576903925622.jpg

Lukemista tuuppaavat mukavasti eteenpäin lyhyet luvut ja taitavat johdattelut eri aikatasoihin. Alun ilmeikäs henkilöluettelo kuvineen auttaa: lukija voi tarkistaa, kuka on kuka. Ina Majaniemen eloisa kuvitus tukee muutenkin hienosti tarinaa. Uskon: kun lukija pääsee alkuun, juoni ja tunnelma tempaavat mukaansa! Ja näen sieluni silmin: kouluikäinen lepää turva-aikuisen kainalossa ja he vuoronperään lukevat kirjan tekstiä, eläytyvät ja keskustelevat tarinan käänteistä ja tunteista.

Kiepauksen hienous on siinä, että siinä kuvaillaan monipuolisesti tunteita tilanteessa, jossa meille itsestään selvät asiat eivät enää ole itsestään selviä. Kirja arvostaa lapsilukijaa ja käsittelee sekä maailman ja aikuisten ongelmia että lapsen huolia iloja unohtamatta. Koska näinä aikoina ilmastonmuutos puhuttaa, fantasian avulla sitä on kätevä käsitellä. Spefi-kirjallisuuttaa ei liiemmin ole tarjolla selkona (Unohtunut maa -sarja sekä mukautukset Maria Turtschaninoffin Helsingin alla ja Maresi -romaaneista), joten Kiepaus on siinä tärkeä lisä.

Vuokko Hurme
Kiepaus
selkomukautus Hanna Männikkölahti
kuvitus Ina Majaniemi
Pieni Karhu 2019
147 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

*

Kalenteribloggaajien lämmin joulutervehdys

Lämmintä, lukuisaa joulua, kirjalahjan antaja ja kirjablogien lukija!

wp-1576905526359.jpg

Joulunvieton aikana voit aukoilla muun ohella kirjabloggaajien kalenteriluukkuja. Niistä riittää lukukokemuslahjoja läpi vuoden. Minua ennen joulujutun kirjoitti Mrs Karlson lukee, ja aaton avaa Sheferijm – Ajatuksia kirjoista. Tänä vuonna kirjabloggaajien joulukalenteriin osallistuivat seuraavat blogit (linkit vievät blogiin, ei suoraan kalenterijuttuun):

1.12.2019 Oksan hyllyltä
2.12.2019 Kirjasähkökäyrä
3.12.2019 Elämä on ihanaa
4.12.2019 Hemulin kirjahylly
5.12.2019 Bibbidi Bobbidi Book
6.12.2019 Anun ihmeelliset matkat
7.12.2019 Kirjakko ruispellossa
8.12.2019 Aarrekirjasto
9.12.2019 Kirjojen kuisketta
10.12.2019 Luettua ja maistettua
11.12.2019 Kartanon kruunaamaton lukija
12.12.2019 Kirjan jos toisenkin
13.12.2019 Kirsin Book Club
14.12.2019 Kirjakaapin avain
15.12.2019 Kirjailuja
16.12.2019 Kirjaluotsi
17.12.2019 Kirjan pauloissa
18.12.2019 Kirjarouvan elämää
19.12.2019 Kulttuuri kukoistaa
20.12.2019 Yöpöydän kirjat
21.12.2019 Nannan kirjakimara
22.12.2019 Mrs Karlsson lukee
23.12.2019 Tuijata.Kulttuuripohdintoja
24.12.2019 Sheferijm – Ajatuksia kirjoista

6 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja

Klaaran päivän selkokirjahaaste 2019: koonti

Olen haastanut toistamiseen (tässä) lukemaan selkokirjoja ja kertomaan siitä muille. Selkokirjat ovat lukuvaihtoehto silloin, kun paksut ja vaikeat kirjat eivät kiehdo, mutta lukeminen kiinnostaa. Ne ovat vaihtoehto myös silloin, kun lukeminen ei kiinnosta tai sille ei ole paljon aikaa, sillä yleiskieltä helpompi kirja on aina parempi vaihtoehto kuin kirjattomuus.

selkokirjahaaste2019_v2

Mielestäni haasteeni osuu hyvin aikaamme, sillä juuri nyt käy kiivaana julkinen keskustelu lukemisen ja kirjallisuuden hyödyistä (esimerkiksi laaja Helsingin Sanomien artikkeli ”Kirjojen lukemisesta on hyötyä muistille ja empatiakyvylle” 11.8.2019 ja Jyrki Lehtolan kolumni ”Lugemine on eilicen valhe” Ilta-Sanomissa 10.8.2019).

Koska selkokirjat eivät juuri mediassa näy, yritän osaltani välittää somessa niistä tietoa ja kokemuksia. Tule kommentoimaan selkokirjakokemuksistasi ja siten lisäämään tietoisuutta selkokirjoista. Kirjoita kommentti tähän koontipostaukseen.

Mitä selkokirjoja sinä olet lukenut? Minä olen kirjoittanut haasteen aikana jutut seuraavista selkokirjoista (mukana linkit juttuihini):

Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen, selkomukautus Hanna Männikkölahti
Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti, selkomukautus Jolin Slotte / Ari Sainio
Tove Jansson: Vaarallinen juhannus, selkomukautus Jolin Slotte / Ari Sainio
Pekka Rahkonen: Jaakko ja Jekku -sarjakuvat
Jasu Rinneoja: Kaunon nuoruusvuodet
Marja-Leena Tiainen: Tyttö lukitussa huoneessa
Minna Canth: Agnes, selkomukautus Tuija Takala
Satu Leisko: Unohtunut maa -trilogia
Veera Nieminen: Avioliittotesti, mukauttanut Johanna Kartio
Pertti Rajala: Sisällissota
Mimmu Tihinen: Toivottavasti huomenna sataa
Johanna Kartio: Lauran bileet


Klaaran päivän haaste 2019: tässä.
Klaaran päivän 2018 -haasteen koonti: tässä.


Pääset tapaamaan minut selkokirja-asioissa (#selkokirjastossa) syksyn aikana, sillä olen kertomassa selkokirjoistani: Turun pääkirjasto (5.9.), Helsingin Oodi (18.9.), Pornainen, kirjasto (26.9.), Turun kirjamessut (4.10. klo 14), Tampereen Metso-kirjasto (11.10.), Helsingin Kannelmäen kirjasto (16.10.) ja Kaarinan kirjasto (4.11.).

5 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Selkokirja

Halldór Kiljan Laxness: Salka Valka. Klassikkohaaste 9

Aloitin Laxnessin Salka Valkan (WSOY 1966) lukemisen Islannissa. Saatoin haistaa meren sekä nähdä kalastajien kokemat säävaihtelut lahdilla ja pilvien liikkeet vuorten rinteillä. Maisemakokemukset nyky-Islannissa sysäsivät siis kuvittelemaan kulissit, mutta itse kirja sai eläytymään 1900-luvun alkupuolen elinoloihin pienessä kalastajakylässä.

Romaanin päätunnelma on karu, mutta sitä silottavat vuodenaikojen ja maisemien kuvailut. Koen myös kertojan tekevän huvittuneita havaintoja henkilöistä ja tilanteista. Oikkuilu, ailahtelu, totuuden peittely ja avoin tunne purskahtelevat sivuilta silmille. Köyhyyttä, kovaa kohtelua ja kuolemaa on myös riittämiin.

Romaanin yhteiskunnallinen kerros sekoittuu henkilökuvaukseen. Kalastajayhteisön jäseniä rajaavat varat ja asema. Niitä ensin sekoittaa uskonlahko, sitten työväenaate. Mitään näistä Laxness ei kuvaa yksioikoisesti vaan näyttää hurahdusten syitä ja seurauksia. Eristyneen saaren eristynyt kylä on yhteydessä mailman myllerryksiin ja muoti-ilmiöihin aatteista polkkatukkaan.

Pohdin paljon pientä yhteisöä, joka tietää ja utelee kaikista kaiken – antaa tapahtua kaiken. Henkilögalleriaan mahtuu porhoja, porttoja ja parkoja. Kaikkea moninaisine heikkouksineen. Ja nimihenkilö Salka Valka ja Salkan äiti:

”Nämä kaksi naisolentoa olivat jykevien, komeitten huonekalujen rinnalla kuin rantaan kasaksi keräytynyttä rojua – sopeutumattomuudessaan ympäristöönsä he olivat suorastaan naurettavia. Mutta tyttönen, jolla oli vähemmän kokemusta yheiskunnan herravaltaisuudesta ja joka ei näin ollen tiennyt, millaiseen rotanloukkuun hän oli nyt joutunut, vilkuili ujostelemattomilla, tarkkaavaisilla silmillään ympäri huonetta ja ihasteli erityisesti kynttiläkruunua.”

Salka Valka on romaanin päähenkilö, jota seurataan noin kymmenvuotiaasta hieman yli parikymppiseksi. Roteva tyttö puhuu miehen äänellä ja ottaa elämässään ohjat, vaikkeivät olosuhteet ulkopuolisen, epätasapainoisen, köyhän yksinhuoltajaäidin tyttärenä olleet häävit. Tyttö uhmaa sovinnaisia tapoja pukeutuen housuihin ja tehden miesten töitä.

Komeinta Salka Valkassa ovat kohdat, joissa Salka etsii selvyyttä itsestään. Minuun tehoavat myös lapsuuskuvaukset, jolloin hän ymmärtää äitinsä muut puolet kuin äidin roolin. Se vaikuttaa Salkan valintoihin ja suhteisiin. Laxness onnistuu tytön kuvauksessa psykologisesti, ja vaikka romaanissa on paljon ulkonäköön liittyvää kuvailua, se ei vesitä persoonallisuuden tavoittamista.

20190627_084428.jpg

Salka Valkan tarina kääntyy kehitys- ja työläisromaanista rakkausromaaniksi. Salkan rakkaussuhde kaartuu rosoisena: pitkään peitelty ihastus, pelko tunteiden irti päästämisestä, täysillä antautuminen, muuttuminen ja luopuminen. Näin se tiivistyy romaanissa:

”Heidän rakkautensa oli ollut kuin jalanjäljet kevätkasteessa.”

Lapsuudenihastus Arlandur, hahmoton haaveilija, on Salkan heikko kohta, mutta kaiken varjona väijyy äidin kosija Steinthór. Laxness rakentaa hurjaa dynamiikkaa Salkaa ympäröiviin miehiin. Erityisen jäytävä hahmo on Steinthór, joka vainoaa tyttöä 11-vuotiaasta lähtien ja vaikuttaa peruuttamattomasti Salkan ymmärrykseen itsestään ja seksuaalisuudestaan. Arlandur sen sijaan herättää säälinsekaista ärsytystä.

Laxness osaa värittää leveällä pensselillä, josta roiskuu moneen suuntaan, esimerkiksi raaka, uhkaava äijä saadaan näyttämään myös naurettavalta runoilu-uhoajalta ja idealistinen, Salkan unelmien nuorukainen vastenmieliseltä hyväksikäyttäjältä.  Vaaleanpunaista väriä ei paletista löydy. Salka sen sijaan saa vahvan tytön ja naisen väkevät sävyt, ja hänestä muodostuu pohjoismaisen itsenäisen naisen prototyyppi:

”Minun ajatukseni ja voimani eivät ehkä ole paljonkaan arvoisia, mutta ne ovat kuitenkin ainoa, mihin minä voin turvautua, niin kauan kuin ne riittävät. Minä en turvaa koskaan muihin, en Jumalaan enkä ihmisiin, olen nähnyt omassa elämässäni, millaista suurta humpuukia tuo kaikki on.”

20190625_162808.jpg

Kuvassa on näkymä turistibussista Laxnessin kylään. Usvan takaa erottuu kyläkirkko. Kirjailijan museoitu kotitalo jää tien toiselle puolelle. Pikantti yksityiskohta: islantilaiset puhuttelevat toisiaan aina etunimin, vain Laxness tunnetaan sukunimellä.

Jälkisanoissa Laxness kertoo kirjoittaneensa tarinan alunperin amerikkalaiselokuvan käsikirjoitukseksi. Se selittää dramaturgista vaihtelevuutta ja tunnepuolen paisuttelua. Klassikkohaastekirjaksi Salka Valka sopii kuitenkin hyvin, sillä Nobel-kirjailija roimii pientä yhteisöä värikkäästi ja rakentaa rohkean poikkeusnaisen kehityskaaren. Laxnessin kuvauksessa on yhä tehoa.

20190627_125813.jpg

– –
Halldór Kiljan Laxness
Salka Valka
Vuoden 1951 laitoksesta suomentanut Jyrki Mäntylä,
alkuteos 1931 – 32
WSOY, neljäs painos 1966
391 sivua.
Ostin kirjan antikvariaatista Finlandia Kirja.

Muissa blogeissa mm. Kulttuuri kukoistaa ja Jokken kirjanurkka.


Kirjabloggaajien Klassikkohaaste 9. Klassikkopostaukset kokoaa Tuntematon lukija.

Klassikkohaaste 9

Aiemmat klassikkohaastejuttuni:

Minna Canth: Salakari (Klassikkohaaste 8)
Goethe: Faust (Klassikkohaaste 7)
Oiva Paloheimo: Tirlittan (Klassikkohaaste 6)
John Galsworthy: Omenapuu (Klassikkohaaste 5)
Anna Ahmatova: Valitut runot (Klassikkohaaste 4)
Jane Austen: Neito vanhassa linnassa (Klassikkohaaste 3)
William Shakespeare: Romeo ja Julia (Klassikkohaaste 2)
Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan (Klassikkohaaste 1)

23 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Romaani

Naistenviikko 2019: koonti

Jo viidettä vuotta kirjablogeissa vietetään naistenviikkoa (haaste). Yli 20 blogia ilmoittautui mukaan ja on julkaissut juttuja naistenviikon tiimoilta. Kirjoja on lajista toiseen, laidasta laitaan. Osassa jutuissa juhlitaan kirjailijan tai kirjahahmon nimipäivää, osa viistää muuten naisteemaa.naistenviikko 2019

Kirjablogien mielenkiintoisen moninaisiin juttuihin voi piipahtaa koontini avulla. En avaa kirjajuttuja tämän enempää, mutta kerron, että postauksia on esimerkiksi tietokirjoista, elämäkerroista, sarjakuvista, viihteestä, dekkareista, lastenkirjoista, tyttökirjoista, spefistä, runoista, romaaneista ja selkokirjoista.

Naisteviikolle osallistuivatuivat (ainakin) nämä blogit:

Jokken kirjanurkka
Kirja hyllyssä
Kirjailuja
Kirjakaapin kummitus
Kirjaluotsi
Kirjan pauloissa
Kirjapöllön huhuiluja
Kirjarouvan elämää
Kirja vieköön!
Kirsin Book Club
Kulttuuri kukoistaa
Lastenkirjavuosi
Limalepakko
Luetaanko tämä?
Luettua elämää
Nannan kirjakimara
Nostetaanko teksti pöydälle
Oksan hyllyltä
Sheferjim – Ajatuksia kirjoista
Tuijata
Tuntematon lukija
Tuulevin lukublogi
Yöpöydän kirjat

Osallistujat linkkaavat tämän postauksen kommenteihin juttujaan, mutta jos eivät, edellisen listan linkkien kautta pääset blogeihin. Jos joku osallistunut blogi on lipsahtanut listalta, korjaa se kommentoimalla!

Aiempien vuosien koonnit löytyvät tästä. Kiitos kaiklle osallistujille ja lukijoille! Ensi kesänä taas juhlitaan!

41 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Naistenviikko