Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Anni Kytömäen tuotannossa historiallinen romaani tarjoaa kehyksen, jonka sisällä kirjan aika lävistää nykyaikaa. Margaritan raakkujen ajankohtaisuus on murehduttanut viime aikoina, ja uutuudessa Mirabilis (Gummerus 2024) kirjan henkilöiden vaiheisiin kietoutuu luontokato ennen ja nyt. Romaanien aiheet lähtevät luonnonsuojelusta mutta lopputulos on kaunokirjallisuutta, koska:

”Maailma ei kaipaa vain selityksiä vaan myös jotain ihmeellistä.”

Mirabilis on monin tavoin ihmeellinen. Romaaninimen merkitys juontaa juurensa ihmeellisestä orvokin latinankielisessä nimessä, lisäksi se muistuttaa päähenkilö-Ellan taiteilijanimeä, Mirabellaa. Lukijan tulee uskoa ihmeellisyyksiin, taruihin ja kohtaloon, poikkeuksellisiin tekoihin, taitoihin ja voimiin. Ja eläimiin. Kultarinta-romaania veti karhun voima, Mirabilisiin kuuluu uskomus tiikeristä (amba) ihmisen salaperäisenä alkuperänä, joskus ihmisen parina. Ihmeellinen on lisäksi romaanin tarinalinjojen ja kerronnan vetovoima.

•

Keskeisiä henkilöitä on useita, ja siteet heidän välillään virtaavat, lähenevät ja etääntyvät veden liikkeen lailla. Kaikki alkaa Korraharjulta vuonna 1865 ja päättyy sinne 1935, ja välissä kuljetaan Amurinmaalla, Beringinsaarella, Norjassa, Saksassa, Venäjällä, Amerikassa… Tai ei oikeastaan, kyllä kaikki alkaa elämän alusta ja ihmisten vaikutuksesta siihen, että ympäristö muuttuu ja lajeja kuolee sukupuuttoon. Kerronnan aikaväli toisaalta muistuttaa elinkaaren rajallisuudesta ja vanhenemisen vaikutuksista.

Korraharjulla tapaavat Iso-Riikka ja keiju-Daniel niin, että myöhemmin matkalla  Venäjän Amuriin Riikka synnyttää kaksoset, Artturin ja Ellan. Kaksoset varttuvat vastakohdiksi, mutta sopivat hyvin yhteen taitovoimistelijoina. Heidän elämäänsä vaikuttavat oleellisesti lapsuus muualla ja kouluvuosista aikuisuuteen Korraharjun kartanon väki, etunenässä Artur Falkenhöjd. 

Luonnontutkija Artur Falkenhöjdin kautta Ella tutustuu toiseen luonnontutkijaan Leonhard Stejnegeriin, joka on todellinen, elänyt henkilö. Niin elävässä elämässä kuin romaanissakin Stejneger kirjoittaa Georg Wilhelm Stellerin elämäkertaa. Ja näin Kytömäen teos yhyttää esimerkiksi Ida Turpeisen romaanin Elolliset, joissa Steller ja sukupuuttoon kuollut Stellerin merilehmä ovat keskeisiä. Mirabiliksessa jo vuosisadan vainaana ollut Steller puhuu Stejnegerille – ja meille.

”Hankalasti ennustettavia tapahtumaketjuja, Steller mutisee.

Kyllä. Ja siksi olisi syytä olla varovainen.

Se oli siis minun syyni.

Sinä sentään kirjasit lajit muistiin. Ilman sinua meillä ei olisi edes tietoa siitä, että ne kerran elivät. Saari olisi vain tyhjennetty ja eläimet unohdettu.

Se oli silti minun syyni.

Sinun ansiosta osaamme nykyään olla varovaisempia.

Se on vale, mutta Leonhardin ajatukset sumenevat. Hän ei pian jaksa vakuutella, saati väitellä.”

•

Liki 700-sivuisessa romaanissa riittää aineksia ja teemoja. Yksi johtoajatus on löytynyt antiikista: ”Vain tähän asti, ja tämä tieto on varma, ulottuu maailma.” Kartanonherra-luonnontutkija Falkenhöjd sitä toistaa ja pistää miettimään, mihin ulottuu ihmisen tieto ja mitä rajoja sillä on. Valitsen kuitenkin kirjan pääteemoista kuoleman ja kuolemanvaaran.

Stejneger on kuolla kolmesti. Artturi ja Ella selviytyvät varmasta kallioon murskautumisesta sen lisäksi, että he tekevät kaiken aikaa ruumista kurittavia ja hengenvaarallisia temppuja. Kaikki kolme kokevat kuolemasta selviytymisen tyystin eri tavoin. Se antaa romaanille vaihtoehtoja käsitellä kuolemaa, myös sitä, miten eri tavoin kuolemanvaarakokemukset psyykkisesti vaikuttavat.

Vaikuttavinta on, miten Ellan surun läpitunkemattomuus kuvataan. Selviäminen murskaa hänen elämännäkemyksensä, ja sen jälkeen lähinnä vain kivut voimisteluharjoittelussa ja rakastelussa muistuttavat häntä elämisestä. Kytömäki kuvaa väkevästi Ellan tuntemuksia, jakautumista kuolleeksi, myös sukupuuttoon kuolleeksi linnuksi, ja elämää jatkavaksi varjoksi. Kuolinuhkakokemus, vaikkakin erilainen, yhdistää Ellan Steinegeriin:

”En tiedä, mistä on kyse, mutta tässä on kaikki. Museosalissa istuva kuollut tyttö ja ikuisesti elävä tiedemies, minä ja Stejneger heidän välissään.”

Kuolema vaikuttaa rakkautta väkevämmältä yhdistäjältä, mutta rakkauttakin on – poikkeuksellisen paljon rakkautta, jossa on elinkaari syttymisestä sen kuolemaan – ei rakastavaisten kuolemaan vaan rakkauden, jopa rakkauden tappamiseen. Vaikka Kytömäen kerrontatyylissä huokuu romanttisuus, rakkautta ei koristella, vaan se voi olla torjuvaa (myös vanhempien rakkaus lapsiinsa), silkkaa fyysistä halua (ja siinäkin sävyskaala kulkee luonnollisesta antautumisesta SM-viitteisiin) tai eleetöntä liittoutumista.

•

Jätän sokeriksi pohjalle Kytömäen tavan kertoa. Ella on kirjan minäkertoja, vain kirjan alun ja lopun eläinosuudet ovat myös minäkerrontaa. Valinnat vaikuttavat niin, että minäkertoja tulee lähelle eikä erota ihmistä muista lajeista. Romaanin hän-kerronta vie muuten tapahtumia ja henkilöitä eteenpäin. 

Jo aiempi maininta rakkauden kuvaamisen tavoista todistaa, että kerrontataidon monipuolisuus värittää kokonaisuudesta mielenkiintoisen ja vaihtelevan. Rytmistä sykkivä taitovoimistelun kuvaus on kiihkeää, ruumiillista ja visuaalista. Visuaalisia ovat myös ympäristö- ja luontokuvauset: laveita, eläviä, tunnelmaisia, aistillisia. Henkilöiden mielensisäiset ajatukset lavenevat vertauksiin, joissa etenkin veden, suolan ja kiviaineksen eri muodot kuvastavat henkilöiden tunne-elämää. Metaforina ja symboleina ne leviävät kirjan ohuttakin ohuemmilta sivuilta järkälemäisiksi vaikuttajiksi.

Mirabilista ei noin vain voi tiivistää eikä kertoa kaikkea. Sen luettuani kaipaan vertaislukijoiden seuraa, jotta teemoista, henkilöistä, käänteistä ja kuvaustavasta pääsisi vaihtamaan ajatuksia. Hieno kirja tämä Mirabilis.

•

Anni Kytömäki: Mirablis, Gummerus 2024, 688 sivua. Ostin kirjan julkistusjuhlan lippuhintaan kuuluvana.

Kuva julkistamistilaisuudesta 3.9.2024 Musiikkitalossa: