Selja Ahava ja Emma Puikkonen ovat kirjailijoita, joiden romaaneita olen ihaillut. He ovat kokeneita ja taitavia prosaisteja erikseen, ja yhdessä heidän esseekokoelmastaan Rakennenautintoja (Kosmos 2023) kehkeytyy nautinnollinen kaleidoskooppi romaanikerrontaan. Alaotsikko Esseitä kirjoittamisen ja lukemisen ilosta kertoo kirjoittajien lähtökohdasta – kirjoittaminen ja lukeminen tuottavat nautintoja ja riemua.
Kyllä kirjassa tulee esille myös kirjailijanäkökulmasta kirjoittamisprosessin raskaus, välillä epätoivokin, mutta seuraa siitä myös iloa. Minä koin iloa tämän kirjan monipuolisen ja havainnollisen esitystavan seurassa.
*
Aloitan kolmiosaisen kirjan pohdinnan keskeltä. Kirjan toisessa osassa Ahava ja Puikkonen möyrivät omien teostensa muoto- ja rakenneratkaisussa. Ahava avaa autofiktion kirjoittamista, eli romaani Ennen kuin mieheni katoaa saa ikään kuin ruumiinavauksen. Emma Puikkonen puolestaan omassa esseessään kuvailee Eurooppalaiset unet –romaanin tietoiset ja tiedostamattomat ratkaisut.
Esseet houkuttavat lukemaan romaanit uudestaan. Ylipäätään on harvinaista ja nautittavaa tutustua näin perin juurin romaanien taustoihin ja ratkaisuihin kirjailijoiden itsensä esitteleminä.
*
Kirjan alkuosassa on kirjoittajien omia ja yhteisiä esseitä aukoista, ajasta, kertojapositiosta inhimillisestä ei-elolliseen, fragmenteista ja musiikkirakenteesta. Näissä esseistiikka kukoistaa: omakohtaista, pohdittua ja lukuisia eläviä esimerkkejä kirjallisuudesta ja muista taiteista.
Loppuosa ruotii määrittelyjä. Kirjoittajat järjestivät esseekirjansa kirjoittamisen oheen kirjallisuuskeskusteluja, ja niiden herätteitä on monissa esseissä. Esseessä ”Romaanin rakenteen perusteet” kirjoittajat maistelevat esseessään Laura Piipon ja Sinikka Vuolan keskustelun hedelmiä, kun aihe pureskelee romaanin määrittelyä. Romaani karttaa sellaista: ”Romaani on liukas pentele, joka pakenee tarkkoja rajauksia.” Syyt siihen välittyvät esseestä monipuolisesti. Lopussa on myös napakka käsitemäärittelyosuus.
*
Poimin juttuuni vain päällimmäisiä ajatuksia. Olisin voinut napata monia lainauksia kirjan havainnoista ja kirjassa mainittuja kirjailija- ja romaaniesimerkkejä. Se pisti silmääni, että Olga Tokarczukin kirja Päivän talo, yön talo mainittiin useasti. Siis lukulistalle.
Esseeteoksessa on kirjallisuusammattilaisille varmasti tuttua teoriaa ja käytäntöä (mitä sitten!), vaan kyllähän avartaa tällainen kirjailijoiden avoimuus käsitellä heitä kiinnostavia näkökulmia romaanitaiteesta. Ainakin tällaista kirjoista ja kirjoittamisesta nauttivaa osa-aikaharrastaja vakuuttui ja ilahtui. Rakennenautintoja lunastaa lupauksensa kääntää katse:
”Kirjan muotoon liittyviä valintoja nimetään harvoin erikseen, niihin saatetaan viitata jollain lauseella, mutta kirjailijan tekemien rakenneratkaisujen yhteyttä esimerkiksi kirjan aiheeseen tai siihen, miten nuo rakenneratkaisut tuottavat merkityksiä, aika harvoin pysähdytään erittelemään.”
Nyt pysähdytään ja pysäytetään lukija.
*
Selja Ahava & Emma Puikkonen: Rakennenautintoja. Kosmos 2023, 304 sivua. Sain kirjan kustantajalta.
Nyt on menty merta edemmäs kalaan eli Uuteen-Seelantiin asti. Oikeastaan aika tai paikka ei ole kuitenkaan oleellinen, vaikka tietysti kirjailija Janet Framen kokemat mielenterveyshoidot vaikuttavat nykyään brutaaleilta. Ydintä on herkän henkilön kokemus, sanojen mahti ja toivon mahdollisuus. Oleellisinta on se, miten ne välittyvät Jalosen tekstistä. Kirkkaasti.
Romaanin aihelmana on menneen säilyminen nykyisyydessä, museohanke, jossa kaupungin eri aikakerrokset elävät, niiden äänet kuuluvat. Rohkeasti sitä myötäilee kirjan rakenne: kertojina vaihtelee suuri liuta ihmisiä. Synteesi syntyy sekä tapahtuma-ajasta, muutamasta kesäpäivästä vuonna 1968, että menneestä – lähi- ja maailmantapahtumien vaikutuksesta yksilöihin. Jos on lukenut Kuopio-sarjan, saa lukea sydän sykkyrällä monien vanhojen tuttujen henkilöiden luopumisesta ja toisaalta uusien sukupolvien toivosta. Jos sarja ei ole tuttu, saa kompaktin kokonaisuuden fiktiivistä mikrohistoriaa.
Eurooppalaiset unet on episodiromaani, jossa luvut ketjuuntuvat keskenään jonkin yhdistävän tekijän perusteella. Jollain henkilöllä on esimerkiksi kytkös johonkin toiseen kirjan luvun henkilöön. Lisäksi kirjassa on hetkiä, joissa irtaannutaan tosiolevaisesta. Ne voivat olla unia, ne voivat olla yliluonnollisia maailmanhengen (tai EU-alueen zeitgeistin) kosketuksia. Eikä aika rajoita, sillä kuljen kirjan mukana menneestä tulevaan. Tässä romaanissa oli lumoavaa vapautumista monenlaisista rajoista.
Nostan hattuani korkealle: sinä-muotoinen teksti on riski, mutta nyt se kannattaa. Poissaolevaa puhutellaan kolmen erilaisen kertojan voimin. Kerrontojen eriaikaisuus laventaa käsittelyä, lisää kierroksia ja tasoja kertoja kertojalta. Jännärinkaltainen juoni koukuttaa. Hienointa on se, miten taidokas teksti pakottaa lukijan täydentämään tarinaa, ottaa sen siten omaksi.
Kaksi vuotta sitten listallani oli 
Kuulen humanismin huudon. Se kaikuu kolmesataavuotisella voimalla Inkerinmaalta, vyöryy Jenisein tulvavoimalla vuosikymmenten takaisesta Siperiasta, ei vaikene tämän ajan Suomessa, vaikka väkevät vastavoimat idästä, täältä ja lännestä sen kaikuvuutta sotkevat. Vaikka aluksi minun oli vaikea selviytyä kerronnan ja sanonnan kiemuroista, sitten antauduin. Aineksia on runsaasti. Arvostan kokonaisuuden hallintaa ja sitä, että yhteiskunnallinen romaani voi olla näin sakea ja kaunokirjallisesti pätevä.
Olen jo useaan Almasta! jotain kirjoitellut, ja aina mieli vie suuntaan ”röyhkeä”. Tarkoitan sillä kerronnan ja rakenteen räyhäkkää otetta. Kerrontatavat vaihtelevat, henkilöitä katsellaan erilaisista kulmista. Entisaikojen Alma Mahler on kuin taustakuva, jota vasten roiskimalla nykynaiseus hahmottuu, mutta sillä ei voi olla tiettyä, yhdenlaista hahmoa. Siihen mahtuvat kaapatut nigerialastytöt siinä kuin lähiöpissiksetkin. Moninainen teos.
Engelin yöpäiväkirja valottaa arkkitehdin tapaa täyttää julkinen ja yksityinen tila. Kumpaankin hän jättää isoja aukioita muiden täytettäväksi. Tämä korunomainen romaani hidastuttaa hetkeen, hiljentää hahmottamaan kertojan elämäntilannetta, ajatusten tapaa, aikaa ja aikalaisia. Sitten se irtoaa vaikuttavan kirjallisuuden tavoin niin, että katson uusin silmin nyt Engelin kaupunkia ja kaupunkilaisia.
Öö.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 