Ensimmäinen asia, joka tulee mieleen Haruki Murakamin romaanista Rajasta etelään, auringosta länteen (Tammi 2017), on tyylikkyys. Jazz-klubiympäristö ja japanilaiskaupunkikuvasto ovat siinä osatekijöitä. Hillityn pinnan alla kytevä tunne-elämän hillittömyys vaikuttaa myös. Eniten minuun vetoaa kerronta.
Keski-ikäinen miekkonen, Hajime, kertoo elämästään. Maailma on tavallaan mallillaan, mutta menneisyys aktivoituu miehen mielessä. On kelailun paikka: kuka olen, miksi olen, miten vaikutan muihin?
Tulin kerran vähän yli 20 vuoden ikäisenä ajatelleeksi, että ehkä minusta ei tulisi koskaan kunnon ihmistä. Olin tehnyt virheitä. Mutta ehkä ne eivät olleet edes virheitä. Ehkä ne pikemminkin ilmensivät todellisia taipumuksiani. Ajatus sai mieleni synkäksi.
Romaani pureutuu siihen, mistä sananlasku sanoo: Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Hajimea vaivaa petturuus, jolla hän kohteli ensimmäistä tyttöystäväänsä. Häntä myös askarruttaa lapsuuden tärkein ystävä, ontuva tyttö Shimamoto. Kun Hajime tapaa muuttuneen ystävänsä, hän joutuu tarkastelemaan itseään ja valintojaan aiempaa terävämmin. Taitaa olla uusien valintojen aika, mutta valinnat vaikuttavat muihin ja muiden valinnat itseen.
Murakamin romaani vaikuttaa minuun melankolis-romanttisesti. Koska teksti on taitavaa, en ärsyynny kliseistä. Esimerkiksi romaanin täysiverinen salaperäinen nainen kärsivällisen vaimon vastakohtana ovat sellaisia. Olkoot.
Rajasta etelään, auringosta länteen ei syökse sellaisiin irreaalisuuksiin kuin esimerkiksi 1Q84, Suuri lammasseikkailu tai Kafka rannalla. Virittävä outous on tässä romaanissa tavallisuuden sisällä, se hyrisee henkilökohtaiselta tuntuvan kerronnan moottorina. Murakamilaiset ainekset ovat tuttuja: kuu näkyy, korvia suudellaan, itsemurha-kokemukset liippaavat läheltä ja nuoruus vaikuttaa koko elämää leimaavana. Myös kohtalonomaisuus ja yksinäisyyden perustunne seuraavat kirjasta toiseen. Seuratkoot. Tämä romaani tulee liki, vaikka tunnelma on ”cool”.
Murakamin kerronnan kirkkaudessa on lukijan ilo paistatella. Minäkertoja-Hajimen tarkka, selkeä ja silti ilmeikäs ilmaisu elämänkulusta, ajatuksista ja tunteista tuottaa esteettistä mielihyvää. Luen murakamiani, tyrkin hienojen kohtien merkiksi paperisuikaleita, ja lopputuloksena on perusteellisesti laputettu kirja. Kirja kertoo minulle ihmisen ikuisesta keskeneräisyydestä sekä aina sisimmässään yksinäisen ihmisen kiinnittymisestä seittisitein muihin, menneeseen, nykyiseen ja tulevaan.
Ei ollut mitään välimuotoa. Ja siellä, missä ei ole välimuotoja, ei ole välitiloja. Luultavasti on ehkä olemassa siinä paikassa, joka sijaitsee rajasta etelään. Mutta ei siinä paikassa, joka sijaitsee auringosta länteen.
– –
Haruki Murakami
Rajasta etelään, auringosta länteen
suomentanut Juha Mylläri
Tammi 2017, alunperin kirja on ilmestynyt 1992
230 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
Kirjasta ovat postanneet esimerkiksi Ei vain mustaa valkoisella, Kirja vieköön!, Lumiomena ja Mummo matkalla.
Tästä linkistä pääset lukemaan kaikki Murakami-juttuni.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Kiitos ihanasta kirja-arviostasi! Luin Murakamin South of the Border, West of the Sun-romaanin englanniksi v. 2006 ja ihastuin siihen valtavasti. Veljeni antoi kirjansa minulle, kun näki kuinka paljon siitä pidin.
Luin Murakamia huumaantuneena usean teoksen verran englanniksi ennen Kafka on the Shorea, jota yritin lukea jouluna 2006, mutta kesken jäi, en päässyt kirjaan sisälle. Yritin lukea sen v. 2009 suomennettuna, mutta kesken jäi silloinkin . Samaan aikaan lukemastani Sputnik -rakastettuni-kirjasta olen todennut sen olevan ”erilainen kuin muut Murakamit” ja pitänyt sitä vaikeana kirjana.
Minun ensimmäinen murakamini oli tuo Sputnik – ja innostuin. Olen tainnut kaikki suomennokset lukea, ja ikimuistoinen on juoli 1Q84-kirjan seurassa.
Juuri niin Tuija, tyylikäs ja tunnelmaltaan ihastuttava. Kenellä nyt ei olisi menneisyydessä tyhmiä tekoja ja huonoja valintoja. Ihanaa joulunaikaa!
Riitta, ihanaa joulua myös sinulle! Ihailen varmaa kerrontaa, jossa on ripaus lumousta. Samojen teemojen toisto ei tunnut Murakamin keinoin junnaavalta,
Tyylikäs tämä todellakin on. Sujuvalukuinen ja sikäli nautittava. Silti jonkinlainen välipalakirja, joka ei varmaankaan tule ajan saatossa jättämään kovin suurta muistijälkeä. Eikä toki tarvitsekaan.
Hyvä luonnehdinta tuo välipalakirja. Tai ihan kuin viininmaistajaisissa raikastava vesilasillinen!