Päivittäinen arkisto: 30 joulukuun, 2017

Katja Seutu: Kuusilla mittaan aikaa & muuta runovuodesta 2017

Aloitin vuoden 2017 Anna Ahmatovalla ja päätään sen Katja Seudun runoihin. Väliin on mahtunut monenlaista lyriikkaa, omaanikin.

Luen vuosittain muutamia runokokoelmia, mutta tänä vuonna tahtia tihensi Ompun runohaaste. Se kannusti tarttumaan hanakammin kirjoihin, joiden kanssa olisin ehkä muuten epäröinyt. Olen saanut ennalta arvaamattomia runoelämyksiä.

Suomen juhlavuosi on lisäksi tuottanut runoantologioita, joiden välityksellä olen saanut monipuolisia katsauksia runo-Suomeen. Katso pohjoista taivasta, Olet täyttänyt ruumiini tulella ja Ikäisekseen hyvin säilynyt tuottavat yllätyksiä, ihastusta ja myös mietteitä, miksi kaikki tämä. Se on riemastuttavaa.

Moneen runotapahtumaan en ikävä kyllä ehtinyt, mutta yhtä oli ilo olla kehittelemässä: Runokävely. Runoista iloiten, tekijänoikeuksia kunnioittaen ja vapaasta runoseurasta nauttien parikymmentä harrastajaa kiersi Helsingin kirjailijapatsaita Suven ja runon päivänä. Mainio kokemus!

*

Vuoden viimeisinä päivinä saan käsiini Katja Seudun kokoelman Kuusilla mittaan aikaa (WSOY 2017). Hitusen kateuden vihreää väriä leviää minuun: olisin halunnut keksiä juuri tuollaisen lauseen kuin on kirjan nimi. Minun mielimaisemani, vapauden hetkieni tunne noin kiteytettynä! Nimi nostatti hurjat odotukset.

 

 

Nautin Seudun runojen kielen konkreettisuudesta. Ajatukset naksahtelevat kuuluvasti, ne erottuvat kuin joulukuisen sateen pisarat ikkunaan. Silti ne valuvat luoden omia uomiaan.

Runo voi olla rivin pituinen:

Kun tapahtuu niin tapahtuu.

Tai runo voi olla rivin pituinen ja lainattu. Lainauksia on siellä täällä Aino Sibeliuksen kirjeistä kansanmiesten päiväkirjoihin, mutta tässä muuta:

Kuunnellaan lintuja.
(Yleisradion kuulutus.)

Kun tiedän lukevani runoja, lyhyt tokaisukin laajenee, saa ympärilleen avaruutta, tulkintamahdollisuuksia.

Seudun runoille on tyypillistä se, että niissä on usein loppukeikaus. Viimeinen säe tai säkeistö tai viimeiset säkeet irrottautuvat edellä olevasta, vinksauttaa kokonaisuuden uuteen suuntaan. Näin runoihin liittyy levottomuutta muuten rauhalliselta vaikuttavien luontokuvien ja havaintojen lomaan.

Lehdessä kuva
maasta ja kuusta
yhdessä. Siinä näkyy
kuusta se puoli
joka on aina piilossa.
Nyt on kyllä niin, että
jos silmät alkavat nähdä
toisensa, ei ole enää
salaisuuksia.

Vaikken hurmokseen hullaannu (vertaa runovuoteni huippuun: tässä), Seudun kokoelma Kuusilla mittaan aikaa (aa – taas sain sen toistaa) on kerrassaan miellyttävä. Se jättää minuun tyytyväisen tunteen – ja hienoisen häiriön, mikä on hyvän runon merkki. Siksi on ilo päättää runovuosi tähän kirjaan ja tähän sitaattiin:

Tällä päivällä on
kullankeltainen kruunu,
tyhjät kädet eivät siis
sitä loukkaa.

Katja Seutu
Kuusilla mittaan aikaa
WSOY 2017
runoja
66 sivua.
Lainasin kirjan kirjastosta.

P.S. En luetteloinut luettuja runokokoelmia. Niitä voi bongata blogini Luetut 2017 -osastosta.

9 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Runot

Talvi-Tallinna 2017: kumua Kumusta

Välipäivien virikkeeksi sopi päiväreissu Tallinnaan (29.12.2017). Sateisensumunen hämärä peitti kaupungin, mutta kävelyreitti keskustasta Kadriorgan puistoon johdatteli hyvin siihen, mitä taidemuseo-Kumussa kohtasin. Ränsistyneen maatuva maisema tuntui jotenkin dekadentilta.

Kumussa on käynnissä Pahan kukkia -teemainen näyttely, viroksi Kurja lillede lapsed, eli katsaus virolaiseen dekadenssiin. Näyttelyssä on useiden taiteilijoiden teoksia 1910-20-luvuilta. Niissä liikutaan symbolismista ekspressiivisyyteen. Esillä on paljon grafiikkaa ja piirroksia, jonkin verran maalauksia.

KumuYksi taiteilija ponnahti tietoisuuteeni, Eduard Wiiralt (1989 – 1954). Nimi on ollut ehkä enne, mutta töissä on selvää viiraamisen tunnetta. Niissä näkyy piinattu sielu, ja tematiikka kytkeytyy pitkälti seksuaalisuuteen. Wiiraltiin kiinnitin huomiota aiheenkäsittelyn vuoksi – joissain teoksissa häiriintyneisyys muuttuu jopa vastenmieliseksi – mutta taiteilija on eittämättä ollut omaperäinen ja viivan hallinnut taituri.

Kumussa on perusnäyttelyiden lisäksi katsaus saksalaiseen ekspressionismiin. Sen helmiä ovat yksi Kandinskyn ja yksi Egon Schielen työ. Nykytaideosastolla näin mainion videoteoksen: klasariryhmä esitti oopperaa keskellä maalaiskylän pölyistä tietä jonkin eteläisen pallonpuoliskon kehitysmaan siimeksessä. Kaikki paikalle osuneet seurasivat esitystä herkeämättömästi. Video herätti paljon ajatuksia taiteesta, kulttuurista ja ennakkoluuloista.

Joulun loistosta oli vielä paljon jäljellä. Pimenevä Tallinna tarjosi tunnelmallisia katukuvia. Ledvalojen välistä vilahtaa keskiaikainen ydin.

Lisää Kumun näyttelyistä tästä.

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Kulttuurimatkailu, Taide