Ja veikin. Siis kirja vei Savoyssa. Baba Lybeckin vuoden viimeisessä kirjaillassa tavattiin Finlandia-romaanipalkinnon ehdokkaista viisi. Cristina Sandu ei päässyt paikalle, mutta Hanna Hauru, Jaakko Yli-Juonikas, Miki Liukkonen, Tommi Liimatta ja Juha Hurme astuivat lavalle.
Arvostan, että Finlandia-palkintoehdokkaat pääsevät esille voittajajulistuksen jälkeenkin – eli näin osoitetaan, että kirjat kiinnostavat yhä, ei vain voittaja. Vaikka kirjakisaehdokkuudet ovat muutaman valitsijan makumieltymyksiä tai palkitsemistavoitteita noudattavia, ovat ehdokaskirjat yksi kiinnostava otanta vuoden kirjavirrasta.
Savoyssa oli yllättävän väljää, joten pahaa pelkään, etteivät kaikki ole kanssani samaa mieltä siitä, että Finlandia-ehdokkaita kannattaa kuunnella humun jälkeen. Mutta kyllä kannatti. Me kuuntelijat saimme esimerkkejä jokaisen kirjailijan yksilöllisestä tavasta kirjoittaa. Kuulimme, miten sekä ohuen että paksun proosan luominen vie vuosia. Se edellyttää taustatyötä, muistiinpanoja, suunnitelmia. Se sisältää valkoisen paperin kammoa ja paperille suoltamisen vyöryjä. Jokainen illan kirjailijoista kirjoittaa paljon myös käsin.
Keskustelua käytiin sanojen merkityksestä ja kirjallisuuden tulevaisuudesta. Vedän ensin yhteen näin: sanoilla on merkitystä, ne heijastavat sekä senhetkistä yhteiskunnallista diskurssia että kirjailijan tapaa suodattaa ajatuksiaan. Hanna Haurulla toistuu ”mutta” pettymyksen kitetymäsanana; muut kirjailijat antoivat esimerkkejä uudisyhdyssanoista, joilla luodaan merkityskerroksia. Kirjailijat toivoivat jatkossakin kirjallisuudelta monimuotoisuutta. Juha Hurme ei usko manifesteihin mutta suhtautui riemastuneesti Miki Liukkosen tavoitteeseen laatia sellainen.
Tämän vuoden Finlandia-ehdokasromaaneita pidetään kokeellisina. Olen lukenut niistä vain kaksi, enkä löytänyt käänteentekevää muutosvyöryä suhteessa viime vuosikymmenen erilaisiin proosakokeiluihin. Pääasia on kirjailijan omaäänisyys ja -tyylisyys. En oikein pidä arvottavasta erottelusta perinteinen ja kokeellinen kerronta. Ei kaikki perinteisiä keinoja hyödyntävä proosa ole laimeaa, vaan sen joukossa on paljon kerronnallisesti ja kielellisesti kekseliästä sekä ajatuksia askarruttavaa proosaa – ja kokeellisessa höttöä. Kaikelle on paikkansa ja lukijansa. Ja lukijoista totean, että toivottavasti niitä – meitä – riittää jatkossakin, vaikka kirjan kriisistä, lukuharrastuksen vähenemisestä ja lukutaidon heikkenemisestä on todisteita.
On myös todisteita siitä, että kirjallisuus kiinnostaa. Siitä osoitus on hieno Kirja vieköön! -vuosi. Formaattiin kuuluvat näyttelijöiden ja Baban esittämät tekstiesimerkit illan kirjailijoiden kirjoista johdattelevat elävästi aiheeseen. Niiden vanavedessä kuulija nauliintuu Baba Lybeckin vetämiin kirjakeskusteluihin. Ympärillä ei ole mitään ylimääräistä, keskittyminen sanoihin ja sanojiin riittää. Kokonaisuus sallii sen, että jotkut kirjailijat ovat esiintyjinä sujuvasanaisia viihdyttäjiä, toiset varautuneita. Se sallii myös ammattinäyttelijöiden monologien takelteluhetket. Se sallii lisäksi sohvan, jolla kirjailijoiden on selvästi epämukava istua – tyynyt vievät tilaa, vaan se ei vie tilaa kirjailijoiden ajatuksilta.
Vaikka tapahtuman takana oleva Kirja-Suomi -hanke päättyy, soisin Kirja vieköön! -iltojen jatkuvan jossain muodossa. Palaan otsikkooni: kirja vieköön Savoyn – myös tulevaisuudessa. Suuri kiitos Baballe ja kaikille kirjatapahtuman mahdollistajille!
Illan esiintyjät: Baba Lybeck, Hanna Hauru, Minna Kivelä, Jaakko Yli-Juonikas, Mari Perankoski, Miki Liukkonen, Taisto Oksanen, Tommi Liimatta, Myy Lohi ja Eetu Känkänen sekä Juha Hurme.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 