Ensimmäinen asia, joka tulee mieleen Haruki Murakamin romaanista Rajasta etelään, auringosta länteen (Tammi 2017), on tyylikkyys. Jazz-klubiympäristö ja japanilaiskaupunkikuvasto ovat siinä osatekijöitä. Hillityn pinnan alla kytevä tunne-elämän hillittömyys vaikuttaa myös. Eniten minuun vetoaa kerronta.
Keski-ikäinen miekkonen, Hajime, kertoo elämästään. Maailma on tavallaan mallillaan, mutta menneisyys aktivoituu miehen mielessä. On kelailun paikka: kuka olen, miksi olen, miten vaikutan muihin?
Tulin kerran vähän yli 20 vuoden ikäisenä ajatelleeksi, että ehkä minusta ei tulisi koskaan kunnon ihmistä. Olin tehnyt virheitä. Mutta ehkä ne eivät olleet edes virheitä. Ehkä ne pikemminkin ilmensivät todellisia taipumuksiani. Ajatus sai mieleni synkäksi.
Romaani pureutuu siihen, mistä sananlasku sanoo: Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Hajimea vaivaa petturuus, jolla hän kohteli ensimmäistä tyttöystäväänsä. Häntä myös askarruttaa lapsuuden tärkein ystävä, ontuva tyttö Shimamoto. Kun Hajime tapaa muuttuneen ystävänsä, hän joutuu tarkastelemaan itseään ja valintojaan aiempaa terävämmin. Taitaa olla uusien valintojen aika, mutta valinnat vaikuttavat muihin ja muiden valinnat itseen.
Murakamin romaani vaikuttaa minuun melankolis-romanttisesti. Koska teksti on taitavaa, en ärsyynny kliseistä. Esimerkiksi romaanin täysiverinen salaperäinen nainen kärsivällisen vaimon vastakohtana ovat sellaisia. Olkoot.
Rajasta etelään, auringosta länteen ei syökse sellaisiin irreaalisuuksiin kuin esimerkiksi 1Q84, Suuri lammasseikkailu tai Kafka rannalla. Virittävä outous on tässä romaanissa tavallisuuden sisällä, se hyrisee henkilökohtaiselta tuntuvan kerronnan moottorina. Murakamilaiset ainekset ovat tuttuja: kuu näkyy, korvia suudellaan, itsemurha-kokemukset liippaavat läheltä ja nuoruus vaikuttaa koko elämää leimaavana. Myös kohtalonomaisuus ja yksinäisyyden perustunne seuraavat kirjasta toiseen. Seuratkoot. Tämä romaani tulee liki, vaikka tunnelma on ”cool”.
Murakamin kerronnan kirkkaudessa on lukijan ilo paistatella. Minäkertoja-Hajimen tarkka, selkeä ja silti ilmeikäs ilmaisu elämänkulusta, ajatuksista ja tunteista tuottaa esteettistä mielihyvää. Luen murakamiani, tyrkin hienojen kohtien merkiksi paperisuikaleita, ja lopputuloksena on perusteellisesti laputettu kirja. Kirja kertoo minulle ihmisen ikuisesta keskeneräisyydestä sekä aina sisimmässään yksinäisen ihmisen kiinnittymisestä seittisitein muihin, menneeseen, nykyiseen ja tulevaan.
Ei ollut mitään välimuotoa. Ja siellä, missä ei ole välimuotoja, ei ole välitiloja. Luultavasti on ehkä olemassa siinä paikassa, joka sijaitsee rajasta etelään. Mutta ei siinä paikassa, joka sijaitsee auringosta länteen.
– –
Haruki Murakami
Rajasta etelään, auringosta länteen
suomentanut Juha Mylläri
Tammi 2017, alunperin kirja on ilmestynyt 1992
230 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
Kirjasta ovat postanneet esimerkiksi Ei vain mustaa valkoisella, Kirja vieköön!, Lumiomena ja Mummo matkalla.
Tästä linkistä pääset lukemaan kaikki Murakami-juttuni.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 