Eläköityään isäni teki pieniä piha-askareita tuttavalleen, jolla oli huvila Näsijärven rannalla. En ymmärrä, miksi en milloinkaan mennyt mukaan, vaikka tiesin, että huvila oli Wivi Lönnin piirtämä. Koulukaupungissani Tampereella sentään tunnistin ja ihastelin Lönnin rakennuksia. Tiesin jo nuorena Lönnin meriitit, ja feministihenkisenä arvostin Lönnin pioneeriasemaa suomalaisena naisarkkitehtina.
Wivi Lönnin elämäntarina on jäänyt minulta rakennusten varjoon, joten innostuin huomattuani, että Pirkko Soininen on kirjoittanut elämäkertaromaanin Valosta rakentuneet huoneet (Bazar 2021). Odotukseni on, että romaanimuoto antaa vapauden ilmaista päähenkilön sisäistä maailmaa. Se ei aina asiakirjoista tai tietomateriaalista paljastu. Eläneiden ihmisten kaunokirjallistaminen ei ole helppo tehtävä, mutta Soininen on vakuuttava ammattilainen taiteilijaromaanien tekijänä, sen osoittaa Ellen-romaani ja Eppu Nuotion kanssa tehdyt taiteilijadekkarit.
”Ensin hän ajattelee, sitten hän piirtää.”
Lönn eli pitkän elämän (1872 – 1966), mutta kirja etenee lapsuusvuosista urakehitykseen ja työuran hiipumiseen (1879 – 1938, 1949). Vuosista romaanissa on episodipoimintoja, jotka kuvastavat Lönnin ajatusten muotoutumista rakennusten suunnittelijana ja lähisuhteiden vaikutusta hänen elämäänsä.
Minuun vetoavat kuvaukset Lönnin arkkitehtuurin tavoitteista ja suunnittelutyöstä. Romaanin osuva nimi Valosta rakentuneet huoneet ilmaisee hienosti Lönnin tavoitteita:
”Valo tekee rakennukset eläviksi. Hän sommittelee valoa, muotoilee valon avulla tiloja, sillä ilman valoa kukaan ei voi nähdä tilan muotoja. Vasta valo ja varjot herättävät tilan eloon.”
Soinisen romaani muistuttaa, minkä työn, tuskan ja todistelun takana oli miesvaltaiselle alalle pääsy tai ylipäätään opiskelu. Lisäksi se osoittaa, miten työteliäs ja tuottelias Lönn oli. Kilpailuonnistumiset herättivät kateutta ja kiistoja, mutta kollegoissa oli myös läheisiä ystäviä ja yhteistyökumppaneita kuten Armas Lindgren. Romaani elävöittää Lönnin epävarmuuden hetket mutta etenkin antautumisen visioille, piirtämisen flown ja työn imun:
”Oivalluksen jälkeen kaikki herää eloon, seinät nousevat taivaita kohti, talo rakentuu tähän silmien eteen.”
”Ihmeisiin hän on Hannan rinnalla saanut tottua.”
Elämäkertaromaanissa työn rinnalle piirtyy muu elämä. Wivi Lönnille tärkeitä olivat matkat, ja niiden tunnelmat ja vaikutukset ovat kirjassa hyvin edustettuina. Entä muu privaatti? Eristäytyvyys ja ujous välittyvät, samoin arkuuden ja työvarmuuden ristiriita.
Lönn valitsi oman perheen perustamisen sijaan työn, mutta hän eli äidin ehdoilla ja pysyi kuuliaisena perhetyttönä äidin kuolemaan asti. Jännitettä äitisuhteeseen synnyttää kuitenkin keski-iän kumppanuus Hanna Parviaisen kanssa. Tomera bosslady ja kauppaneuvos tämä Hanna.
Wivin ja Hannan suhde muistuttaa Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän suhdetta: omissa ammateissaan pätevät naiset muodostavat tasaveroisen ja toisiaan tukevan parivaljakon. Rohkeaa on yhteen muuttaminen 1930-luvulla. Rakkaussuhteen kuvaus on romaanissa korrekti ja hienovarainen; tartutaan käteen ja katsotaan silmiin:
”Siellä jossain syvällä on se Hanna, jonka hän on oppinut tuntemaan, joka on tuonut hänen elämäänsä pyörteenomaista energiaa, villiä iloa ja impulsiivisuutta.”
”Että hänkin oli suunnitellut kestävää, tarkoituksenmukaista ja tarkkaan mitoitettua.”
Soininen liittää kirjan loppuun mittavan lähdeluettelon, ja lukiessani romaania minulle tulee välillä olo, että lähdetiedot jarruttavat tai hillitsevät rohkeinta hyppyä päähenkilöön. Pidän romaanista ja pidän arvokkaana, että Olivia Mathilda Lönn on saanut kaunokirjallisen elämän. Jokin pitää minut kuitenkin hieman etäällä. Syy ei ole epiodimaisuus vaan jonkinlainen siloisuus, roson tasoittelu.
Romaanin Wivi Lönn miettii luopumisen tunnelmissa työnsä tuloksia: ”Mitä ihmiset sadan vuoden päästä niistä ajattelisivat?” No minäpä kerron: ne ovat hienoja, aikansa tyyli-ihanteita kunniakkaasti edustavia rakennuksia. Siitäkin syystä on aiheellista lukea niiden suunnitteluprosesseista.
•
Pirkko Soininen
Valosta rakentuvat huoneet
Bazar 2021
elämäkertaromaani
382 sivua.
Sain ennakkokappaleen kustantajalta. Kirja ilmestyy 26.1.2021.
Muissa blogeissa mm. Kirja vieköön!, Kirsin kirjanurkka ja Lumiomena.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 