Ei sitten sanaakaan autofiktiosta. Luen taas kirjan romaanina, koska voin. Voin, koska en tunne Philp Teiria tai hänen henkilökohtaisen elämänsä vaiheita. Tosiolevaisuutta kirjailija ei ole haastatteluissa peitellyt. Silti.
Neitsytpolku (Otava 2020) kertoo alle nelikymppisestä perheenisästä, jolla on lähisuhteissa kaikki hyvin. Ei hän riitele vaimon kanssa, ja kouluikäisten lasten kasvatus sujuu yhteisymmärryksessä. Silti Richard ihastuu 12 vuotta vanhempaan naiseen. Ihastus muuttuu rakkaudeksi, joten Richard eroaa, ja siitä alkaa erokipujen ja uusperheen vakiinnuttamisen vaihe.
Teir kirjoittaa kolmannen persoonan kerrontakeinoin, joten teksti saa siten etäännyttämisefektin. Tarina välittyy maltillisen etäisyyden päästä myös niin, ettei tunteissa kieriskellä tai hehkutella. Richardin ja Paulan läheisyyden kehittyminen kuvataan eleettömän vääjäämättömästi pieniä viestittelyn ja kohtaamisien yksityiskohtia korostaen.
”Richardista oli mukava kuulla, että Paula oli niitä jotka uhrasivat aikaa tinkimiseen, ja hän saattoi hyvin kuvitella tämän jonkun basaarin takahuoneeseen. Häntä miellytti ajatella, että oli rakastunut ihmiseen jolla oli oma elämä ja valmis persoonallisuus.”
Vaimon ja miehen yhteiseloa näytetään rutiinien ja muutamien tunnelmatilanteiden välityksellä, samoin lasten roolia perheessä ja sitten muuttuneessa tilanteessa. Ero koskettaa myös muita kuten Richardin vanhempia. Eniten siinä tilaa vie Richardin äitisuhde.
Tunnelmani ovat kahtalaiset. Arvostan kovasti arkisuutta, jolla tarina välittyy. Mikään ei korostu tai paisu. Siinä on myötäelon henkeä: tällaista tapahtuu, sitten täytyy tehdä, mitä parhaalla tahdolla voi tilanteessa tehdä. Toisaalta olen tuupertua tasaiseen, korrektiin tapahtumataltiointiin, ja etäännyttämisefekti vaikuttaa minuun, no, etäännyttävästi.
Ja silti ihailen tapaa, jolla etenkin mieshenkilö tuodaan tykö. Tämä tavallinen, kiltti, kunnollinen, ajattelevainen, melankolinen, riekkumaton henkilö, joka joutuu valintojen eteen. Paula kyllä hitusen nävertävästi korotetaan ylivoimaiseksi viisaaksi naiseksi, silti symppaan sitä, miten varovaisesti pariskunta etenee – ja taas keinahtaa keinu alaviistoon: on sen kuvaus puuduttavaa pidättyväisen hillittyä porvarillista charmia. Ei sitä horjuta edes Richardin äidin kiukuttelu, suomi-ruotsi-kieliraja tai Ullanlinna-Pohjanmaa-mentaliteettierot.
Ja taas: symppaan sitä, että kirja näyttää aikuisen rakkauden. Eniten annan tunnustusta sille, miten kirpaisee lasten, vallankin pienen pojan tunnekaaos uuden edessä, ja taas: toisaalta riepoo isän kasvatuskeinojen silkkihansikkaat. Ja kaiken taas-mutinaani lomassa ymmärrän, että asioiden täytyy olla tässä kirjassa juuri näin. Sitä on kirjailijan tyyli.
Kylä Neitsytpolku paikkansa löytää erokirjojen joukossa. Ja kirjasta saa hyvän verrokin, mikä ero on romaanilla rakkaudesta ja viihteellisillä rakkausromaaneilla.
Philp Teir
Neitsytpolku
käsikirjoituksesta suomentanut Jaana Nikula
Otava 2020
romaani
125 sivua eKirjana.
Luin BookBeatissa.
Muualla mm. Anun ihmeelliset matkat, Kirsin book club ja Lukulaiffii.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Luin tämän juuri. Oli minusta vähän tylsä ja puiseva.
Sinne puolelle se keinahti, vaikka oli joitain kiinnostavia keinahduksia.