”Miksen voi olla nainen, jota kiinnostaa olla killan saniaisvastaava.” Noin itsearvioi Laura Lehtolan romaanin Minä valitsin sinut (Otava 2020) toinen kertoja Saara, hurmaava huithapeli. Hän saa soluasunnon kämppikseksi jämptin Elisan, toisen kirjan kertojista – ja rakkaus roihahtaa.
Lehtola kuvaa herkullisesti nuorten naisten suhteen alkuvaiheita. Kotoinen rupattelu, välitön vetovoima sekä lempeä suhtautuminen luonteiden ja toimintatapojen erilaisuuteen siirtyvät letkeäksi ja eloisaksi kerronnaksi ja luontevaksi dialogiksi. Kertojavuorottelu syventää henkilökuvausta.
SAARA
” Elisa ei tajua, että sen ei koskaan tarvitse yrittää mitään missään. Se voi olla halutessaan hiljaa, ja kaikki pitävät siitä kuitenkin. Elisa on se, johon ihastuttiin ala-asteella. Se, jota katsottiin yläasteen tupakkapaikalta. Se, jolla ei ole ollut vaikeuksia löytää vanhojentanssiparia.”
– –
ELISA
”Saara pystyy ottamaan sen tilan mitä naiselle ikinä ei anneta ja jota naiset eivät saa, vaikka yrittäisivät. Jos se olisi toimistotöissä, sedät eivät sitä keskeyttäisi ja kävelisi sen päältä. Kukaan tässä maailmassa, rasvaisista rasvaisinkaan äijä, ei uskalla puristaa sitä perseestä tai tuijottaa sen rintoja. Se ei varmaan edes huomaa mitään sukupuolten välistä epätasa-arvoa. Jotenkin se ei elä samassa todellisuudessa kuin muut.”
*
Komiikka kulkeutuu monessa mukaan, esimerkiksi Elisan vanhemmat huvituttavat. Suhteen kuherrusvaiheen jälkeen siirrytään kipupisteisiin. Mitä on tulla ulos kaapista? Miten raskaaksi tulemisen vaikeus vaikuttaa mieleen ja suhteeseen? Miten pitää kaksi erilaista elämänrytmiä toimivina? Miten kipinä kestää lapsiperhearjen ja erilaiset haaveet? Miten suhde sietää pettämisen?
Kirja vie mukaan naisten elämään, ja kummassakin kertojassa on viehättävyyttä ja ärsyttävyyttä. Hyvä. Heille toivon vain hyvää, yhteistä hyvää, mutta joudunkin luopumaan toiveistani. Sattuu näet jotain odottamatonta. Ja vielä lisää. Oi että, miten kirjan viimeiset sivut muljauttavat!
*
Lesbonäkökulma kulkee mukana, totta kai, koska on kyse naisparista. Siitä kirjassa on myös teräviä kulmia, joita etenkin särmikäs Saara tuo esille yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Esimerkiksi muutos suhtautumisessa Pride-liikkeen marsseihin ilmentyy mielenkiintoisesti. Kirja törmäyttää lopulta siihen, miten lesboyhteisöstä siirtyminen takavasemmalle eli heterosuuntaan sekoittaa pakan, siis tämä vieraslaji:
”Miehet ovat karvainen ja vieras laji. Nollaa ja ykköstä tilanteissa, joissa tarvittaisiin nolla pilkku kuuskytkaks tai nolla pilkku kolkytseitsemän.”
Minua miellyttää Lehtolan irtonainen tyyli, jossa kepeä humoristisuus kohtaa sydäntä puristavat aiheet. Kieli tai kerronta ei kokeile mitään vaan vie vain luistavasti ja kronologisesti tarinaa eteenpäin. Edellisen kerran hytkyin huvittuneena Lehtolan Takapenkillä.
Samansorttinen lukukokemus on Miika Nousiaisen Pintaremontti. Jo sen tiimoilta pähkäilin, että jokin genre tämä on, kun viihteellisyys naitetaan vakavaan. Nousiainen luonnehti kirjamessuhaastattelussa oman genrensä: ”keski-ikäisen demarimiehen kirjoittamaa chicklitiä”. En Lehtolaa ihan tuonnimiseen genreen lokeroisi, ehkä kumpikin voisi edustaa kirjoillaan ”kevytvakavaa”. Ja minä luen mielelläni kevytvakavaa, joka on kirjoitettu tällaisella tekstitajulla ja varmuudella.
*
Laura Lehtola
Minä valitsin sinut
Otava 2020
romaani
181 sivua eKirjana, 319 sivua kirjana.
Luin BookBeatissa, mutta sain sittemmin kirjan kustantajalta.
Muualla mm. Kulttuuri kukoistaa.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 