Hanna Weselius: Sateenkaariportaat

Lukiessani Hanna Weseliuksen toisen romaanin alkupuolta mielessäni kaihertaa: voiko tämä olla näin ”tavallinen”? Osoittautuu, ettei olekaan, vaikkei Sateenkaariportaat (WSOY 2021) villiinny samalla tavalla leikitteleväksi ja äkkivääräksi kuin Weseliuksen esikoisromaani Alma!.

Alma! roimii patriarkaattia Alma Mahlerin ja muiden naishahmojen avulla. Sateenkaariportaat jatkaa tematiikkaa mutta möyrii sitä mieskuva etunenässä. Nyt väsähtänyt, akateeminen änkyrä Egon (s. 1963) edustakoon tietynlaista patriarkaatin valtaluokkaa. Tohtorismiehen kyyninen misogynia hulmahtaa tympeässä asenteellisuudessaan löyhkäämään lukijan nenään. Haistella saa myös vanhan viinan ja viinilasillisten aromeja, sillä Egon turruttaa tajuntaansa jatkuvaan naukkailuun.

Ei Egonin syitä eikä seurauksia sen kummemmin selitellä vaan edetään syyskuusta elokuuhun. Egon käy tapaamassa kotihoidon varassa elelevää äitiään, kipakkaa Karjalan evakkoa. Äidin ja jälkeläisen kohtaamisessa on valtataistelun henkeä. Toisin on Egonin ja pojan, niissä on vetelää etäisyyttä. Loppuosassa isä ja poika bussireissailevat rajantakaisessa Karjalassa.

”Aikakaudet eivät vaihdu kaikissa huoneissa samaan aikaan.”

Mutta onko sittenkään kirjan juttu päähenkilö tai tarina? Taitaa Weselius vedättää lukijaa houkuttelemalla perinteisen proosan odotuksin henkilövetoiseen kerrontaan. Matto vedetään alta. Minulle romaani kertoo fiktion periaatteista luoda sepitemaailma, jota sidotaan tosisäikein. Kaikki on katsojan silmissä.

”Kaikki tuo tapahtuisi salamannopeasti: asiat vain asettuisivat jonoon ja muodostaisivat tunnelin, joka läpäisee ajan kerrokset, ja sitten kaikki liukuisi taas auttamattomasti erilleen.”

Sateenkaariportaiden kytkökset toteen tapahtuvat osuuksissa, joissa jos jonkinmoiset ilmiöt selostetaan tietotekstityyliin, ja tietojen alkuperä luetellaan kirjan lopussa. Vapaa yhdistely kuuluu romaaniin kerrontaan, samoin se, että siihen sekoittuu iloisena sekamelskana kaikkitietävää kerrontaa, minäkerrontaa, puhuttelua ja me-henkeä. Egon-henkilöön kytkeytyvät Metro-tyttöjen Egon-tangon sanat vuodelta 1953, ja ne suhteessa romaanin Egoniin voivat naurattaa räikeänä satiirina. (Minä kyllä mietin myös nimikaima Egon Schieleä, tai pikemmin kuvataiteilija-Egonin ekspressiivistä tyyliä.)

Romaanin fiktiokeinot leviävät kerrontaseitiksi, jossa totuussäikeet ja perinteiset kaunokirjakerronnan juonteet tahmaantuvat omaperäiseksi verkoksi. Egon on ilmeisen keksitty, epämiellyttävä ja turha tyyppi, jopa niin, että kertojakin kyllästyy häneen ja kerrontaansa:

”Jos sinua hämmästyttää se, että Egonin kaltaisella tyypillä ylipäätään enää on viestintäteknologiaa hallussaan, voit selata muutaman luvun tästä eteenpäin ja huomaat, että siellä Egon odotusten mukaisesti sählää puhelimensa Laatokkaan. Mutta ei toki tarvitse mennä asioiden edelle.”

”Tällä tavalla elämäntarinat syntyvät, tarpeeksi monta kertaa itsekseen läpikäydyistä satunnaisuuksista.”

Miksi tämä kaikki? Tyhjentävästi en osaa tuohon vastata. Luin odottaen, mitä uusia kikkoja kerronta tuo tullessaan. Välillä väsähdin ja kadotin imun, mutta Weseliuksen taito kirjoittaa piti toivoni yllä: tämän kirjan lukemisella on tarkoituksensa, mutta sitä, mikä se on, en täysin tavoita. Sen voin sanoa, että Sateenkaariportaiden ensimmäinen ja viimeinen proosasivu ovat hienointa, mitä olen pitkään aikaan lukenut minuudesta.

Mitkä ihmeen sateenkaariportaat? Totuuspohjaa löytyy kirjassa kerrottuun tapahtumaan: Malminkartanon jätemäen portaat maalattiin yhteisötaideprojektina muutama kesä sitten, mutta yön pimeinä tunteina sateenkaaren värit maalattiin piiloon valkoisella. Päivänvalossa taideprojekti palautti portaat värillisiksi, yöllä taas tapahtui takaisku: portaat muuttuvat mustiksi. Sen jälkeen taiteilija päätyi mustaan, valkoiseen ja väreihin Fibonaccin systeemillä. Tällä episodilla romaanissa ilotellaan, ja kyllähän porrasvärittämiseen voi liittää myös symboliikkaa. Romaanissa väreillä ja kuvallisuudella on muutenkin iso merkitys. Ja toden kuvajaisena kirjallisuutta lukevana totean lopuksi, että Malminkartanon yli 400 porrasaskelmaa ovat nykyään harmaat. Symboliikkaa?

Malminkartanon jätemäen portaat elokuussa 2020.

Hanna Weselius

Sateenkaariportaat

WSOY 2021

romaani

373 sivua.

Lainasin kirjan kirjabloggaajakaverilta.

Julkaisemme Sateenkaariportaat-juttumme yhtäaikaisesti 19.1.2021 klo 20 Kulttuuri kukoistaa -blogin kanssa.

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus

4 responses to “Hanna Weselius: Sateenkaariportaat

  1. Äkkiväärä! Yllättävä ainakin. Pidin kirjasta, luottaa lukijaan ovelasti. Samastuin Egoniin. Pari sivistyssanaa olisin siivonnut suomeksi, appropriaatiot sun muut. Vai ovat portaat nykyisin harmaat… mitä kertonee meistä.

    • Eikö ole hienoa, että kirja tarjoaa monia lukutapoja ja tulkintoja. Egoniin samastuminen ja yhteiskunnallinen puoli tulee komeasti jutussasi esille. Romaanissa on monia hienoja kohtia, ajattelemaan sysäävästi sanottua. Ja juu, sivistyssanoja, arroganssia ja tinkimättömän taiteellista.

      Harmaat portaat, aikamme harmaat eminenssit. Vaikka mitä vielä harmaasta paljastuukaan!

  2. Kuuntelin tämän äänikirjana, minulle ehkä liian kokeellinen monenmoisine faktapläjäyksineen. Parasta oli Helsinki! Saapa nähdä saanko bloggausta aikaiseksi.

    • Helsinki on kirjassa tosiaan hyvin elävä, myös kulkeminen eri puolilla kaupunkia.

      Uskon, että kuunteleminen on voinut olla hämmentävää. Minulle ei tämä kirja olisi toiminut äänikirjana kerrontakeinojen vuoksi. Odotan kyllä juttuasi!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s