Lukuromaani, psykologinen romaani, perheromaani – noin niin kuin pintaraapaisuksi muutama määritys Lydia Sandgrenin romaanista Läpileikkaus (WSOY 2022). Ja jos kirjan nimeen takertuu, voi nyökkäillä: kirjassa leikellään muutaman henkilön elämäntapahtumia tarkasti ja elämyksellisesti. Eikä tätä tarvitse piilotella: tämä romaani valloitti ja vei mennessään.
Sandgrenin esikoisromaani toi mieleeni Ian McEwanin tavan kuvata henkilöitään elämän virratessa omaa uomaansa. (Ja onhan viimeisimmässä McEwanin romaanissa Opetukset äiti, joka jättää miehensä ja lapsensa kuten käy myös Sandgrenin romaanissa.) Myös amerikkalaiset Jonathan Franzen ja Donna Tartt tulevat mieleen tavasta kuvata elämää ja henkilöitä. Jumalat juhlivat öisin mainitaankin romaanissa, mutta se ei sinänsä merkitse mitään, sillä kirja on täynnään mainintoja kirjailijoista ja filosofeista, oikeista ja keksityistä. Näistä viittauksista oikaisen tähdentämään, että omanlaisensa, omaperäisen romaanin Sandgren on kirjoittanut.
”Tarina oli täynnä rinnakkaisia ja yhteen punoutuneita syysuhteita, kuten tarinat aina olivat.”
•
Martin Berg on romaanin pääosassa, ja hänen elämäänsä seurataan viitisenkymmentä vuotta syntymästä 1962 parhaan ystävän Gustav Beckerin maalausten retrospektiiviin vuonna 2012. Martin ja Gustav elävät erottamatonta ystävyyttä lukiosta Martinin ruuhkavuosiin, eikä senkään jälkeen yhteys ei ole kadonnut. Sitä ei päättänyt edes Martinin rakastuminen Ceciliaan, ei, sen sijaan Ceciliasta tuli Gustavin taulujen malli. Eikä se loppunut Cecilian katoamiseen; yhteys jatkui löyhästi, myös kummitytön Rakelin kanssa.
Martinin näkökulman lisäksi tapahtumia seurataan Martinin ja Cecilian tyttären Rakelin kannalta. Rakel on 24-vuotias psykologian opiskelija, joka hallitsee saksan kielen ja joka välillä kustantajaisänsä tuputtamana tekee lausuntoja julkaisuiksi sopivista käännöskirjoista. Nyt Rakel säpsähtää saksalaisesta romaanista, jossa on oudosti tuttu päähenkilö. Sen tosielämäyhteyksiä Rakel alkaa selvittää ja vetää mukaan myös pikkuveljensä Eliksen.
Romaanissa on lukuisia henkilöitä taide- ja kustannuspiireistä sekä päähenkilöiden perhekunnista, ja luonnollisesti niistä irtoaa runsaasti aiheita paksuun romaaniin. Joitakin aihepiirejä sivutaan, joihinkin pysähdytään. Romaani on häpeämättömän elitistinen taide- ja lukeneisuuskeskusteluineen, tinkimättömän sivistysmyönteinen – ja samalla helposti lähestyttävä. Yllättävästi kirjassa ei tehdä suurta numeroa siitä, että Martin ponnistaa filosofian ja kirjallisuuden teoriamaailmaan työläiskodista, kun Gustavin ja Cecilian taustalla vaikuttavat peritty omaisuus ja akateeminen tausta.
•
”Ihmisen muisti on petollinen, siitä kaikki psykologian kuppikunnat olivat hämmästyttävän yksimielisiä. Yksilön elämäntarina oli rämeikkö, joka muodostui vaillinaisista muistikuvista, muiden kertomuksista ja tiedostamattomista yllykkeistä suunnata huomio milloin tuonne, milloin tänne. Kokemuksia ja välikohtauksia unohtui ja uusia keksittiin, ne sulautuivat yhteen ja vääristyivät. Cecilia oli varjo joka tuli ja meni muistikuvissa, erottui aika ajoin tarkasti ja lipui sitten taas ulottumattomiin.”
Dramaattinen perheenäidin kotinsa jättäminen kiertyy romaanin pääjännitteeksi romaanin kerronnassa, jossa vaihtelevat yksinhuoltaja-Martinin ja tyttären Rakelin näkökulma ja eri aikatasot. Niiden myötä lukija kokoilee palasia Martinin, Cecilian, Gordonin kehityksestä ja suhteista sekä Rakelin silmin elämästä näiden kolmen vaikutuspiirissä.
Näkökulma- ja aikavaihtelu vetävät mukaan selvittämään, millainen kukin on, mitä heille on tapahtunut ja miksi. Ihastun romaaniin, joka antaa tilaa aukoille ja johtopäätöksille. Kaikessa täyteläisyydessään kirja jättää nälkäiseksi.
•
Eikä siinä kaikki. Niin tyhjänpäiväiset smalltalkit kuin Göteborgin päivien ja öiden kuvailut, Välimeren välke tai Pariisin kadut välittyvät siten, että näen ja koen ne. Välillä kuvailut hellivät lukijamieltä ja tiivistävät elämäntotuuksia.
”Tulevaisuudenkuvitelma pelastaa siltä lyijynraskaalta tosiasialta, että ihmisen elämä maan päällä oli tämä, tämä mikä tapahtuu nyt.”
Henkilöt tulevat tutuksi siten kuin ihmiset tulevat: saan paljon selville enkä silti saa selville perimmäistä. Myötäelän erheissä, sellaisiahan elämään mahtuu. Esimerkiksi Martin on rasittava tyhjine kaunokirjallisuuspyrkimyksineen, silti hän saa monesti myötätuntoni.
Ja mitä luen ystävyydestä ja rakkaudesta? Sellaista, mikä ohittaa yksioikoisuudet, vaikka taiteilijasta tulee kuuluisa ja vaikka kadonnut muusa on katseenvangitsevan kaunis. Tarina toimii.
•
Lydia Sandgren: Läpileikkaus, suomentanut Sanna Manninen, WSOY 2022, 618 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa, mutta myös kuuntelin kaksi tuntia automatkalla, lukijana Martti Ranin, äänikirjan kokonaiskesto 32 tuntia 14 minuuttia.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 