Päivittäinen arkisto: 5 tammikuun, 2017

Olen oppini saanut aikoina, jolloin biografia oli pannassa, vaan huomaan nyt juuttuvani tosielämätietoihin. Lähestyminen (WSOY 2016) virittää seulomaan muistin arkistokorttien Snellman-faktoja: rakastumiset ja erot, lapsiperheajat, isätrauma, äititrauma, siskotrauma, Kreetan talo, terapeuttiopinnot jne. Kaikkea tätä henkilöhistoriaan liittyvää bongaan uudesta romaanista. Samalla jumitun tuijottamaan kirjan kantta. Ei kovin montaa romaania myydä niin, että kannesta katsoo suoraan silmiini itse kirjailija. Lisäksi tekijän nimi loistaa kissankokoisin kirjaimin, otsikolla ei näytä olevan niin väliä.

Seuraavaksi sanon itselleni: stop tykkänään! Miksi vaivata päätä kirjailijatiedoilla, sillä johan ovat muun muassa Päätalon ja Knausgårdin tuotannon henkilökohtaisuudet selviö? Sisältö ja kerronta ratkaiskoot.

Lähestymisessä terapeutiksi pätevöityvä nainen tapaa narkkareita, erityisesti erityistä Ileä, muistelee Kreeta-kokemuksiaan ja palaa entisiin perheasioihin. Kerronnan pääosan vievät minämuotoiset havainto- ja muistelupätkät, jotka tulevat julki kuten ajatukset tulevat: mieli järjestää ne mieleisekseen, ei kronologia. Välillä muistumat etääntyvät kolmannen persoonan kerrontaan, silti välimatka kertojaan on lyhyt.

Jotkut välähdykset välittyvät vahvoina kuten menetysten tuska. Romaani antaa siten nimeään myöten luvan lähestyä vuosien päästä suuria menetyksiä.

Lähestymme määränpäätä, kiinnittäkää mieli. Katsokaa ettei muistoja putoile kun kokoatte itsenne. Sanat käyvät vähiin, lopulta myös varoitukset. Säästäkää kirsturahat. Muistakaa kaksi kolikkoa. Ne ovat ikuisuuden valuuttaa. Lopulta me kaikki löydämme toisemme. Meistä tulee Giacomettin yleisö.

Sitaatti kuvaa tyyliä hyvässä ja pahassa. Siinä on symboliikkaa, runollisuutta ja sisäisiä viittauksia. Virkerytmi hakkaa tunnemöykkyihin koloja, mikä yhtäällä tehoaa, mutta toisaalla tuntuu maneerimaiselta. Mereen liittyvät kuvaukset ja etenkin vertauskuvat ovat keskeisiä, ja Kreetan näkymät synnyttävät väreileviä mielikuvia.

Vaan lopputulema on tämä: romaanissa on runsaasti aineksia, jotka latistavat kokemustani. Osaset eivät puhuttele. Esimerkiksi narkkari-Ile tuntuu keinotekoiselta kertojan suruprosessin agenttina. Ilen runot hämmentävät. Terapiatoiminta herättää minussa jopa vaivaantuneisuutta, ja päihdekuntoutusosuuteen ymppäytyy saarnamaisuutta.

Snellmanin ilmaisutyyli jakaa lukijoita. Kuulun niihin, jotka jäävät tarinan ulkopuolelle. Vai sanoisiko niin, että jään Lähestymisen kerrontameren pintaan pärskimään, en onnistu sukeltamaan sen syvyyksiin?

– –

Anja Snellman
Lähestyminen
WSOY 2016
romaani
143 sivua.
Sain kirjan kustantajatapaamisessa kirjamessuilla.

Muita lukukokemuksia: Habaneran havaintoja, Kirjan jos toisenkin, Kirjasähkökäyrä, Kirjanvuoksi, Sinimarjan matkassa ja Suomi lukee / Lukutoukka.