Vuonna 2010 nuori teheranilaistyttö Atisha pakenee Suomeen, ja perhetutut majoittavat paperittoman pakolaisen. Perheen poika Siamak on tytön lapsuudenystävä, mutta jääkiekkoilevan nuoren miehen kotoutuminen on saavuttanut suunnan, jossa kaikki entinen on vähintään noloa.
Sellainen on Seita Vuorelan viimeisen romaanin Lumi (WSOY 2016) lähtökohta. Lumi voi peittää, puhdistaa tai kylmettää. Jäätyneenä sen päällä voi kiitää sellainenkin, jonka kotimaakokemuksiin lumi ei liity. Siis symbolisia ulottuvuuksia romaanista löydän sen nimestä, mutta myös paljon muusta. Yksi romaanin taso on päivitetty Lumikuningatar-satu.
Niin on Atisha kääntänyt omalle kielelleen sadun Lumikuningattaresta, tehnyt sen omalla äänellään, omalle väelleen.
Ja sillä hän tarkoittaa koko maailmaa.
Lumi heijastaa ajankohtaisia teemoja maahanmuuttajien juurtumisesta ja juurettomuudesta sekä väkivallan valtaamista kulttuureista ja maista. Lisäksi nuorten maailmaan se auraa latua, uurtaa uria selviytymisen vaativuudesta. Aika vähän ladun reunalla aikuisia näkyy, omillaan nuoret ovat.
Lumi-romaanissa kertojat vaihtelevat, myös eri tekstilajeja viljellään, sadun lisäksi blogia ja kirjettä. Tarina tavoittaa vaaran tunteen, joka liittyy elämään Iranissa, jollain tavalla myös suomalaislähiössä. Henkilöt ja tilanteet hahmottuvat osin aika viitteellisesti, ja hetkittäin koen jonkinlaista saavuttamattomuutta. Väkevyyttä on iranilaisnuorten sisuksissa, etenkin säväyttää Siamakin identiteettiproblematiikka.
Ilman muuta värisyttää Lumen syntyperä: kirjailijan kuoltua romaanin viimeisteli Vilja-Tuulia Huotarinen. Tieto vaikuttaa lukemiseeni, tuntuu kohtalonomaiselta. Vaikka toivon parasta, romaanin loppu hajoaa, tyylikeinoissa on jotain etäännyttävää, en saa oikein otetta, ja monitulkintaisuus hämää. Kirjassa on joka tapauksessa paljon kaunista – kantta myöten.
Seita Vuorela totuttiin tuntemaan nuortenkirjailijana. Siksi varmaan Lumikin luokitellaan nuortenkirjaksi, jollainen se ei minusta ole. En vähättele nuoria toteamalla, että romaani on esimerkiksi rakenteeltaan melko vaativa. Enkä tarkoita, etteikö se sopisi nuorille. Ehkä tämä selventää: Lumi ei ole ”vain” nuortenkirja.
P.S. Nuortenkirjaproblematiikka mietitytti minua vähän aikaa sitten myös Juuli Niemen Et kulje yksin -kirjan luettuani.
– –
Seita Vuorela
Lumi
kannen kuva: Terhi Ekebom
WSOY 2016
(nuorten)romaani
240 sivua.
Lainasin kirjan ystävältä.
Muita lukijoita mm. Tuomas ja Marika, joka linkkaa muihin blogeihin.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 