Päivittäinen arkisto: 14 tammikuun, 2017

Petri Tamminen: Suomen historia

Petri Tamminen haastatteli yli viittäsataa ihmistä, ja sen pohjalta hän kirjoitti episodikoosteen Suomen historia (Otava 2017). Kirjassa on lyhyitä, ihmisenkokoisia juttuja vuodesta 1917 viime vuoteen. Ihan joka vuodelta ei väläyksiä löydy, se ei ole oleellista vaan yksittäiset muistelmat ja niistä syntyvä kokonaiskuva. Voi ajatella, että kirjaan liittyy laskelmointia 100-vuotisen itsenäisyyden vuoksi, mutta niin tai näin: juuri tällaisen ”juhlakirjan” haluan lukea.

Kirjan nimeäminen ja tyyli noudattaa tuttua, erittäin hyväksi havaittua Tammisen tapaa: ytimekäs tilannetoteamus riittää. Vähät sanat tallentavat tapahtuman, ja niiden takana kylmää, kuohuaa, kohottaa, kutistaa – vaikka mitä.

Poimin muutaman esimerkin tekstikohdista, joissa nauroin ääneen:


Kun suomalaisnainen ikävöi rajan taa palannutta venäläisrakastettuaan (1917): ”  – – Hänen sydänsuruaan ei voinut lievittää mikään muu kuin se, että kylän naiset painelivat hänen rintojaan suurella lämpimällä silitysraudalla, eikä sekään lievittänyt kovin paljon.”

Kun isä viedään sotaan, äiti toteaa (1941): ”No parraan miehen ne nyt vei, kun ei kotona ruppee ies kanoja tappamma.”

Kun EU-kansalainen innostuu viinistä ja viinipäiväkirjasta, lähes joka viinistä todetaan vain (1994): ”Yllättävän hyvä valkkari.”


Siis nauroin ääneen – ja välittömästi hävetti. Nauru muljahtaa samantien suruksi.  Yhtäkkiä ilo ja itku vaikuttavat yhdessä, ja koko elämän nolous kääntyy siedettäväksi – nautittavaksi sellaisenaan. Tämä on juuri sitä, mikä Tammisen tyylissä vetoaa minuun.

Suomen historia todistaa, että Suomen historia muodostuu yksityisistä muistorepaleista. Niissä on tavallisten kansalaisten pinnalta merkityksettömien hetkien todellinen merkityksellisyys. Niihin nivoutuu paljon sitä, mikä on oleellista: koko elämää kannatellut tai painanut tilanne, tunne, pelko tai toive. Mikromaailmoista syntyy suomalaisten kokemuskosmos.

suomen-historia

Historiankirjoitus perustuu tavallisesti sotien ja merkkimiesten tapahtumien raportointiin. Tammisen oikeassa Suomen historiassa ei erotella ikää, rotua eikä sukupuolta, ei korosteta kansakunnan kohtalonvuosia, eikä hurmoshenkistellä isänmaallisesti. Nyt pysähdytään pellonpientareille, odotustiloihin, kaduille, keittiöihin, kamareihin ja kuppiloihin. Kyllä Tammisenkin tallentamassa historiassa soditaan ja siinä tuntuu valtaapitäjien vaikutus mutta yksilötilanteina. Esimerkiksi Mannerheim ohi kävellessään sanoo kieltään näyttävälle tytölle: ”Sinun kieli paikka on sinun suussa.”; tai Kekkonen sivakoi Seurasaaressa konttoristin ohi päässään konttoristin kutoma pipo; tai Virenin voittojuoksua kiinnostavampaa on kotikatsomossa toipuvan isoisän reaktiot.

Tammisen kirjallisiksi kiillottamat yksityiskokemukset ovat siinä mielessä epätasaisia, että jotkut pätkät tuntuvat täyteaineelta. Hyväksyn sen: ei historiassa ole vain kohokohtia, vaan kokonaisuuteen mahtuu sekä etäännytettävää että läheistä. Sykähdyttävästi Suomen historia vie kansalaiskokemusten verenkiertoon, jossa mennyt kulkee ihmisessä siinä kuin huominenkin. Tämä kirja kuulukoon kaikkien juhlavuosilukemistoon.

Ihmisiä tulee ja menee, tarjoilija käy pyyhkimässä pöydät, astiat kilisee, elämä jatkuu.

– –

Petri Tamminen
Suomen historia
Otava 2016
(muistelmaepisodi)romaani
151 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Tarjoan lisäksi Petri Tammisen proosasta: Muistelmat, Rikosromaani ja Meriromaani.

15 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus