Aihearkisto: haaste

17 heinäkuun, 2023 · 6:56 am

Johdattelu naistenviikolle 2023

Olen haastanut yhdeksännen kerran postailemaan somessa naistenviikon hengessä. Haasteeni julkaisin naistenpäivänä. Mukavasti kirjasome on mukana, ainakin näistä blogeista voi bongailla naistenviikkojuttuja:

Amman lukuhetki, Ankin kirjablogi, Kirjailuja, Kirjakaapin kummitus, Kirjaimia, Kirjaluotsi, Kirjan jos toisenkin, Kirjarouvan elämää, Kirsin Book Club, Kirsin kirjanurkka, Kirjasähkökäyrä, Kulttuuri kukoistaa, Kuunneltua, Sheferijm – Ajatuksia kirjoista!, Tarukirja, Tuijata, Tuulevin lukublogi ja Yöpöydän kirjat.

Tänä vuonna en ole juurikaan kiinnittänyt huomiota viikon nimipäiviin. Sen sijaan olen niputtanut teemallisesti kirjapareja. Kirjavalintani vaihtelevat hömpästä vakavaan, kaunosta tietoon. Väkeviä teemoja ovat naiseus, vanhemmuus ja perhe, ja muutamassa kirjaparissa on mukana se, että sukupuoli tai seksuaalisuus liukuvat määrittelevyyttä kaihtavasti.

Etukäteissuunnitelma postauksistani on seuraava:

(Lisäsin juttuihin linkit 25.7.2023.)

Nautinnollista naistenviikkoa 2023!

3 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Naistenviikko

Avainsanat:

6 heinäkuun, 2023 · 6:20 am

Louise Glück: Villi iiris

Vuoden 2020 Nobel-palkinto annettiin runoilija-esseistille, pohjoisamerikkalaiselle Louise Glückille. Enostone kustannus on julkaissut kolme suomennosta hänen teoksistaan, viimeisimpänä runokokoelman Villi iiris (2022), mutta alunperin teos on ilmestynyt jo vuonna 1992. Tutustuminen tähän runokirjaan sopii runon ja suven päivään ja Ankin kirjablogin runohaasteeseen.

Kirjassa on kunnon sisällysluettelo: jokaisella kirjan runolla on otsikko, joillain runoilla sama, esimerkiksi ”Iltahartauksia” on kymmenkunta. Tästä voikin heti siirtyä minua hämmentävään seikkaan: en tiedä, miksi minulle on yllätys hengellisyyteen viittaava tematiikka. Joissain runoissa puhuu luomakunnan jumaluus. Tai voisi se olla mikä luojahahmo tahansa, elämän tai taiteen synnyttäjä. Tämä luojahahmo katsoo aikaansaannosta ristiriitaisin tuntein. Esimerkiksi runossa ”Vetäytyvä tuuli”:

”Kun tein teidät, rakastin teitä.

Nyt säälin teitä.

– –

elämänne on linnun lento

joka alkaa ja päättyy hiljaisuuteen – 

joka alkaa ja päättyy, muodossa joka toistaa

tämän kaaren valkoisesta koivusta

omenapuuhun.”

Runojen elämän- ja uskonkysymyksiin sisältyy epäilys, ja koen taustalla vaanivat varjot: ”Ihmiset pitää opettaa rakastamaan hiljaisuutta ja pimeää.” Vaikka en saa aivan otetta runojen mielenmaisemaan, niissä on jotain levollisuutta lisäävää. Sen lisäksi luen niistä armotonta totuutta, runossa ”Syyskuun hämärä”:

”Tulette ja menette, jokainen teistä

jollain tavoin puutteellinen,

jotenkin uhattu: olette

yhden elämän arvoisia, ette enempää.”

•

Runojuttujani lukeneet tietävät, että luontoaiheet sopivat minulle. Niitä Glückin kirja tarjoaa paljon, ja monien runojen otsikko on kasvin tai luontoilmiön nimi. Kirjan takakannessa siteerataan kriitikkoa, joka toteaa kirjan kirjoitetun kukkien kielellä. Eipä sitä sen paremmin voi kiteyttää.

Ja koska on kyse runosta, ei runon kukka ole vain nimetty kasvi vaan havaintoja elämästä ja suhteista (suhteesta, Johnista). Siispä symboliikka ravitsee runojen suorahkoa ilmaisua. Kirjan runoista muodostuu lähes kerronnallinen jatkumo luonnon kasvukaudesta sekä suhteen ja elämän vaiheista. Yksittäiset runot ovat hallittuja, hillittyjä, rapian sivun pituisia.

•

Luonnon keskeinen rooli edustaa jatkuvuutta, että jossain muodossa elämä ei koskaan pääty, vaikka se on jokaiselle kertaelämys ja sellaisena lopullinen. Kotimaisen keskikesän kukkakedon maisemassa, runon ja suven päivänä tekee mieli päättää runokirjajuttu runoon ”Taivas ja maa” ja sen keskimmäiseen säkeistöön:

”Äärimmäisyydet ovat helppoja. Vain

keskikohta on arvoitus. Keskikesä – 

kaikki on mahdollista.” 

•

Louise Glück: Villi iiris, suomentanut Anni Sumari, Enostone kustannus 2022, 91 sivua. Sain kirjan kustantajalta, kiitos.

7 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Runot

Avainsanat:

18 kesäkuun, 2023 · 7:07 am

Dekkariviikkojen 2023 satokatsaus

Dekkariviikkoa vietettiin yleisesti viikko, mutta kirjablogit jatkoivat toisen mokoman. Niinpä kahteen viikkoon mahdutin muutaman jännityskirjajutun. Teen tässä listauksen postauksiini, jotka keskittyivät pitkälti kotimaisiin, uusiin kirjoihin. Kirjabloggaajien kokonaispanoksen pääset lukemaan 19.6.2023 Tuulevin lukublogin koosteesta.

Juttusatsini ilmestymisjärjestyksessä:

Monta kiinnostavaa dekkaria jäi lukematta, joten jännittämisiin!

Jätä kommentti

Kategoria(t): Dekkari, haaste, Kirjallisuus

Avainsanat:

15 kesäkuun, 2023 · 3:03 pm

Laura Andersson: Sirkusnaisen arvoitus

On mukavaa vaihtelua kohdata kotimainen etsiväpari hyvässä yhteistyössä poliisin kanssa ja vieläpä 1940-luvulla. Sodanjälkeiseen Helsinkiin minut johdattelee Laura Andersson, jonka Lili Loimola ratkaisee -sarjan toinen osa selvittää voimanaisen murhaa. Sirkusnaisen arvoitus (2023) tutustuttaa amerikkalaiseen sirkusseurueeseen ja siellä lymyäviin, tappaviin salaisuuksiin.

Juonessa pitäydytään perinteikkäässä murha-arvoituksessa, jonka johtolankoja Lili Loimola etsiskelee aviomiehensä ja apulaisensa Rikun kera. Nyt huitaisenkin koko rikosjuonen ruodinnan sikseen, sillä kiinnostavinta tällä lukemiskerralla onkin parin elämäntapa. Kyse on kulissiliitosta, johon kuitenkin kireyttä aiheuttavat kummankin romanssit. Lisäksi Lilin ja Rikun ihastukset jollain tavalla liippaavat myös murhatapausta. Oman pikantin lisänsä henkilökemioihin tuo miellyttävä poliisimies Huhta, jonka kiinnostus yksityisetsiviin liikahtaa henkilökohtaisen puolelle.

•

Särmää jännäriin tuo homoseksuaalien henkilöiden tilanne sodanjälkeisessä Suomessa. Oman todellisen minän piilottelu tehdään kirjassa kipeän tiettäväksi. Taitavasti kirjassa taiteillaan vanhanaikaisen ja tuoreen kesken ja saadaan uskottavaksi vanha maailma ja sen kulissintakaiset seikat. Rikun suuhun sopivat huomiot:

”Hetkittäin Helsinki tuntui olevan kuin kaksi eri kaupunkia. Köyhyyttä ja epätoivoa näki heti kun astui vähänkin syrjään suurimmilta kaduilta. Mutta heti sen jälkeen eteen saattoikin aueta pramea ravintola, tärkeänä töihinsä rientävä siististi pukeutunut nuori mies tai iloisesti kikatteleva lapsilauma, joka ei tuntunut muistavan sodan kauhuja laisinkaan. En ollut varma mitä ajattelin kaikesta siitä. Halusin itse elää uskossa parempaan huomiseen ja nähdä vaivaa sen eteen, että löysin elämääni iloja. Halusin pystyä nauttimaan kaikesta siitä, mitä kaupungilla oli tarjota. Mutta työni Lilin toverina ei antanut minun myöskään unohtaa kaiken nurjapuolta. Ja uskoin sen olevan pohjimmiltaan hyvä.”

Kirjassa siellä täällä vilahtaa yhteiskunnallisia seikkoja taloudellisesta eriarvoisuudesta, naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja naisen alistetusta asemasta. Loimoloiden lisäksi naapuripariskunta tuo osansa näihin aihelmiin, samoin naistenlehden esikuvajuttuaines.

Kerronnassa painottuu tarmokkaan Lilin minäkerronta, mutta välillä pistäydytään Rikun katsantokannassa, hetken myös Huhdan. Niin henkilöt elävöittyvät eri näkökulmin, ja minullehan sopii, että kirjassa edetään henkilöt edellä. Hivenen taisin väsähtää kirjan pitkittyessä, ja ehkä joskus epäilin juonikuvion uskottavuutta. Kokonaisuutena Sirkusnaisen arvoitus sopii niin Pride-kauteen kuin kirjabloggaajien dekkariviikoillekin.

•

Laura Andersson: Sirkusnaisen arvoitus. Lili Loimola ratkaisee 2, Otava 2023, 368 sivua. Sain kirjan kustantajalta.

1 kommentti

Kategoria(t): Dekkari, haaste

Avainsanat:

13 kesäkuun, 2023 · 12:10 pm

Marja Aarnipuro: Luolamiehen mysteeri

Kannattaako lukea kirjasarjan osa 6, jos ei ole lukenut aiempia? Pienen harkinnan jälkeen aloitin Luolamiehen mysteerin (Crime Time 2023), vaikkei minulla ole ennakkotietoa viidestä aikaisemmasta Kaarina Riikonen -dekkarista.

Aika nopeasti pääsin kiinni jutun juoneen, mikä todistaa kirjailija Marja Aarnipuron sommittelutaidosta: hän johdattelee keskeisiin henkilöihin ja hitusen taustoihin muttei selittele puhki. Ja mutkattomasti saatellaan kyseisen kirjan rikostapahtumiin ja niiden selvittelyyn.

Luolamiehen mysteeri käynnistyy Vartioharjusta, josta kaksi poikaa löytää pillerikätkön ja kuolleen miehen. Poliisijoukot tutkivat tapausta, etunenässä pomo Anton Koivuinen ja etsivä Jaana Hatakka, muutama muu myös. Tahollaan tapaus rakennusmiehen kohtalosta kiinnostaa mediaa, ja etulyöntiasema on Viikko-lehden jokapaikanhöylällä, Kaarina Riikosella. Hän näyttää säntäilevän siellä, missä tapahtuu, vaikka varsinaisesti rikosuutiset ovat kollegan Pekka Nymanin heiniä. Kaarina sinkoilee tapauksessa kuin flipperissä.

”Taas Kaarina Riikonen, Koivunen puuskahti mielessään. Miten saattoi olla mahdollista, että naisen lonkerot ulottuvat kaikkialle? Ensin hänellä oli yhteys uhrin löytäjiin ja nyt vielä tämäkin.”

•

Kirjassa vilisee henkilöitä, ja oman osuutensa väkijoukkoon on Kaarinan miehellä Jarilla, jonka DNA-testin paljastamat uussukulaiset kuuluvat henkilögalleriaan, etenkin kadonnut velipuoli. Vaikka kirja on kepoisaa jännitysviihdettä, tarkkana saa olla liukkaasti etenevässä juoniromaanissa henkilörunsauksineen.

Erityisen syvällisesti ei käsitellä henkilöitä eikä rikosasioita, eli ei kannata odottaa psykologista tai yhteiskunnallista jännitettä. Kyse on rehdistä perusjännärikirjallisuudesta: henkilöt toimivat rikollisten löytämiseksi – ja siinä tohinassa sattuu ja tapahtuu. Ei ole harvinaista, että poliisin ja median napit ovat vastakkain tai yhteistyö ruokkii lopputulosta. Tässä kirjassa toimitaan sekä-että.

•

Mojovasti viisikymppisen Kaarinan silmin katsotaan median toimintaa sisältäpäin: miten käy journalismin, kun se valuu digitaaliseksi ja somen suuntaan? Hupaisa on myös kirjallisuuden oma mikromaailmansa: Kaarinan työpaikalla työskentelee yksinhuoltajaisä Antti Pasanen, jolla on Paavo-poika. Näin kirja iskee silmää Eve Hietamiehen kirjasarjalle.

Pikantin säväyksen antaa Kaarinan ja Antonin tuttavuus, joka näyttää Kaarinan kannalta olevan lämmin. Ehkä jotain on muuttumassa Kaarinan pitkässä liitossa. Joka tapauksessa on hauskasti kuvattu turvallisenoloinen ihastus, samoin Antonin kuuma hullaannus muuhun kuin Kaarinan suuntaan. Eli kirja sisältää tällaistakin. Pidin lukurupeamaani mukavana ajanvietteenä.

•

Marja Aarnipuro: Luolamiehen mysteeri. Osa 6 – Kaarina Riikonen ratkaisee, Crime Time 2023, 184 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.

3 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, haaste

Avainsanat:

9 kesäkuun, 2023 · 5:29 am

Juha Rautaheimo & Sari Rainio: Vaeltavat vainajat

Kirjoittajapari Rautaheimo & Rainio jatkaa esikoisen Vainajat eivät vaikene jälkeen ponnekkaasti sarjaansa. Toinen osa Vaeltavat vainajat (Siltala 2023) jatkaa siitä, mihin edellinen päättyy ja vetäisee tehokkaasti uuteen poliisitutkintaan.

Rikosylikonstaapeli Ville Karila elelee vielä inhottavan auervaaratapauksen jälkitunnelmissa. Niin tekee myös hänen kulmikkaasti käyttäytyvä patologiystävänsä Viola Kaariokin, joka on ystävystynyt edellisen kirjan uhrin vanhan isän kanssa. Tämä äveriäs vanha herra virittelee ansaa huijarimiehelle, ja Violaa vaivaavat yhteydet tapaukseen ja suuri salaisuus. Violan välttelevä ja entistä kummallisemmaksi kehittyvä käytös hiertää ystävyyttä Karilaan.

Tällaiset henkilökohtaiset jännitteet toimivat R&R-romaanien mausteena. Pidän tavasta, miten etenkin Karilan ystävyys- ja perheasioita kuvataan, ja miten henkilöiden mielialat ilmaistaan osana juonenkulkua. Herkullisia havaintoja tehdään myös rikoskonstaapelien Perkola ja Pohjalainen romanssin syttymisestä. Tutkintajoukon istunnoissa, puhuttamisissa ja kuulusteluissa pääsee kukin kirjan poliisi esille ja väläyttämään persoonaansa. Sellainen vetoaa minuun.

Edellisistä havainnoista voi jo tulkita, että jos tuollaiseen henkilöherutteluun on tilaa, romaani on runsas. Ehkäpä sivuista voisi jotain nipistää, mutta selvästi tässä sarjassa ei lasketa sanamäärää vaan sanomisen sävyttämisen laatua. Siispä kerronta satsaa ilmaisuvoimaan ja kuvailevuuteen – runsauteen. Eivätkä kirjallisuussitaatit tunnu enää niin päälle liimatuilta kuin esikoisessa.

•

Entä tämä uusi murhatapaus? Tattarisuolta löytyy erakkona asuntovaunussa majailleen miehen ruumis. Pikkuhiljaa juonivyyhdistä löytyy lankoja moneen perhetragediaan ja säikeitä vuosikymmeniä kestäneeseen inhimilliseen kärsimykseen.

”- Kaiken tähän mennessä paljastuneen kurjuuden lisäksi vielä yksi pirstaleiksi mennyt rakkaustarina. Ja kaksi yksinäisyyteen itsensä tuominnutta ihmistä.”

Karila huomaa setvivänsä lapsuudesta tuttujen perheiden asioita, mikä vie häntä nostalgisiin ja turhauttaviin tunnelmiin. Kevättalvisen, viileän kaupungin katu- ja korttelikuvaus elävöittää kerrontaa, ja etenkin Kruununhaka ja eläminen siellä ennen ja nyt välittyvät hyvin.

Lopputulemani on se, että kakkososa jatkaa nousujohteisesti Mortui non silent -sarjaa. Päähenkilöiden vetovoima ja inhimillinen ihmiskohtaloymmärrys muodostavat vankan pohjan, jolta kirja ponnistaa. Lukijana minun ei tarvitse ponnistella vaan kulkea luottaen mukana.

•

Juha Rautaheimo & Sari Rainio: Vaeltavat vainajat. Mortui non silent II, Siltala 2023, 375 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.

1 kommentti

Kategoria(t): Dekkari, haaste

Avainsanat: ,

5 kesäkuun, 2023 · 6:00 am

Kolme jännityskirjaa keväältä

Tänään käynnistyvät kesän 2023 dekkariviikko ja kirjabloggaajien dekkariviikot, joten postailen parin viikon aikana muutaman dekkarijutun. Tähän ensimmäiseen kokoan pikapalautteet kolmesta kirjasta, jotka olen lukenut tämän kevään aikana.

Fiona Barton: Yksi meistä katoaa

Yksi meistä (Bazar 2023) aloitta Fiona Bartonin uuden sarjan, jossa päähenkilönä toimii Elisa King. Aloitusosassa hän toipuu syövästä sairauslomalla, mutta sotkeutuu katoamistapauksen selvittämiseen. Matkan varrella paljastuu useampiakin rikoksia, jotka liittyvät pienen rantakaupungin ihmisiin.

Barton kuvailee henkilöt elävästi, ja tarinasta löydän jotain tuoretta, mikä johtuu tyylistä kuvata eri henkilöitä kohtaloineen ja eritoten tapaa, miten kirja tutustuttaa päähenkilöön. Sattumat, henkilöiden kytkökset, aiemmat kokemukset ja epätoivoiset tavat ratkoa ongelmia kasautuvat – siitä kehkeytyy kelpo, henkilövetoinen dekkari.

Fiona Barton: Yksi meistä katoaa. Osa 1 – Elise King, suomentanut Riitta Kurki & Tiina Kähkönen, Bazar 2023, 242 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.

Ragnar Jónasson: Tuhkayö

Taisin hieman epäröidä, luenko ensimmäisen osan jälkeen lisää Ragnar Jónassonin Ari Thor -sarjaa. Luin ja totean: Tuhkayö (Tammi 2023) vetää paremmin kuin ensimmäinen osa. Ainakaan erinäiset kömpelyydet eivät niin häirinneet tässä kirjassa, jossa Ari nuolee haavojaan pienellä islantilaispaikkakunnalla, Siglufjörđurissa. Oma elämä on yhä sotkussa, epävarmuus jyllää, poliisikollegat kipuilevat omiaan ja lähistöltä löytyy kalmo.

Paikallisväriä tarjoaa tuliperäinen saari luonnonilmiöineen. Se on näissä islantilaiskirjoissa yksi viehätyksen syy. Sitä tavanomaisempaa on, miten kirja pyörittää henkilöiden privaattia ja murhatapausta. Rikokseen punoutuu jos jonkinlaista salaisuutta ja kauheuksia ihan kansainvälisin, epähumaaneinen kytköksin. Jännitteet pysyvät kasassa loppuun saakka, ja pidän tätäkin poliisiromaania henkilövetoisena.

•

Ragnar Jónasson: Tuhkayö, Osa 2 – Ari Thor, suomentanut Antti Saarilahti, Tammi 2023, 177 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.

Ella Paija: Soita minulle karusellin kelloa

Ella Paijan esikoisjännäri Soita minulle karusellin kelloa (Tammi 2023) sai minut hämmennyksen tilaan. Yksi trendi kirjallisuudessa näyttää olevan, että kertojana voi olla erilaisia luontokappaleita. Paijan kirjassa yksi kertojista on Särkänniemen huvipuisto, joka myös puuttuu tapahtumiin ja aiheuttaa keskeisen jännitysaiheen. Taitaa olla kyse uuskumma-aineksesta.

Huvipuiston kesätyöntekijät toimivat kirjan keskiössä, ja kesän etenemistä katsellaan heidän kannaltaan, pääosassa kourallinen nuoria. Epävarmuus itsestä, muista ja suhteista välittyy, mutta henkilöih­­in ei silti oikein paneuduta, viistetään vain. Ajattelen kirjaa nuortenkirjana, en vain nuorten päähenkilöiden vuoksi, vaan otteen vuoksi. Ei se ole mikään miinus. Minulle kirja ja sen katsantotapa jäivät kuitenkin etäisiksi.

•

Ella Paija: Soita minulle karusellin kelloa, Tammi 2023, 178 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.

3 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, haaste

Avainsanat: , ,

13 maaliskuun, 2023 · 11:14 am

Blogiastania 2022 – kirjasomen ja omat valinnat

Perinteiseen tapaan kirjabloggaajat ja -grammaajat ym. ovat äänestäneet vuoden 2022 suosikkilukemistoaan. Tänään on julkaistu tulokset, kiitos kategorioiden vastuulliset:
Blogistania Finlandia: Kirjakaapin kummitus
Blogistania Globalia: Oksan hyllyltä
Blogistania Kuopus: Yöpöydän kirjat
Blogistania Tieto: Jotakin syötäväksi kelvotonta


Tuloksista


Tulokset julkistettiin 13.3.2023 klo 10 kunkin kategorian vastuublogissa:

Blogistania Finlandia: Kirjakaapin kummitus
Blogistania Globalia: Oksan hyllyltä
Blogistania Kuopus: Yöpöydän kirjat
Blogistania Tieto: Jotakin syötäväksi kelvotonta

Omat ääneni

Tänä vuonna äänestin vain kotimaisen ja käännetyn kirjallisuuden kategorioissa. Perspektiiviä saa menneeseen kirjavuoteen hyvin juuri näin: äänestys on vasta maaliskuussa. Pölyä on hitusen laskeutunut edellisvuoden lukukokemuksiin, ja valinnat voivat olla erilaisia verrattuna siihen, mitä valitsisin vaikkapa heti vuodenvaihteessa.

Kotimaista kärkikolmikkoa 2022 ei ollut helppo valita, mutta näin ne asettelin äänestyspäivänä 10.3.2023:
Iida Rauma: Hävitys. Tapauskertomus
Maria Turtschaninoff: Suomaa (Arvejord, suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom)
Joel Haahtela: Jaakobin portaat.

Omat ehdokkaani olivat myös enemmistön suosikkeja (ks. äänestystulokset). Blogistani-äänestyksen kärki on: 1) Iida Rauma: Hävitys, 2) Tommi Kinnunen: Pimeät kuut, 3) Maria Turtschaninoff: Suomaa.

Käännöskirjallisuussuosikkini järjestin näin:
Bernardine Evaristo: Tyttö, nainen, toinen (suomentanut Kaijamari Sivell)
Ian McEwan: Opetukset (suomentanut Juhani Lindholm)
Elizabeth Strout: Voi William (suomentanut Kristiina Rikman).

Ja tässäkin kategroriassa olin voittajan osalta enemmistöä (ks. äänestystulokset), sillä ykkönen on Evariston Tyttö, nainen, toinen. Kakkonen on Emily St. John Mandelin Asema 11 ja kolmas Casey McQuiston Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä.

Tämä kirjavuosi

Kulunut vuosi on hyvässä vauhdissa. Kohottavia kirjakokemuksia on jo kertynyt. Kotimaisista Joonatan Tolan Hullut ihanat linnut ja Joel Haahtelan Yö Whistlerin maalauksessa ovat jääneet mieleen möyrimään. Esikoisromaaneista Emilia Suvialan Jaettu on jättänyt hyvän jälkimaun. Käännöskirjoista innostavia ovat olleet Celeste Ngn Kadonneet sydämemme ja Lydia Sandgrenin Läpileikkaus, joista jälkimmäinen on viime vuoden käännössatoa. Ja onhan niitä ollut useita muitakin; blogini Luetut 2023 sen paljastaa.

3 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, kirjapalkinnot, Romaani

Avainsanat:

8 maaliskuun, 2023 · 6:00 am

Naistenviikko 2023: haaste

Hyvää naistenpäivää 2023! Tästä käynnistyy yhdeksäs naistenviikkohaaste.

Vapaa haaste

Sinulla on nyt aikaa suunnitella, mitä kirjoja ja postauksia jemmaat heinäkuulle. Haasteviikon aikana 18.–24.7.2023 ansiostasi kirjasome täyttyy viikon teemasta. Aihe ja tyyli ovat vapaat:

– Voit lukea naisten kirjoittamaa kirjallisuutta.
– Voit kirjoittaa havaintojasi naiskuvista.
– Voit valita luettavaksi tai postattavaksi kirjallisuutta, jonka on kirjoittanut viikon nimipäiväjuhlittu.
– Voit postata kirjallisuudesta, jonka henkilöissä on viikon nimipäiväsankarittaria.
– Voit valita naisviikkotulokulmasi mielesi mukaan.

Jos postaat blogissa tai julkaiset muussa kirjasomessa, ilmoittaudu tähän postaukseen ja/tai lisää linkki koontiini 25.7.2023. 

Jos vain luet: someta lukemastasi, nappaa kirjavinkkejä ja kommentoi naistenviikolla teemapostauksia ja koontia.

Naistenviikon nimipäivät

Kirjavalintojen avuksi voit katsastaa naistenviikon nimipäivät:
18. heinäkuuta – Riikka
19. heinäkuuta – Sari, Saara, Sara, Sarita, Salli, Salla
20. heinäkuuta – Marketta, Maarit, Reetta, Reeta, Maaret, Margareeta
21. heinäkuuta – Johanna, Hanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hannele, Hanne, Joanna
22. heinäkuuta – Leena, Matleena, Leeni, Lenita
23. heinäkuuta – Olga, Oili
24. heinäkuuta – Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia, Tinja

Myös Kielikellossa on haastetta tukeva nimijuttu, ja kotimaisia naisnimikirjallisuusvinkkejä löytyy kirjasta Naisia nimittäin (SKS 2019).

P.S. Linkit naistenviikkokoonteihin 2015, 2016, 2017, 2018, 2019, 2020, 2021 löytyvät vuoden 2022 koontijutun lopusta. 

50 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Naistenviikko

Avainsanat: ,

31 tammikuun, 2023 · 6:32 am

Runebergin Hanna – Klassikkohaaste osa 16

Tämänkertainen klassikkohaastekirjanani on Johan Ludwig Runebergin kolmilauluinen runoelma Hanna Paavo Cajanderin suomennoksena (1836/1880). Klassikkohaastetta emännöi Kirjaluotsi (haaste ja kooste).

Olen Minna Canthin Hannan suuri fani, ja olen myös muokannut sen selkokielelle, joten silloin selvittelin Runebergin Hannan ytimiä, mutten lukenut nimikaimaa. Canthin Hanna on Runebergin runoelman vastakuva, jossa nuori nainen saa pettyä kaikissa toiveissaan ja jossa miehistä karisee kaikenlainen ihanteellisuus.

Juhani Ahon Papin rouvan alussa on sitaatti Runebergin Hannasta, ja tapahtumat sijoittuvat intensiivisiin kesätunnelmiin pappilassa kuten Runebergillakin. Ahon romaanissa eletään runebergilaisissa idyllipappiloissa, mutta tapahtumat osoittavat, miten naisen elämä menee pieleen, jos puoliso valitaan järjellä – toisin kuin Runebergin Hannassa. Toisaalta voi ajatella niinkin, että Ahon tulkinnassa runebergilaiset romantiikkaodotukset ovat tuhoon tuomittuja, sillä ei romaanin Ellin ensi rakkaus Olavi ole mikään hyveellinen ihannesankari.

Kirjallisuudestamme voi bongailla monia tunnelmallisia kesäisen valon yhden päivän ja yön romaaneja ja ajatella, että ne jatkavat Runebergin Hannasta lähtenyttä traditiota, esimerkiksi Frans Emil Sillanpään Ihmisiä kesäyössä ja Aki Ollikaisen Pastoraali. Runebergilla on siten pitkät varjot tai valonsäteet kirjallisuuteemme – klassikoiden klassikko. Siispä Hannaan kannattaa tutustua.

•

Runebergin Hanna on kirjoitettu alun perin ruotsiksi, ja valitsin kolmesta suomennoksesta vanhimman (Paavo Cajander 1880, muut: Otto Manninen 1940, Teivas Oksala 1993). Runoelmaksi tituleerattu teos on kirjoitettu eeposten heksametrimittaan. Heksametria ei olekaan helppo selittää, mutta kyse on kuusirytmisestä, loppusoinnuttomasta runokielestä. Kuvailevassa kielessä sanajärjestys ja sanasto nykysilmin ja -korvin poikkeavat totutusti. Malliksi kaappaan kuvan alkuteoksesta:

•

Siinä tutustuimme päähenkilöön, nuoreen Hannaan. Kirjan ensimmäisessä laulussa eli luvussa vanhan pastorin tytärtä käy kosimassa 50-vuotias nimismies. Pappilan emännöitsijä suosittelee järkiliittoa, mutta nuori piika Johanna varottaa rakkaudettomasta avioliitosta vanhan, rikkaan pulleron kanssa. Toisessa luvussa Hannan pää menee pyörälle lähimain ensi kohtaamisessa, kun veli on tuonut pappilaan kesävieraaksi ystävänsä, ja kolmannessa luvussa Hannan äkkirakastuminen kesävieraaseen äityy pikakihlaukseksi juhannusyön metsäretkellä kirkkaan lähteen vieressä.

Runoelmassa mainitaan myös toinen lemmenpari, Hannan veli August ja Hannan tuoreen rakastetun sisar, Maaria. Rakkauden puhdistava voima henkilöityy koppavaan Maariaan, joka muuttuu täysin eli jättää liehunnan tanssiaisissa ja kosijoiden piinaamisen, kun rehti maalaisylioppilas August astuu kuvioihin.

Runebergin kesäidyllin sanotaan saaneen inspiraation saksalaisen romantiikan ajan kirjallisuuden vastaavista luomuksista. Romantiikka huokuu kesäisen maalaisluonnonnon kuvauksissa, ja luonto elää myös monenmoisena symbolina, sillä se on puhdasta, kirkasta ja tuoksuvaa. Esimerkiksi käydään korkealla vuorella ollen arjen yläpuolella ja rakastutaan katsoen lähteen kirkasvetiseen peiliin laskevan auringon punertavassa valossa.

•

Minulle Hanna on kiinnostava kurkistus menneen maailman ihanteisiin ja ajatteluun. Siksi en arvioi sitä tykkään / en tykkää -akselilla. On lähtökohtaisesti hyväksyttävä, että Hannassa eletään ihanne-elämää. Kiinnostava yksityiskohta on se, että runoelman nuori mies pysyy nimettömänä: romantiikan hengessä sielu tunnistaa oitis toisesta sielusta tuttuuden, nimestä viis (goethelainen vaaliheimolaisuus). Lisäys: nuori mies tiedetään Johannekseksi, joskin runoelmassa hän on vain vieras.

Romanttinen rakkaus avioliiton perustana ei ollut Hannan aikoihin tosielämässä itsestään selvä toimintatapa, mutta Runebergin runoelma perustaa pariutumisen siihen. Sosiaalista asemaa ei rikota, vaan pappissäädyn vesat saavat toisensa, vaikka toinen on köyhä. Vanhempien ja lasten suhteesta saa lämpimän vaikutelman: korostetun lempeä on vanha pastori, Hannan isä, joka aluksi hyväksyy vanhan, äveriään öykkärin kosinnan – vain hyvyyttään, jotta hän turvaisi lapsensa tulevaisuuden oman kuolemansa jälkeen.

Rakkaus ja kuolema – ne asetetaan vienosti rinnakkain. Runoelmassa on sisäkertomus vanhan kalastajan kuolemasta, ja Hannan isä korostaa elämän lyhyyttä. Myös runoelman alun irrallinen runo kurottaa tähtiin kuolemaviittauksineen. Elämän rajallisuus ikään kuin nostaa ensi lemmen erityiseen hehkuun.

Hannan ja nuoren miehen salamarakastuminen vaikuttanee epäuskottavalta, mutta samalla äkkään, että nyky-tv-draamoissa ja romanssikirjallisuudessa rakastutaan myös ensi silmäyksellä. Eikä nykyäänkään ole harvinaista, että vanha mies vokottelee teiniä kuten käy myös Hannassa. Ja eiköhän nykyisinkin suositella valintatilanteissa kuuntelemaan sydämen ääntä – niin kuin Hanna tekee. Ja saammehan me yhä kohottavia kokemuksia luontoelämyksistä Hannan maisemahavaintojen tapaan.

•

Kaikenlainen koristelu ja paisuttelu on nykytyyli-ihanteille vierasta. Sitä on katsottava 1830-luvun silmin. Runoelmassa luonto väreilee monisanaisesti, mutta henkilöiden tunteiden ilmaisut jäävät hyvin rajallisiksi. Kyynelehtiminen toistuu, mikä kieltämättä vie nykykatsannossa tehoja.

Vanhasta runokielestä täytyy sanoa se, ettei sen lukeminen ole helppoa: säkeitä on tavattava tarkasti, jotta niistä saa oikean ymmärryksen. Tiettyä viehätystä siinä kuitenkin on. Eihän tässä nyt muuta voi tehdä kuin muokata Hanna kertomustyyliin selkosuomeksi, jotta tutuiksi tulisivat kotimaisen kirjallisuuden kesäyökertomusten ja rakastumiskuvausten alkulähteet.

•

Johan Ludwig Runeberg: Hanna. Kolmilauluinen runoelma. Suomennos P. Cajander. G. l. Söderströmin kustannuksella 1880, 86 pdf-sivua. (Kansalliskirjaston Doria-digitalisaatio.)

•

Klassikkohaasteessa olen lukenut seuraavat teokset:

Ernest Hemingway: Ja aurinko nousee (Klassikkohaaste 15)

Anni Blomqvist: Tie Myrskyluodolle (Klassikkohaaste 14)

Volteri Kilpi: Alastalon salissa (Klassikkohaaste 13)

Aino Kallas: Lähtevien laivojen kaupunki (Klassikkohaaste 12)

Anton Tsehov: Vanhan ruhtinaan rakkaus (Klassikkohaaste 11)

Anne Frankin päiväkirja (Klassikkohaaste 10)
Halldór Kiljan Laxness: Salka Valka (Klassikkohaaste 9)
Minna Canth: Salakari (Klassikkohaaste 8)
Goethe: Faust (Klassikkohaaste 7)
Oiva Paloheimo: Tirlittan (Klassikkohaaste 6)
John Galsworthy: Omenapuu (Klassikkohaaste 5)
Anna Ahmatova: Valitut runot (Klassikkohaaste 4)
Jane Austen: Neito vanhassa linnassa (Klassikkohaaste 3)
William Shakespeare: Romeo ja Julia (Klassikkohaaste 2)
Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan (Klassikkohaaste 1)

10 kommenttia

Kategoria(t): haaste, proosarunot, Runot

Avainsanat: ,

3 tammikuun, 2023 · 4:54 pm

Kirjojani Helmet-haasteeseen 2023

Olethan huomannut Helmet-haasteen eli 50 vihjettä, jonka perusteella voit valita haasteeseen sopivaa luettavaa? Sama haaste koskee selkokirjoja, ks. Selkokeskuksen sivut.

Lähden vinkkileikkiin mukaan! Seuraavassa on lista omista selkokirjoistani ja ehdotukset, mihin Helmet-(selko)haasteen kohtiin ne sopivat.

Kirjoittamani ja mukauttamani selkokirjat (ja linkit niistä kirjoittamiini juttuihin) ilmestymisjärjestyksessä:

Kierrän vuoden. Selkorunoja. Opike 2016

Onnen asioita. Selkorunoja. Avain 2017

Hyvä päivä. Lyhyitä selkonovelleja. Opike 2018

Lauralle oikea. Chick lit -tyyppinen romaani nuorille ja aikuisille. Avain 2018

Minna Canth. Agnes. Pitkän novellin selkomukautus. Vapaasti luettava verkkokirja 2019

Minna Canth: Hanna. Pitkän novellin selkomukautus äänikirjana. Avain 2019.

Vanhat runot, uudet lukijat. Suomalaisten runojen selkomukautukset ja tietotekstit. Avain 2020.

Niin metsä vastaa. Selkonovelleja. Avain 2021.

Enni Mustonen: Paimentyttö. Historiallisen romaanin selkomukautus. Opike 2021.

Aleksis Kivi: Kullervo. Näytelmän selkomukautus kertomukseksi. Laatusana 2021.

Minna Canth: Kolme novellia (Ystävät, Salakari, Missä onni?), selkomukautus. Laatusana 2022.

Sormus. Selkokielinen episodiromaani 1000-luvulta nykyaikaan. Avain 2022.

Helmet-lukuhaaste 2023

1. Kirjassa on kartta: Paimentyttö

2. Kirja kertoo lapsesta ja isovanhemmasta: Sormus

4. Kirja, jonka aioit lukea viime vuonna: Ehkä ajattelit lukea kirjani, jota et vielä ole lukenut.

6. Kirjan kansikuvassa on vaate tai kirjan nimessä on jokin vaate: Paimentyttö- ja Sormus-kirjojen kansissa voi kiinnittää huomiota kansikuvien henkilöiden vaatteisiin.

11. Kirjailijan nimessä on yhtä monta kirjainta kuin sinun nimessäsi: Voi olla!

13. Kirjan kansi on värikäs tai kirjan nimi on värikäs: Sormus, Kullervo

19. Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt: Paikka voi olla metsä tai iso tai pieni kaupunki – Kierrän vuoden, Onnen asioita, Niin metsä vastaa

20. Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla: Agnes, Paimentyttö

22. Kirja kertoo aiheesta, josta olet lukenut paljon: Voi olla – kirjani sopivat tähänkin: luonto, metsä, historia, naisen elämä…

26. Kirja, jonka lukeminen on sinulle haastavaa jostakin syystä: toivottavasti ei ole, mutta jollekin voi olla vaikea lukea esimerkiksi Kullervon elämästä, jossa kaikki menee huonosti.

28. Kirjassa on sama vuodenaika kuin lukuhetkellä: Kierrän vuoden, Onnen asioita, Niin metsä vastaa, Paimentyttö, Sormus – niissä on kaikkia vuodenaikoja.

29. Kirjassa on minäkertoja. Minä-kertoja kertoo tapahtumista omasta näkökulmastaan: Kierrän vuoden, Onnen asioita, Agnes, Lauralle oikea, Niin metsä vastaa, Paimentyttö, Sormus, Kolme novellia…

32. Kirja kertoo asiasta, josta haaveilet: Jos haaveilet rakkaudesta, lue Lauralle oikea ja Sormus. Jos haaveilet tavalliseen elämään jotain mukavaa tai yllättävää, lue Hyvä päivä.

33. Kirja, jonka voit lukea kerralla alusta loppuun: Hyvä päivä -novellikokoelmassa on lyhyitä juttuja – kyllä muutkin kirjani sopivat tähän kohtaan.

35. Kirjassa tehdään työtä, joka on sinulle tuttua: Teetkö huonekaluja ja verhoilet niitä tai olet tehnyt työtä kaupassa? Lauralle oikea

36. Olet ennakkoluuloinen kirjan kirjoittajaa kohtaan: Nyt paljastuit!Toivottavasti et ole lukemasi jälkeen.

37. Kirja kertoo elämäntavasta, jota ei enää ole: Vanhat runot, uudet lukijat; Hanna, Agnes, Paimentyttö, Kullervo, Kolme novellia, Sormus

38. Kirjan tarina perustuu myyttiin, taruun tai legendaan: Kullervo, Niin metsä vastaa

39. Kirja, josta sait vinkin mediasta tai sosiaalisesta mediasta: kaikki

40. Kirjassa hylätään jotain: Kullervo

42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa: Vanhat runot, uudet lukijat; Niin metsä vastaa

44. Kirja kuuluu genreen eli kirjallisuuden lajiin, jota et lue yleensä. Genrejä ovat esimerkiksi runous, scifi, dekkarit ja elämäkerrat: Jos et ole lukenut runoja, lue Kierrän vuoden, Onnen asioita ja Vanhat runot, uudet lukijat.

45. Kirja sopii haastekohtaan, johon olet jo lukenut kirjan: kaikki

46. Kirjassa on epätavallinen mies tai poika: Kullervo

49. Kirja on julkaistu vuonna 2023: toivottavasti elokuussa ilmestyy kaksi uutta selkokirjaani.

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä: kaikki – toivottavasti!

Lukuiloa!

Jätä kommentti

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Novellit, omat, Romaani, Runot, Selkokirja, selkotekijä

6 joulukuun, 2022 · 6:30 am

Pasi Klemettinen: Kansanuskon yöpuoli & joulukalenterin kuudes luukku

Perinteiseen tapaan kirjabloggaajilta aukeaa adventtiaikana joka päivä juttuluukku. Tarkista Ankin kirjablogista postausvuorot. Jokainen joulukalenterin kirjoittaja löytää oman kulmansa adventtiajan juttuihin – tyyli on vapaa niin kuin se bloggaamisessa tuleekin olla. Minun kalenteripäiväni on tänään, ja päädyin pohtimaan kansanperinnettä.

•

Tänään vietetään itsenäisyyspäivää. Suomi on ollut itsenäinen 105 vuotta. Suomalaisuutta on ollut itsenäistä valtiota kauemmin, eikä se ole koskaan ollut yhdenlaista. Kiinnostavasti siitä kertovat vanhat uskomukset: jotkut asiat toistuvat paikasta toiseen, jotkut tulevat muualta ja jotkut muuttuvat merkityksiltään. 

Valitsin itsenäisyyspäivän kirjaksi Pasi Klementtisen tietokirjan Kansanuskon yöpuoli. Hiidet, manalaiset ja muut demonit (SKS 2022). Valintani ei ole mikään viesti synkistä ajoista vaan se johtuu kirkkaasti kiinnostuksestani kansanperinteeseen, jossa uskomustarinoilla on ollut tärkeä merkitys. Tarinat tarjosivat selityksiä ilmiöille, ja ne saivat käsittämättömyyksille käsitettävän, konkreettisen ja personoidun pohjan.

Ajatellaan vaikkapa koliikkivauvan öistä, piinaavaa itkua tai aikaihmisen kammottavia painajaisia. Pienokaisen parkumisen hyväksyminen käy järkeen, kun tietää, että asialla on pahanilkinen Yöitkettäjä ja millä konstein se saadaan lähtemään: heitä kirves. Entäpä pahat unet? Silloin Mara tai Painajainen asettuu yöllä nukkujan päälle ahdistaen ja kauhua nostattaen. Nämä ilkiöt voidaan karkottaa taikakonstein ja loitsuin.

Tuollaiset syy-seuraus-sepitykset ovat hyvin ymmärrettäviä kuten sekin, miten ihmiset yhä vain kaipaavat tarinoita eri muodoissa tai selityksiä selittämättömyyksille.

•

Kansanuskon yöpuoli on helppolukuinen tietokirja. Pasi Klemettinen on koonnut vakuuttavasti ja kattavasti tietoja meiltä ja muualta ja esittää ne havainnollisesti. No, esimerkiksi tästä Painajaisen kaverista Marasta ja sen englanninkielisestä sukulaisesta: ”Itse asiassa nightmare on alun perin tarkoittanut naispuolista pahaa henkeä joka ahdistelee miehiä (tai hevosia) heidän nukkuessaan siten, että he kokevat tukehtuvansa.”

Yöpuolen uskomusolennot -kirjassa eläimet, vainajat, haltiat, hirviöt ja muut uskomusolennot esitellään aakkosjärjestyksessä ja esittelyjä elävöittävät suorat lainaukset loitsuista, runoista ja kansantarinoista. Mukana on myös osuvaa kuvitusta, joka virkistää kokonaisuutta. Aiemmin ei ole ilmestynyt suomenkielistä tietokirjaa, johon on koottu nämä pahanilkiset ja kammottavat olennot.

”Monet olennoista ovat yleensä varsin harmittomia, mutta nyt esittelen niistä tarkoituksella kielteiseksi koottuja piirteitä. Myyttisten olentojen suhteen paneudun antamaan vastauksia siihen, mistä ja miten ne ovat muinoin syntyneet ja tulleet pohjoisen havumetsän kansan rieskasi. Kuva voidaan toki kääntää toisin päin: jospa ihmiset ovat niitä, jotka ovat tunkeutuneet aikoinaan toisten olentojen alueille ja reviireille.”

•

Mistä me olemme rakentuneet? Jokainen on sukupolvien ketjun osanen, ja on innostavaa kuvitella, mitä kolme, viisi tai kymmenen ketjun osaa sitten uskottiin, kuviteltiin, pelättiin ja toivottiin. Sitä raottavat tämäntyyppiset kirjat. Kansanuskon yöpuolen perusteella etenkin kuoleman arvoitus, vääjäämättömyys ja pelottavuus on vaikuttanut ihmisiin aina, ja sitä varten on tarvittu käsittelytapoja – kuten kirjan moninaisia vainajaotuksia. Ja aina on ollut syytä varoittaa vaaroista, ja siihenkin tarkoituksiin on tarvittu kavahduttavia uskomusolentoja.

Kovin kiehtovaa! Kun tietää asioita menneistä ajoista ja ajattelutavoista, näkee tästä päivästä enemmän kuin ennen. Näissä tunnelmissa toivotan tarinallista, myös toiveikasta itsenäisyyspäivää ja adventtiaikaa 2022!

•

Pasi Klemettinen: Kansanuskon yöpuoli. Hiidet, manalaiset ja muut demonit, SKS 2022, 320 sivua. Sain kirjan kustantajalta.

11 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, haaste, Tietokirja

Avainsanat: ,

4 syyskuun, 2022 · 9:15 am

Selkokirjoja syyskuussa 2022: kokeile ja tule Oodiin

Tavataan Oodissa!

Keskiviikkona 28.9.2022 on paljon selko-ohjelmaa: Älä unohda selkokirjaa -seminaari kokoaa yhteen selkokirjailijoita ja lukuilon kannattelijoita. Olet tervetullut tilaisuuteen Oodiin, mutta tilaisuutta voi seurata myös etänä. Seuraa seminaarin viestintää Facebook-, Instagram- ja Twitter-tileiltä.

Keväällä käynnistyi selkonovellien kirjoituskilpailu Ilo (Selkokeskus & Opike), ja voittajat julistetaan samaisessa seminaaritilaisuudessa 28.9.2022. Olen mukana raadissa valitsemassa voittajan ja muut novelliantologiassa julkaistavat novellit.

Tervetuloa Oodiin 28.9.2022 klo 15.00 – 17.00: katso ohjelma täältä!

Haastan

Houkuttelen sinua lukemaan tämän vuoden aikana ainakin yhden selkokirjan ja osallistumaan keskusteluun kirjallisuudesta, joka ottaa huomioon yleiskieltä helpomman kielen lukijat. Selkokieli ei tarkoita sitä, etteikö teksti välittäisi ajatuksia ja tunteita tai etteikö helpolla kielellä saisi aikaan tarinan taikaa. Olet siis vapaamuotoisesti, paineettomasti haastettu!

Nyt syksyllä kirjallisuuden harrastajan lukupinot kasvavat uutuuksista. Samalla on hyvä muistaa, että on monenlaisia lukijoita. Pienlevikkinen kirjallisuus hukkuu muun joukkoon, koska se ei juuri näy mediassa, eikä selkouutuuksille järjestetä näyttäviä julkkareita tai tilaa kirjamessujen esiintymislavoilla. Lukijoita kuitenkin voisi olla ainakin noin 14 % väestöstä.

Itse julkaisen syyskuun loppupuolella jutut seuraavista selkokieleen liittyvistä tai selkokielisistä kirjoista, tässä ne ovat ennakkoon aakkosjärjestyksessä:

Aarre

Annan nuoruusvuodet

Avaimet selkokieleen

Ei kertonut katuvansa

Pimeän arkkitehti

Sarjarakastuja

Teemestarin kirja. Veden vartija

Puhelen selkokirjoista(ni) podcastissa

Oma selkokirjatuotantoni on jo tusinassa, osa alkuperäisiä, osa mukautuksia. Voit kuunnella ajatuksiani selkokirjoistani ja selkokirjallisuudesta Seinäjoen kaupunginkirjaston erityistehtävän podcastista, oivaltavana haastattelijana Mervi Heikkilä: klikkaa podcastiin tästä.

Blogipostauksiani selkokirjoistani pääset lukemaan linkkejä klikkailemalla:

Kierrän vuoden. Selkorunoja. Opike 2016

Onnen asioita. Selkorunoja. Avain 2017

Hyvä päivä. Lyhyitä selkonovelleja. Opike 2018

Lauralle oikea. Chick lit -tyyppinen romaani nuorille ja aikuisille. Avain 2018

Minna Canth. Agnes. Pitkän novellin selkomukautus. Vapaasti luettava verkkokirja 2019

Minna Canth: Hanna. Pitkän novellin selkomukautus äänikirjana. Avain 2019.

Vanhat runot, uudet lukijat. Suomalaisten runojen selkomukautukset ja tietotekstit. Avain 2020.

Niin metsä vastaa. Selkonovelleja. Avain 2021.

Enni Mustonen: Paimentyttö. Historiallisen romaanin selkomukautus. Opike 2021.

Aleksis Kivi: Kullervo. Näytelmän selkomukautus kertomukseksi. Laatusana 2021.

Minna Canth: Kolme novellia, selkomukautus. Laatusana 2022.

Sormus. Selkokielinen episodiromaani historiasta nykyaikaan. Avain 2022.

13 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, kirjapalkinnot, Novellit, Selkokirja, selkotekijä, Tapahtuma

Avainsanat: ,

31 heinäkuun, 2022 · 6:00 am

Ernest Hemingway: Ja aurinko nousee – Klassikkohaaste, osa 15

Tällä klassikkohaastekierroksella valitsin Ernest Hemingwayn sukupolviromaanin 1920-luvulta, Ja aurinko nousee (1926, suom. 1954 Tammi). Silmäillen dokumenttia Hemingwaysta tajusin, etten ole aiemmin lukenut hänen varhaistuotantoaan. Outoa, sillä 1920-luku on vuosikymmeniä kiinnostanut minua. Korjasin tilanteen.

Haastetta vetää Ankin kirjablogi, kuva Yöpöydän kirjat.

Ensimmäiset kaksi kolmasosaa luin tympääntymisen vallassa. Ja aurinko nousee vaikutti kirjalta, jonka toivoin päätyvän sinne, minne aurinko ei paista.

Minäkertojamies Jake häälyy persoonattomana kaiken keskellä ja esittää tarkkailevansa sivusta, dokumentoivan lakonisesti, mitä kukin joutilaiden miesten fiesta-porukasta sanoo, syö, juo ja tekee. Äijäilyelementteinä toimivat ryyppääminen, nyrkkeily, Pamplonan härkäjuoksutapahtuma ja härkätaistelut. Kaiken keskellä kirmaa katseen ja halujen kohde Brett, glamoröösi femme fatale.

”Oli viljalti viiniä ja kireyttä, josta ei kuitenkaan piitattu, ja ilmassa leijui väistämätön tapahtumien enne.”

En pureudu nyt romaanin omaelämäkerrallisuuteen, 1920-luvun taiteilijoiden Pariisiin ja eksoottiseen sisällissotaa edeltävään Espanjaan vaan lukurupeamani loppukolmanneksen havaintoihin. En kirjasta silti syttynyt, ja ajattelen Fizgeraldin Kultahatun kestäneen paremmin aikaa kuin Hemingwayn tämä teos.

Kuka ja mikä on Brett?

”- Olen aina tehnyt oman pääni mukaan.

–Tiedän sen.

–Tunnen olevani kaamea portto.

–Tunne sekin, minä sanoin.

–Jumalani, Brett ähkäisi. – Mitä kaikkea nainen itsellään teettää.”

Kirjan keskiössä leimehtii kolmekymppinen lady Brett, joka on menossa naimisiin miesseurueesta yhden kanssa, seikkailee toisen salarakkaana (kaikki tietävät), rakastuu matadoriin ja pitää Jakea kaveripanopinteessä. Brett näyttäytyy minun silmiini 1920-luvun modernin naisen fantasialta, vapaalta kaunottarelta ja seireeniltä – kerran kirjassa viitataankin miehiä sioiksi loitsivaan Kirkeen.

Naiskuvan ristiriitaisuus kiinnostaa: Brett ei voi itselleen mitään, eivätkä miehet voi mitään sille, että lumoutuvat ja joutuvat keskenään sanaharkkaan ja nyrkkitappeluihin. Romaanin seurapiiri toisaalta sallii Brettin vapauden ottaa ja jättää, mutta se jättää kaikkiin jälkiä – myös Brettiin. Romaani kertoo sarkastisesti (rakkauden) hinnasta.

”Naisista saa loistoystävän. Suurenmoisen vallan. Ensinnäkin täytyy naiseen rakastua, jotta ystävyydellä olisi jokin perusta. Olin pitänyt Brettiä pelkkänä ystävänä. En ollut vaivautunut ajattelemaan asiaa hänen kannaltaan. Olin saanut saamiseni ilmaiseksi. Laskun tuloa se vain oli lykännyt. Lasku tuli aina. Siinä yksi loistopuolista, johon voi aina luottaa.”

Mistä siis romaani minulle kertoo?

Ja aurinko nousee kertoo kapitalismista ihmiseen sisäänrakennettuna. Voittoja tavoitellaan ystävyyssuhteissa, hankitaan ohimeneviä hauskoja irrottelun hetkiä, joissa siedetään tympeitä tyyppejä kokonaisvoittojen toivossa. Kilpailu on käynnissä harrasteissa (kalastus, härkätaistelut, vedot, rakastettu/rakastelu) ja joku aina voittaa, muut maksavat hinnan. Romaani kertoo, miten liukkaasti elämä lipuu sen tuhlaamiseen ja pettymyksiin, kun ei saa sitä, mitä tilaa.

Hemingwayn sittemmin paljon jäljitelty tunteiden väistely ja toteamistyyli sisältävät rutkasti joutavaa dialogia, toistoa, toistoa ja tapahtumattomuuden dokumentointia. Pitkään se hämäsi minua alatekstin näennäispuutteella. Sitten oivalsin sen olemassaolon, etekin silloin, kun pamplonalainen baarimikko ja Jake juttelivat kuolemaan johtaneesta härkäjuoksusta:

”Hän [baarimikko] pani kannut pöydälle ja istahti tuolille.

–Iso puskuhaava. Huvin tähden vain. Pelkän huvin tähden. Mitä siitä pidätte?

–En osaa sanoa.

–Siinäpä se. Pelkän huvin tähden. Huvin vain, nähkääs.”

Minäkertoja asettelee salavihkaa muiden suuhun ajateltavat asiat ja osoittaa teksti- ja sisältöosaamisensa tekstipinnan karuudella. 

•

Kirjan keskeiset henkilöt ovat ulkopuolisia flaneeraajia: kaikki ovat poissa omalta maaperältään, ja yksi henkilöistä toistuvasti muiden hampaissa (jostain syystä juutalaisuutta korostaen). He ovat kokemussyöppöjä (pikemmin juoppoja) väistellen tavoitteita ja tarkoitusta. Porukka ostaa huvia, ja huvin vuoksi maksetaan: pettymykset ovat minimihinta, joten tunteet yritetään kuolettaa.

”Kuvittelin maksaneeni kaikesta. En niin kuin nainen maksaa ja maksaa ja maksaa. En minkäänmoista vastikkeen saamisen eikä rangaistuksen kärsimisen tunnetta. Arvojen vaihtoa vain. Antoi jotakin ja sai jotakin muuta. Tai sitten teki työtä saadakseen jotakin. Jollakin lailla maksoi kaikesta, mistä oli hiukankin iloa.”

•

Ja aurinko nousee täyttää klassikon kriteerit, mutta säilyykö sen vaikuttavuus? Riippuu lukijasta. Toistan: romaanin loppuosan monet asioiden aukikirjoittamattomuudet antoivat ajateltavaa, mutta kokonaisuus (ei vain vastenmielisten härkätaistelutilanteiden vuoksi) jäi ns. ostamatta.

•

Ernest Hemingway: Ja aurinko nousee, suomentanut Jouko Linturi, Tammi 1956 (myöhempi pokkariversio, alkuperäisteos 1926), 275 sivua. Lainasin kirjastosta.

Aiemmat klassikkohaastejuttuni:

Anni Blomqvist: Tie Myrskyluodolle (Klassikkohaaste 14)

Volteri Kilpi: Alastalon salissa (Klassikkohaaste 13)

Aino Kallas: Lähtevien laivojen kaupunki (Klassikkohaaste 12)

Anton Tsehov: Vanhan ruhtinaan rakkaus (Klassikkohaaste 11)

Anne Frankin päiväkirja (Klassikkohaaste 10)
Halldór Kiljan Laxness: Salka Valka (Klassikkohaaste 9)
Minna Canth: Salakari (Klassikkohaaste 8)
Goethe: Faust (Klassikkohaaste 7)
Oiva Paloheimo: Tirlittan (Klassikkohaaste 6)
John Galsworthy: Omenapuu (Klassikkohaaste 5)
Anna Ahmatova: Valitut runot (Klassikkohaaste 4)
Jane Austen: Neito vanhassa linnassa (Klassikkohaaste 3)
William Shakespeare: Romeo ja Julia (Klassikkohaaste 2)
Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan (Klassikkohaaste 1)

11 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Listaus, Romaani

Avainsanat:

28 heinäkuun, 2022 · 7:00 am

Kaari Utrio: Pirita, Karjalan tytär & Utrio 80 -haaste

Kaari Utrio täyttää tänään 80 vuotta, onnittelut! Juhlapäivän kunniaksi kirjablogeissa on juttuja Utriosta ja hänen tuotannostaan (ks. haasteen kokoaja, blogi Kirjasähkökäyrä). Minä valitsin juhlakirjaksi Pirita, Karjalan tytär -romaanin 50 vuoden takaa (Amanita 1972, Tammi/BookBeat 2021).

•

Romaanissa on romanttisia aineksia, jo Piritan tausta on sellainen: hän on karjalaisen kartanontyttären ja luopiomunkin äpärä. Sukunsa hylkäämä äiti kuolee synnytyksessä, isä tytön ollessa seitsenvuotias, jolloin kauppamiehet kaappaavat hänet ja myyvät orjaksi novgorodilaiselle pajarille. Piritan seikkailut jatkuvat noin 25-vuotaaksi, ja matkalle mahtuu lihallisia kohtaamisia, myös rakkaus.

Kiinnostavaa on etenkin se, että pääsääntöisesti sänkypuuhat ovat lähinnä päähenkilön reaalipolitiikkaa, ei makeilevaa vaaliheimolaisuutta, silti Pirita löytää myös oman nautintonsa. Vaikka Pirita on pakotettu 15-vuotiaana isäntänsä petikumppaniksi, hän oppii, miten hän selviää hyväksikäytöstä. Lisäksi hän hyväksyy oman seksuaalisuutensa luonnollisuuden:

”Miksi ei? Ja sitten hän ajatteli mitä kirkko sanoi haureudesta, ja kohautti olkapäitään. Orjana hän oli saanut vuosikaudet alistua haureuteen eikä kirkko ollut tehnyt mitään asian korjaamiseksi. Nyt kun hän halusi itse omasta tahdostaan ottaa miehen ei kirkolla ollut enää oikeutta tuomita hänen tekojaan.”

Ehkä taustalla vaikuttaa romaanin kirjoittamisaikojen seksuaalinen vapautuminen ja feminismi, mutta päähenkilön ajatukset sopivat hänen kehityskulkuunsa. Onhan hän tyypillinen historiaviihteen naispäähenkilö, omaehtoinen pärjääjä: ”Nuoresta iästään huolimatta hän oli tarmokas ja pystyvä ja ahkera;” 

Pirita on myös lapsirakas ja poikkeuksellisen empaattinen, sillä hän ymmärtää alistajiensa ja muiden ihmisten tilanteen, motiivit ja kasvojen säilyttämisen tarpeet. Piritassa on lisäksi kiehtovia ristiriitoja, vapauskaan ei ole yksinkertaista:

”Orjuuden suojaan ei enää voinut paeta eikä Pirita sitä halunnutkaan. Mutta mitä hän halusi ja mitä hänen piti tehdä, sitä Pirita ei osannut itselleen selvittää.”

•

Romaani koukuttaa seuraamaan Piritan elämäntapahtumia, mutta ne ovat osa suurempaa kokonaisuutta, sillä mitättöminkin yksilö joutuu kärsimään valtapolitiikasta. Romaanissa kuvataan paljon Novgorodin uskonkiistoja ja vallanpitäjien juonitteluja. Valtasuhteet vaihtelevat, ja niitti niille on se, kun Iivana Julma tapattaa 1500 novgorodilaista. Kaikki tämä vaikuttaa Piritaan.

Utrion kuvaukset 1500-luvun novgorodilaisen pajaritalon elämästä, nokkimisjärjestyksestä ja ihmissuhteista tempaavat mukaansa. Hän hallitsee elävät sävyt silloinkin, kun juonittelut, väkivalta ja kohtuuttomuus jylläävät. Hurjuuteen kerronta äityy, kun juoppohullu isäntä Afim Avraamov raahaa perherippeitään pakomatkalle Karjalan kautta Kuolan niemimaan Lappiin. Selviämistaistelu vihan, tautien, kylmän ja nälän vallassa kouraisee. 

•

Viime kesänä luin Utrion elämäkerran. Siitä opin sen, että Utrio uskoo onnellisiin loppuihin. Muuta en Piritan kohtalosta paljasta. Elämäkerta opetti myös entistä enemmän arvostamaan valtaisan työteliästä kirjailijaa, joka ei ole tinkinyt taustatutkimuksista, jotta ajankuva historiallisissa romaaneissa tuntuisi aidolta. Aikalaiskritiikin ymmärtämätön rouvasporno-vähättely on aikojen saatossa osoittautunut hutiksi, ja nykylukijat voivat vapaasti nauttia tyylikkäästä historiaviihteestä.

Kaari Utrion kengät Juupajoen kenkämuseossa, kuva kesältä 2021

Utrio sai valtion kirjallisuuspalkinnon Piritan ilmestymisen jälkeen vuonna 1973. Mutta Utrio ei jättänyt Piritaa rauhaan, vaan hän uudisti kielellisesti kirjan 7. painoksen vuonna 1999. Minä luin ensimmäisen version, joten muutokset jäävät minulle arvoitukseksi. Sujui tämä näinkin oikein hyvin – samoin kuin myös viime kesän keskiaikainen Utrio-kokemukseni, rakenteellisesti kekseliäs näkökulmaromaani Pirkkalan pyhät pihlajat (1976), jossa siinäkin käväistään Novgorodissa. Utrion 1800-luvun alkuun sijoittuvia romansseja olen lukenut useita.

Kaari Utrio on ilmoittanut, ettei hän enää kirjoita historiallisia romaaneita. Näin hän totesi muun muassa viime vuoden kirjamessuilla Helsingissä vireänä ja terävänä. Siihen on tyydyttävä ja kiitettävä uraauurtavasta kirjallisesta työstä. Arvostan.

•

Kaari Utrio: Pirita, Karjalan tytär, Amanita Ltd 1972 / Tammi 2021, 331 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.

Kaikki Utrio-juttuni: tässä.

2 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Romaani

Avainsanat: