Minun on pakko mutkan kautta kulkea Heikki Kännön romaaniin Runoilija (Sammakko 2020). Voi se toisaalta olla polun (alku)pää Kännön kirjaan. Ja tästä se lähtee, pätkä Goethen Faustista, jonka alkunäytöksessä kajahtavat runoilijan sanat:
”RUNOILIJA.
Pois! etsi itselles jo orja uus’!
Vai sunko tähtes pitäis runojan
Hurjasti pyhät luonnon suomat haaskaaman,
Henkensä vapaus, ihmis-oikeus!
Mill’ lumoaa hän kaikki mielet,
Ja soimaan saapi ilman-pielet?
Sulosointu se on, mi lens’ hänen sielustansa
Ja sinne palajaa sävel-mailman kanssa!
Kun luonto ain’ ikipitkää lankaa kiertää
ja väliä-pitämättä värttinäänsä viertää;
Kun soinnutonna laumat olijoiden
Sekavasti soi ja vaikeroiden,
Ken voi nuo aina samat sarjat elvytellä,
Säännellen somiin rytmi-liikkeihin?
Ken kirkastaa erityiset yleisellä,
Sulattain kaikki ihme-soinnoksiin?
Ken kiihkomielihin syysmyrskyt nostaa,
Virittää iltaruskot sielun taivaallen?
Keväältä kaikki kaunokukat ostaa
Ja kylvää tielle kultasen?
Ken halvat lehvät palmikoita
Joka ansiolle seppeleiksi saa?
Ken yhdistää Olympin jumaloita?
Ken? Ihmisnero, jonk’ ilmi runoja saa.”
(suom. Kaarlo Forsman, 1884; postaukseni Faustista: tässä.)
•
Anteeksi vain pitkä runositaatti, mutta minusta se on oivallinen johdattelu Kännön romaanin päähenkilöön, runoilija Aurelian Benniin. Tunnistan Faust-tekstin runoilijasta tuttua: uskottelu luovasta neroudesta, omasta kaikkivoipaisuudesta hurmioitunut yli-ihmiskuvittelija!
Romaani alkaa vuodesta 1888, jolloin nuoren runoilijan tuhokierre käynnistyy. Takana on nopeasti ohi mennyt menestys runoelmasta ”Faustin kirous”. Sitten tapahtuu kunnian- ja vallanhimon viinihöyryissä sielun myynti paholaiselle, ja niin käynnistyvät tapahtumat, joiden seurauksena saksalainen Auerelian on Ranskassa ja Italiassa etsitty murhaaja Le Poète, Il Poeta.
Tämä tässä kerrottu on promille romaanin sisällöstä. Kännön teos on kaunokirjallisuustaidetta, jossa juhlivat mielikuvitus, virtuoosimainen kerronta ja eurooppalaisen kirjallis-filosofisen historian hallinta. Se on hurmaavaa ja lennokasta. Se voi olla myös ajoittain raskasta mutta vaivan arvoista.
•
Uskon olevan lukukokemukselle tukea, jos tietää jotain Friedrich Nietzschen ja Rudolf Steinerin elämistä ja filosofioista. Tai sitten voi antaa mennä, ja ottaa heidät vain Kännön kirjan henkilöinä, sillä Aurelian takertuu kahteen filosofiin kuin kirppu. Kaiken alku ja juuri on kuitenkin Goethe ja Faust, johon perehtyneenä Steiner sanoo:
”Faust – sellaisena, millaiseksi Goethe sen kirjoitti, on täydellisin kuvaus hengen noususta luciferiseen yhteyteen, sekä ihmislajin kasvamisesta yli-ihmisen mittoihin.”
Taustavaikuttajia on muitakin, esimerkiksi Wagner ja Bizet Carmeneineen. Arvojen, moraalin, uskomusten, elämänkatsomusten ja filosofoiden liike kirjan henkilöissä ja heidän toiminnassaan kuljettavat romaania moneen suuntaan. Romaanin alaotsikko Eli miten veitsellä filosofoidaan viittaa niin väkivaltaan kuin filosofeerausten väärinkäyttöön.
Minulle Kännön romaanin runsaus tarjoaa paljon tulkintamahdollisuuksia. Kirjan Keski-Eurooppa 1888 – 1923 kattaa filosofis-psykologiset murrosajat ja nationalismin nousun natsismeineen. Kirjan Aurelian hoipertelee unenomaisesti pirun asettamien ansojen sokaisemana ja herättää minut miettimään, mitä maailmassa taas tapahtuu, mitä ei saa unohtaa:
”Kun ihminen ei muista tekemiään virheitä, hän sortuu niihin ylettömän helposti uudestaan. Unohtaminen suojelee ihmisyksilöä itseltään, mutta se ei todellakaan – kuten olemme saaneet nähdä – suojele hänen teoilleen altista maailmaa.”
•
Runoilijaa ei noin vain selitetä eikä tyhjennetä. Se on täynnä yksityiskohtia ja yllätyksiä, herkullisia hahmoja, tarkkanäköisiä luonnehdintoja ja aistivoimaisia kuvauksia. Kännön romaanin Mefisto-piru eli Heinrich von Grüngen tekee pahuuksiaan kanelilta tuoksuen. Verbalisointivoimaa riittää: luen suu auki lopun Hieronymos Boschin helvettihenkisten kuvien verbalisoinnit.
Fantasiahetkiä on kuten mielen irtautumiset steinerlais-esoteerisiin näkyihin. Myös totuus on romaanin toinen puoli, kun oikeasti eläneet henkilöt ovat osa romaania: Nietzsche ja Steiner hahmottuvat kirjan sivuille ristiriitaisina heikkouksineen ja hullutuksineen. Ja Nietzschen siskon Elisabeth Förster-Nietzschen vastenmielisyys hirvittää. Hän on yksi kirjan vallankäyttöesimerkeistä.
Runosuonensa hukanneeseen Aurelianiin henkilöityy monta itsepetospiirrettä, ja osuvasti yksi kirjan henkilö ajattele, että hän: ”- – on kuin pysähtyneessä vedessä hiljalleen sulavaa sohjoa.” Mies tuo myös mieleen erään Dorian Greyn, koska pysyy kauan kuvankauniina joskin on silkkoa sisällä. Aurelian elämään mahtuu naisia, jotka eroavat Faust-näytelmän viattomasta Margaretasta mutta loksahtelevat traditioon sivuhenkilöinä ja uhreina.
•
Olen viitannut nyt useasti muihin teoksiin ja vaikuttajiin. Tietysti täytyy vielä mainita mielikuvat Bulgakovin Mestari ja Margareta –romaanista, joskin Runoilijasta sanoisin, että nyt Saatana saapuu Keski-Eurooppaan.
No, se namedroppailusta. Kaiken keskeltä kömpii esille tyystin omaehtoinen kertoja, Heikki Kännö, joka sepittelee villisti realismin rajoja venytellen. Sitä tosin osasin jo odottaa hienon Sömnö-romaanin jälkeen. Runoilijan rapiat viisisataa sivua vei minut ahmimaan tarinaa, ja vaikka loppuosassa hitusen hyydyn, ihastelen romaanin upottavaa universumia, josta nyt yritän möyriä tähän omaan arkiseen elämääni.
•
Heikki Kännö
Runoilija. Eli miten veitsellä filosofoidaan
Sammakko 2020
romaani.
568 sivua.
Ostin kirjan.
Onnittelut Finlandia-palkintoehdokkuudesta!
Muissa blogeissa mm. Kirjaluotsi, Vapaavuoro ja Tähtivealtaja.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 