Biofiktiopukessani olen lukenut romaanin Pakolainen Aino Kallaksesta ja Minna Rytisalon romaanin Lapin legendaarisesta Petronellasta, Sylvia. Kolmantena lajiin loksahtavana teoksena luin Tiina Käkelän romaanin Fredrika Runebergista, Fredrika (Aviador 2025). Juttujeni ilmestymisputken katkaisi Finlandia-hässäkkä, mutta nyt on Fredrikan vuoro.
Käkelän romaania kehystää minäkertoja, joka kirjoittaa lehtiartikkelia Fredrika Runebergista ja on tätä tutkinut opiskellessaan jo gradun verran. Kehykseen kuuluu myös kertojan elämänvaihe päiväkoti-ikäisen lapsen yksinhuoltajana ja toistuva tuska karhuta lapsen holtittomalta isältä lainmukaisia elatusmaksuja. Lisäksi kylpyhuoneen vesivahinko rasittaa arkea, joskin kylppäriremontoija myös herättää kiinnostusta.
Kertojan sakeaa arkielämää katkaisee paneutuminen Fredrikan Runebergin elämään. Kertoja kuvailee ensimmäisen suomalaisen historiallisen romaanin kirjoittaneen rouva Runebergin elämää ja kirjallista tuotantoa esseistisesti niin, että siinä on tutkimusfaktoja ja kertojan kommentointia. Fredrikan ajan tapahtumat ja aatteet sekä J. L. Runebergin nousu kansallisrunoilijaksi ja naisseikkailut kuuluvat kirjan aiheisiin.
•
Romaani ei sinänsä tee uusia löydöksiä Fredrikan elämästä vaan toimii kirjassa kiinnostavana elämäntarinana ja tietyllä tavalla peilaa naiskirjailijan tilannetta. Fredrikalle arjen pyöritys lapsikatraan äitinä ja miehensä palvelijana ei juuri anna kirjoittamisrauhaa. Silti hän ehtii kirjoittaa ja toivoa arvostusta, vaikka kamppaileekin itsetuntonsa kanssa: aina vaivaa ajatus, ovatko tekstit tarpeeksi hyviä.
Nykynaisen arki on ahdasta toisin, vaikka on päiväkodit ja arkea helpottavaa infraa. Itsetunto kirjoittajana kumpuaa fredrikoista, eli kipuilu tarpeeksi hyvästä jatkuu. Koska päähenkilö on freelancer, hänen elantonsa on kiinni siitä, että viimeisin juttu myy, jotta seuraaville on tilausta.
•
Käkelä kirjoittaa luistavasti ja viihdyttävästi. Kuvailu on havainnollista ja selkeää. Aikaliikkuvuus kerrontahetkestä omiin muistoihin ja Fredrikan aikaan sujuu joustavasti. Kertojan tunne-elämä tulee kirjaan mukaan hitusen romanttisen viihteen tavoin, mutta se maustaa kokonaisuutta yllättävän mukavasti ja tuo tullessaan lämpöä.
Kertojan elämänkulku muuttuu kontrastiksi verrattuna Fredrikaan, joka ei kokenut elämässään huolenpitoa:
”Runebergin vuonna 1863 saama aivohalvauskohtaus on kuin maanjäristys tai tsunami, jonka jälkeen mikään ei ole enää entisellään Fredrikan elämässä. Runebergistä, perheen sosiaalisen elämän keskuksesta, tulee vallasta syösty synkkä despootti, musta aukko, joka imee voimaa ympäristöstään siinä missä ennen aurinkona säteili sitä muille. Ensijärkytyksestä toivuttuaan Fredrika huomaa muuttuneensa satelliitiksi, joka pyörii tuon tyhjän kohdan ympärillä voimatta irrottautua sen vetovoimasta. Tai ehkä Fredrika ei käyttäisi ihan tällaista kielikuvaa, ehkä hän ajattelisi olevansa hevonen tukkikuorman edessä tai kaivon pohjalla ämpäri.”
Fredrika-romaani maistui minulle mukavasti. Eläneen henkilön elämäkerta elävöittyi romaanin nykytason rinnalla, ja nykytaso tarjosi jatkumoa kirjoittavasta naisesta.
•
Tiina Käkelä: Fredrika, Aviador 2025, 129 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.
Tämä on kirja-arvio, ei mainos.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 